Maunulan muumio

Parikymmentä vuotta sitten löytyi kotoaan Helsingin Maunulasta kuollut mies. Selvisi, että hän oli muumioitunut sänkyynsä.

Tämän päivän (22.5.20) Helsingin Sanomat julkaisee perusteellisen Ilkka Mambergin kirjoituksen asiasta.

Otsikko on ”Kulkuri, joka löysi levon”

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Katselin omia arkistojani ja löysin myös kirjoituksen asiasta:

( Kallio- lehti 18.6.00)

Vakavaa puhetta… Maunulan muumiosta

Hiljattain löytyi kuollut mies asunnostaan Maunulasta. Hänen ruumiinsa oli muumioitunut. Pian ilmeni, että hän oli ollut kuolleena jo kuusi vuotta. Iltapäivälehti kirjoitti, että poliisin mukaan viikkoja, jopa kuukausia kuolleena olleita löytyy tavan takaa.

Miten tällainen Maunulan tapaus oli mahdollinen? Aluksi epäiltiin sosiaalitoimen virhettä. Mies oli ollut sosiaalitoimiston asiakkaana. Miten esim. asunnon vuokra on voitu maksaa niin pitkään ilman että ihmisen itseensä on oltu mitenkään yhteydessä? Miten on hoidettu sähkölaskut , lehtilaskut ja muut maksut?

Selitys on yksinkertainen.

Lehdet lakkaavat tulemasta, sähköt katkaistaan, laskut menevät perintään, kenenkään ei tarvitse tavata ihmistä. Sosiaalitoimen osuus selittyy sillä, että se ei ole ollut vuokran maksaja. Se oli vain ohjannut miehelle tulevat rahat oikealle vuokranmaksutilille. Näin vastuu sosiaalitoimistolta putosi pois. Lain mukaan ei tehty virhettä. Onko yhteiskunta siis keskittynyt enemmän hoitamaan tapauksia kuin ihmisiä?

Missä olivat miehen lapset? Eikö heidän kuuluisi olla yhteydessä isäänsä? Ei. 70- luvun alussa tehtiin lainmuutos, jonka jälkeen lapset eivät ole vastuussa vanhemmistaan. Hekin ovat siis toimineet lain mukaisesti. Mitä tästä tapauksesta voitaisiin ottaa opiksi?

Miehen elämä päättyi talvella –94. Jos hän makasi asunnossaan
avuttomana ja liikuntakyvyttömänä, mutta elossa, olisi häntä pitänyt auttaa tuolloin.

Entä mitä tehdä ihmisille, jotka eivät pyydä apua, mutta sitä tarvitsevat? Millainen on sukulaisten, naapureiden, ystävien, seurakunnan ja viranomaisten vastuu?

Toisaalta, vapaassa yhteiskunnassa ihmisellä on myös oikeus olla yksin. Kuoleman lähestyessä ihminen kuitenkin lähes poikkeuksetta haluaa saada apua, vaikka muuta etukäteen väittäisikin. Tämän on prof. Jorma Palo todennut lehtiartikkelissaan.

Ilmeisesti kuoleman lähestyminen on niin kokonaisvaltainen ja äärimmäinen kokemus, ettei inhimillinen mielikuvitus ylety käsittämään asiaa. Käsitys todellisuudesta muuttuu sillä hetkellä , jolloin ajan ja iäisyyden raja on lähellä.

Tuntuu makaaberilta, että ihminen saattaa kärsiä yksinäisyydestä eläessään, mutta kun hän kuolee, tulevat talonmies, isännöitsijä, poliisi, lääkäri, autonkuljettaja, pappi… Yhteiskunta toimii näin.

Voisiko tällainen tapaus olla maaseudulla mahdollinen?

Rauha vainajalle, hän jätti meille kysymyksen, miten meidän tulisi toimia yhteiskuntana?

Tunnetaanko samantapaisia tapauksia myös lähimmissä suurkaupungeissa, Tallinnassa, Pietarissa tai Tukholmassa?

jormamoll

- Ensimmäiset asiat ensiksi. - Elä ja anna elää. - Päivä kerrallaan. - Avaruus on ääretön, mutta missä se sijaitsee? Sähköposti: ankkurit(at)hotmail.com ----- Kotisivu <a href="http://ankkuri.suntuubi.com/" title="http://ankkuri.suntuubi.com/">http://ankkuri.suntuubi.com/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu