Mitkä piirteet voisivat olla ”toksista feminiinisyyttä”?

Nyt kun ”toksinen maskuliinisuus” on noussut niin esiin mediassa, että se on otettu mukaan jopa ”koulukasvatukseen”, niin on paikallaan myös miettiä mitkä voisivat olla sitten naisissa vastaavan tyyppisiä piirteitä joita voisi liittää vaikka saman tyyppiseen käsitteeseen ”toksinen feminiinisyys”.

Olisivatko ”toksinen feminiinisyyden” piirteitä naisissa esimerkiksi joitakin näistä?

Ylikorostunut siisteys.
Mikromanagerointi kotona.
Lasten liiallinen kontrolointi, mikä kaventaa lasten toimintavapautta.
Ylikorostunut perusteellisuus kodin päätöksenteossa.
Lasten aikaansaannosten vähättely.
Ylikorostunut naapureiden tarkkailu.
Naapurista tulevien hajujen ja äänien ylikorostunut havainnointi.
”Juoruaminen”

Mitä muita vastaavan tyyppisiä piirteitä tulee mieleenne?

Vähän aikaa kun mietin minkälaisia ”negatiivisia” piirteitä olen jo lapsuudessa nähnyt naapuruston naisissa, niin aika äkkiä alkoi löytymään näitä. Lapsena näihin ei ole tottunut ja niitä havaitsee herkemmin ja ja niihin kiinnittää huomiota.

”Toksinen maskuliinisuus viittaa yksinkertaistettuna siihen, miten patriarkaatti vahingoittaa miehiä. Toisin sanoen toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan vahingollisia kulttuurisia vaatimuksia ’miehisyydestä’: kovuudesta, aggressiivisuudesta ja väkivallan ihannoinnista, individualismista, yksin pärjäämisestä ja tunteettomuudesta, sekä kilpailullisesta fyysisestä suorituskyvystä ja viriiliydestä.” (Lähde: Koulukino)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu