Nyt kun USA:n senaatti äänestää Suomen Nato-jäsenyydestä, niin Suomen F35 kauppa on esimerkki panostuksesta muiden kehitystyöhön

Juuri tässä on se liittoutumisen voima. Tuetaan Yhdysvaltojen ylivertaista kykyä kehittää hyviä hävittäjiä ja muiden Nato-maiden kykyä kehittää muita asejärjestelmiä. Esimerkiksi Ruotsilla olisi myös tarjolla hyviä tuotteita Suomen turvaksi. Ruotsalaisia panssarintorjuntaohjuksia on jo toimitettu Ukrainaan. Ruotsi on myös kehitellyt ja kehittelee erilaisia passaroituja ajoneuvoja ja siinä on Suomella ja Ruotsila hyvä yhteistyömahdollisuus. Suomesta voi Nato-maat saada panssaroituja ajoneuvoja. Ainakin pohjoisten Nato-maiden kannattaa panostaa Suomen alueen puolustukseen, koska Suomi on Nato:n rajavaltio.

Välttämättä Suomessa ei tarvita ainakaan ensimmäiseksi Nato-maiden joukkoja jos Nato-maat tarjoavat Suomelle riittävän hyvää kalustoa Nato-rajan puolustamiseksi. Tämä voisi myös rauhoitella ”säikähtänyttä” Venäjää, jos Suomessa tehtäisiin nykyyisenlaista pienimuotoista Nato:n maiden sotilasharjoituksia ja painotettaisiin enemmän materiaaliseen tukeen Suomen osalta. Suomi myös tarjoaa Nato-maille uusia ratkaisuja. Yksi sellainen on uusien tykistöammusten kehitysprojekti, jossa kehitellään ammuksia joiden kantama ulottuu sataan kilometriin asti.

 

Yhdysvaltojen senaatti äänestää Suomen Nato-jäsenyydestä: (Yle); https://yle.fi/uutiset/3-12562333

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu