Draamaa ja futiskulttuuria

Suomi on vihdoinkin päässyt EM-kisoihin jalkapallossa eli futiksessa. Sitä hetkeä olen minäkin monien lajin ystävien tavoin odotellut vuodesta 1960.  Jo se sai sydämet sykkimään kovaa ja tipan silmään, kun Maamme-laulu kajahti eka ottelussa Tanska – Suomi.

Sitteen tuli sydämenpysähdys

Ei suinkaan minulle – ei kenellekään paikalla olleelle Huuhkajafanille tai tanskalaiskatsojalle, vaan Tanskan joukkueen eräälle tärkeälle pelaajalle. Hän lyyhistyi nurmelle –onneksi ei taklaustilanteessa kenenkään satuttamana. Se olisi ollut silloin ko. suomalaispelaajalle paha muisto koko eliniäksi.

Sekä Suomen joukkueen että Tanskan pelaajat kokoontuivat järkyttyneinä yhteen omaksi ympyräkseen. Peli keskeytettiin pitkäksi aikaa ja kaikki odottivat sekä pelaajat että yleisö tietoa miten ko.pelaaja oli selvinnyt eli onko hän elossa? Ei niinkään jatketaanko peliä.

Kaikki unohtivat koko pelin! Suomen fanit huusivat ko. tanskalaispelaajan etunimeä ja Tanskan kannattajat sukunimeä. Missään ei näkynyt humalassa örveltäviä kannattajia kuten usein muiden lajien vastaavissa kisoissa?

Se oli futiskulttuuria!

Myös Huuhkajien pelaajat olivat esimerkillisiä. Ottelun ainoan maalin tehnyt (Pohjanpalo) ei kovin innostuneesti esiintynyt maalin tehtyään ja haastattelussa pelin jälkeen, vaan viittasi siihen, kuinka Eriksen mahtaa jaksaa. Samoin kysyi rankkarin torjunut sankarimaalivahtimme Hradecky jälkihaastattelussa vain ko. tanskalaispelaajan tilaa.

Ilta-sanomat käsitteli ottelua monella sivulla. ”Parkenin nurmella nähtiin iso joukko sankareita” eli ko. pelaajaa lähellä olleita pelaajia. Iltasanomissa maalintekijämme sai kokonaisen sivun isänsä ohella ja kylläkin syystä. Mutta  iIhmeellistä minusta oli se, että Ilta-sanomat ei maininnut rankkarin torjuneen maalivahtimme nimeä lainkaan missään kohtaa?

Miten käy Venäjää vastaan ?

Pidetäänkö meitä ”oppositiojoukkueena”, joka on ehdottomasti voitettava ”vaarallisena” siksi?  Pietarissa on kova kotiyleisö. Stadionille lasketaan näissä koronaoloissa melkoisen suuri yleisömäärä. Samalla on todettava, että ko. kaupungissa on koronan takia melko huono tilanne – sitä ei ole saatu hallintaan kuten meillä. Ottelu olisi voitu hyvin siirtää tästä syystä uudistetulle Olympiastadionillemme?

Entä kuinka hyvin Pietarin Stadionilla on pystytty desinfioimaan koronavirus esim. joukkueiden pukuhuoneissa? Kun muistaa erään oppositiohenkilön ”käsittelyn” tässä taannoin, onko varmaa, että meidän pelaajiemme pukuhuoneisiin ei ole ”vahingossa”  päässyt  lipsahtamaan kyseistä virusta?  Voitto on nimittäin isännille  – Belgialle kärsityn tappion takia – lähes välttämätön. Tämä on vain ns. puoleikillistä  spekulointia – ei vakavasti otettavaksi!

+1
josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu