Erikoinen vahtimestari

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

EI OLLUT VIELÄ PANKKIKORTTTEJA JA KÄNNYKÖITÄ

Pankissa, jossa olin töissä oli pääjohtajan oven edessä istumassa aina vahtimestari kirjoituspöytänsä ääressä. Hän ohjasi pääjohtajan puheille sihteerin kanssa sovitut henkilöt johtajan huoneeseen. Aluksi tässä tehtävässä oli erinäisten suhteiden perusteella valittu kuuluisan henkilön adoptoima, orvoksi jäänyt inkeriläinen nuorimies. Hänen työnsä loppui lyhyeen ja hänet siirrettiin toisiin tehtäviin.

Syynä oli seuraavanlainen tapaus. Pääjohtajaa tuli tapaamaan hallintoneuvostomme jäsen Helsingin Kauppakorkeakoulun arvostettu professori Raninen sihteerin sopivana aikana. Kyseinen vahtimestari meni pääjohtajan huoneen ovelle, nojasi avoimen oven pieleen ja sanoi pääjohtajalle: ” täällä kysyy joku Narinen, päästänkö hänet sisään?”. Siihen työura siinä tehtävässä loppui!

Hänen tilalleen ilmestyi arvovaltaisen näköinen, hyväkäytöksinen, hopeanharmaan tukan omaava mies. Monet ensi kertaa talossa johtokunnan kerroksessa vierailevat erehtyivät jopa luulemaan häntä pääjohtajaksi! Useat hänen luonaan satunnaisesti käyneet ihmettelivät, miksi hänellä oli usein edessään kaukomaiden karttoja. Pankin alakerrassa toimivassa yksityishenkilöitä palvelevassa toimistossa oli jälleen menossa remontti. Tästä syystä päivittäin kassoihin kertyneet rahat sijoitettiin väli-aikaisesti useampaan matkalaukkuun. Ne vei toimiston ylivahtimestari Mömmö sulkemisen jälkeen pankin tilapäiseen holviin. Siinä oli yksinkertainen lukitus. Eräänä aamuna, kun pankkikonttoria oltiin juuri avaamassa Mömmö tuli kädet vapisten ja ääni väristen silloisen toimistopäällikkö Partasen luo. Rahaa sisältävät matkalaukut olivat poissa!!

Samoin arvokkaan näköinen vahtimestari Otto Luja Lehtopalo ei ilmestynyt työpaikalleen? Hänen vaimonsa soitti pian, että hänen miehensä on jättänyt yöpöydälleen kirjeen. Siinä hän toteaa, että nyt tiemme eroavat ja hän matkustaa kauas pois. Myöhemmin selvisi, että hänen oli tarkoitus matkustaa rahamatkalaukut mukanaan Fidzisaarelle. Se selvitti karttojen tutkimisen! Sieltä ei luovutettaisi siihen aikaan ketään lähtömaahansa. Valitettavasti hän oli unohtanut passinsa samalle yöpöydälle ja matka katkesi Turun lentokentälle, josta hänellä oli tarkoitus jatkaa Tukholman kautta eteenpäin edellä mainitulle saarelle. Hän palasi junalla Helsinkiin ja kertoi kokeilleensa pankin turvajärjestelmiä. Poliisit ja pankin edustajat olivat häntä vastassa. Koko totuus paljastui sitten kuulusteluissa. Rahoista saatiin kaikki takaisin! Myöhemmin selvisi, että hän oli rekrytointitilaisuudessa esiintynyt 10 vuotta nuorempana väärennettyjen papereiden avulla. Silloin häntä ei olisi palkattu lainkaan ko. toimeen!

Tarina löytyy kirjasta ”Josan jutut ” – kirjakaupoissa ja kirjastoissa / kustantaja Mediapinta Oy

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu