Hämmästyttävää kuka saa puhua ja kuka ei?
Säätytalolla käydään mielenkiintoisia neuvotteluja uudesta hallitusohjelmasta. Muutamat ylikiihkeät perussuomalaisten kannattajat haluavat puuttua keskeneräisiin suunnitelmiin asiattomilla kirjoituksillaan sotessa. He haluavat antaa äänestäjilleen kuvan, että heitä kannatti äänestää. Tämä on ihan turhaa provosointia ja häirintää neuvotteluihin osallistuvien kannalta.
Ne eivät johda mihinkään!
Mutta onko sitten aiheellista, että TELA:n vasemmistolainen toimitusjohtaja ”maalaa piruja seinälle” kertomalla maamme päälehdessä, että hän pelkää tulevan hallituksen leikkaavan eläkkeitä? Varsinaisessa ko. lehden jutussa hän kuitenkin sitten toteaa, että leikkauksiin ei ole tarvetta. Hallituksen muodostaja kokoomuksen puheenjohtaja on jo vaalikeskusteluissa luvannut, että työeläkkeitä eikä niiden korotuksia leikata! Miksi TELA:n toimitusjohtaja sortuu samaan populismiin eräiden perussuomalaisten tapaan vihjaamalla eläkkeiden leikkauksiin. Hän jopa perustelee jutussa aivan oikein, että työeläkkeiden leikkaukset vähentävät verotuloja eivätkä auta valtion ja kuntien taloutta. Myös nykyinen Vasemmistoliiton pj. – samoin Vihreiden pj. huonoina häviäjinä – kauhistelevat etukäteen, mitä pahaa tuleva hallitus tuleekaan tekemään. Turha katkeruutta.
Samanlaiseen älyttömään keskusteluun ko. lehden jutussa osallistuu myös ilman julkista hakumenettelyä aikanaan valittu ETK:n pääpomo. Hän viittaa valtion omille työeläkkeen saajille maksettavien eläkepotin suuruuteen (johon kuuluvat myös yrittäjien ja maatalouden eläkeläiset) ja siten saatuihin säästöihin valtion taloudessa. Työeläkkeiden vuosittain maksettava kokonaissumma summa on n. 32 miljardia ja valtion maksettavien eläkkeiden määrä on (MEL, MYEL, valtio) 4.2 mrd. Eli kovin on pieni tuo eläkkeistä saatava säästö Valtion maksamistakin eläkkeistä? Niistäkin jäisivät verotulot saamatta. Varsinaisiin työeläkkeisiin puuttuminen ei tuo säästöjä lainkaan valtiolle, koska ne maksetaan työeläkeyhtiöistä.
Eikö nyt olisi parasta antaa työryhmien Säätytalossa rauhassa tehdä työtään. Ei minkään tahon pidä puuttua keskeneräisiin säästösuunnitelmiin ennenkuin ne ovat todella tiedossa.
Vanha sanonta kertoo: ”joka toiselle hautaa kaivaa – itse siihen lankeaa!” ja toinen: ”vain hullu ja narri puuttuu keskeneräisiin asioihin.”
Kommentit (0)