Huijaako Eläketurvakeskus?

Pitäisikö sen nimi olla Eläketurmakeskus, koska se toimii enemmän työeläkeyhtiöiden hyväksi kuin työeläkkeen saajien. Jopa TELAN taholta on väitetty, että nykyeläkeläiset syövät tulevien pöydistä. Ketkähän ne syövät ja keidenkä pöydistä näiden harhautuslukujen perusteella?

Harhautus yksi

Yksi räikeimmistä tähän asiaan liittyvistä manipuloivista lähtökohdista on eliniän odote. Tämän perusteella ETK on esittänyt spekulatiiviset laskelmansa siihen, että työeläkerahastot tuottoineen eivät riitä tulevaisuudessa työeläkkeiden maksuun.

Tilastokeskuksen tuore tieto kertoo, että Suomessa vuonna 2019 syntyneen keskimääräinen eliniän odote (naiset ja miehet) on 81,85 vuotta. Mutta Eläketurvakeskus on tulevaisuuden eläkejärjestelmän kestävyyttä laskiessaan todennut, että vuonna 2085 ihmisten odotettavissa oleva keski-ikä on 91,8 vuotta!!!

On helppo todeta, että pelkästään tuo jättää todella jättiläismäisen aukon riittävätkö rahastot – ETK:n mukaan eivät.

Harhautus kaksi

Toinen tähän liittyvä asia on ratsastaminen sillä, että eläkeläisten vaatimukset työeläkeindeksin muuttamisesta puoliväli -indeksiksi ja ” kuoppakorotuksesta ” syövät leivän lastenlastemme suusta.

Harhautus kolme

Kolmas manipulaatiokohde on rahastojen tuotto-odotus. Yksi tosiasia on, että maailman pääomamarkkinoiden reaalituotto on ollut koko viime vuosisadan keskiarvona noin 4,5 %. Kuitenkin ETK:n laskelmat perustuvat 2,5 %:n tuotto-odottamaan vuoteen 2028 saakka ja siitä eteenpäin 3,5 %:n tuotto-odottamaan. KEVA on jatkuvasti pitkällä aikavälillä saanut aina paremmat kortotuotot. Sen kulut työeläkerahastoista ja niiden tuotoista on jatkuvasti alhaisempi kuin esim. VARMAn ja Ilmarisen ?

Kuinka suuri ero on korkokannan odotusarvolla korkoa korolle laskelmassa, voi todeta että jos vuoden 2020 eläkerahastot olisivat 210 miljardia euroa, ne olisivat ETK:n ennustelaskelmien tuotto-odotuksin 1 818 miljardia, 3,5 %:n tuotto-odotuksella 1 965 ja 4 %:n tuotto-odotuksella 2 688 miljardia euroa.Tämä siis, jos rahastojen tuottoja ei käytettäisi lainkaan eläkkeiden maksuun.Entä jos näin tehdään?

Eläkerahastot ja niiden tuotto (miljardia) – miinus maksetut eläkkeet (miljardia) – miinus työeläkeyhtiöiden liikekulut:

ETK :n mukaan:
Rahastot ovat v. 2019 = 36 000/ kansalainen ja v. 2085 150 000 / kansalainen
Onko järkeä kasvattaa eläkerahastoja loputtomiin , koska työeläkemaksut sijoitustuottoineen on tarkoitettu vain eläkkeiden maksuun – ei yhtiöiden väliseen kilpailuun lain vastaisesti.

Tässä uudistukset

Ensimmäinen olisi se, että hyväksyttäisiin, että järjestelmä olisi kestänyt hyvin puoliväli-indeksin siitä eteenkin päin, jolloin siirryttiin taitettuun indeksiin ( v.1995 – Lipposen hallitus )) ja tämän korjaamiseksi suoritettaisiin kaikille nyt eläkkeelle oleville kertatasokorotus , jolla kunkin ikäluokan osalta korotuksen taso määräytyisi eläkkeelle jäämisen vuoden perusteella.

Toinen olisi se, että samalla siirryttäisiin puoliväli-indeksiin. Nämä yhdessäkin jättävät rahastojen kasvulle tilaa kansantalouden kannalta täysin kohtuuttomasti (vrt. laskelma eliniän odotteesta) ellei sitten ostokyvyn ja kysynnän lisäämiseksi olla valmiita samalla alentamaan työeläkemaksuja! Kaikki nämä uudistukset lisäisivät verotuloja, kotimaista kulutusta ( + alv ) ja uusia työpaikkoja ikäihmisten palveluyrityksiin – ja niistä lisää verotuloja. Työeläkemaksuja.

Korostan, että tasokorotuksen kautta tulevat lisääntyneet verotulot antavat julkisen talouden kautta mahdollisuuden nostaa merkittävästi juuri heikoimmassa asemassa eli kansan- ja takuueläkkeen varassa olevien tuloja.

Näin eläkekaveri auttaa eläkekavereita!

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu