Keskustastako pelastaja?
Joka vanhoja muistelee – sitä tikulla silmään
Pidettiin vaalit. Suurimmaksi tuli kokoomus ja toiseksi nousi selvästi perussuomalaiset. Oli selvää, että nämä ryhtyvät muodostamaan hallitusta jonkin kolmannen puolueen kanssa, jotta taataan eduskunnan tuki enemmistönä. Näin tehtiin. Sitten ryhtyi pikkupuolue RKP rimpuilemaan ministerien jo aikoinaan julkaisemien kirjoitusten kanssa.
Kaikkien muiden puolueiden päällimmäisenä ajatuksena on unohtaa vanha sananlasku : ”joka vanhoja muistelee , sitä tikulla silmään”. Mitähän se on på svenska? Vaikka en olekaan perussuomalaisten kannattaja, niin ihmettelen, että muut puolueet eivät tajua, miten huonossa kunnossa valtiomme talous velkataakkoineen nyt on. Nyt olisi heti pystyttävä toteuttamaan hallitusohjelmaa pelastamaan tulevat sukupolvetkin velkataakan alta. Miten nyt olisi mahdollista saada hallitus heti toimimaan?
Enemmistö hallituksen takana on pystyttävä säilyttämään
Miten se voidaan tehdä? Kokoomus luopuu nykyisestä yhteistyökumppanistaan perussuomalaisista ja pyytää keskustapuoluetta hallitukseen. En ole senkään kannattaja, mutta se lienee ainoa nopea vaihtoehto?
Nyt pitäisi pelastaa nopeasti ja tehokkaasti suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.
Nyt tarvitaan nöyryyttä usealta taholta.
Se taitaa onnistua vain siten, että kokoomus nöyrtyy luopumaan yhteistyöstä perusuomalaisten kanssa. Keskustapuolue niin ikään nöyrtyy vaalitappiostaan huolimatta tulemaan kokoomuksen ja RKP :n kanssa yhdessä hallitukseen! Se lienee nyt ainoa keinoa saada asiat eteenpäin ja maamme pelastettua ?!
”Se taitaa onnistua vain siten, että kokoomus nöyrtyy luopumaan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.”
Sinulla on ihan oma määrittely ”nöyrtymiselle”.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on vielä parempi ehdotus. Vaaleissa kannatusta saaneet puolueet Kansallinen Kokoomus ja Perussuomalisten puolue vapaaehtoisesti luopuvat hallituksen muodotamisesta ja jättävät Hallitusvastuun edelliselle niin hyväksi todetulle puoluekoonpanolle: Suomen sosialidemokratit, Keskusta puolue, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Joku pikkupuolue voisi vielä täydentää, mutta Svenska folkpartiet pitäisi päästää tälläkertaa Hallitusvastuusta lepäämään, ja rauhoittumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta jos PS pääsee hallitusvastuusta minne se kansan mielestä kuuluu niin sama rähinä ,ehkä entistä kovempana, on vain edessä.
On vain hyvä että kovia leikkauksia tehdään ja rajusti. Kaikki sosiaalituet minimiin, asumistuki pois, takuueläkkeisiin indeksijäädytys jne. jne. Tiedän että se koskee jo huonossa asemassa oleviin. Mutta se on ainoa tie tulevaisuutta varten saada tämän yhden puolueen kannatus laimeaksi eli tilaajien pitää nähdä mitä ovat tilanneet.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt olisi heti pystyttävä toteuttamaan hallitusohjelmaa pelastamaan tulevat sukupolvetkin velkataakan alta. Miten nyt olisi mahdollista saada hallitus heti toimimaan?”
Helpommin sanottu kuin tehty. Toisaalta kun äsken kuunteli valtionvarainministeri Purraa, niin kyllähän hänen olemus ja puheet olivat selkeitä ja rauhallisia. Purran puheesta ja kysymyksiin vastauksista kuulsi se, että nyt mennään tosiasioiden pohjalta eteen päin. Purran puheesta ei paistanut lävitse minkäänlaiset idealismiin ja mutu:ihin sekä mielikuviin perustuvat tekijät.
Toisin oli edellisessä hallituksessa.
Se mihin kiinnittyi huomio oli Purran käyttämä termi ”fiskaalikonservatiivinen”. Mielenkiintoinen termi joka vaatisi avaamista. Mitähän se mahtaa tarkoittaa ?
Osa mediassa ja somessa hallitusta kritisoivista tuntuu edelleen pyörittävän ”rasismilevyä”. Se kun on paljon helpompi aihe kuin valtiontalouden satojen muuttujien vaikutusten arviointi.
Ennen Purran puheen aloitusta kuuntelin YLE Arenasta viimeisintä Pyöreäpöytä -keskusteluohjelmaa. Mistäpä muusta siellä puhuttiin taaskin kuin ”rasisimista” ja hallituksen roolista siinä. Kesken tuon ohjelman oli helppo siirtyä kuuntelemaan mitä valtionvarainministeri Purralla oli livenä sanottavana.
Että Kepu tulisi PS-puolueen tilalle ? No mitenkähän siinä kävisi eduskunnan valtasuhteiden hallituksen kannatuksen suhteen ? Muutenkin tuntuu, että Kepu on nyt vetäytynyt henkisesti kuoreensa ja miettii oppositiossa jossakin nurkassa, sivussa demareista ja vihreistä, omaa olemassa oloansa ja tulevaisuuttansa. Se ei myöskään paranna sinänsä pätevän ja kokeneen Olli Rehnin presidenttikannatusta. Presidentiksi päästäkseen Rehn tarvitsisi monen muunkin äänestäjän kannatuksen kuin keskustalaisten äänestäjien.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, on se jännä kun sveduille on tärkeämpää historia ja rasismi kuin talous ja tulevaisuus
Ilmoita asiaton viesti
Muuten, hieman näyttää siltä, että KD:n Sari Essayah on ottamassa maaseudun tulevaisuutta koskevissa asioissa vetovastuun Kepulta.
Ilmoita asiaton viesti
Kepun paikat eivät riitä korvaamaan persuja, jos enemmistöhallitus halutaan säilyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näytä mitään tulevan odotellaan IMF.
Ilmoita asiaton viesti
Lahnakoski : Kyllä riittävät – kok + kepu + RKP + Krp + Liike Nyt = 117
Ilmoita asiaton viesti
Keijo Saarestolle : samaa minäkin olen ihmetellyt ? Sillehän on aina tärkeintä olla hallituksessa rurvaamassa ruotsinkielisten etuja – muulla ei väliä .
Ilmoita asiaton viesti