Kuinka keskusta voi nousta kannatuksen suosta?

En ole Keskustan äänestäjä enkä kannattaja. Olen puolueensa menettänyt äänestäjä ja kansalainen.

Kolmessa aikaisemmassa  blogissani netissä Iltalehdessä ennustin, miten sen pitäisi toimia hallituksessa säilyttääkseen edes rippeen uskottavuudestaan. Se toimi kuten niissä ehdotin ja arvelin. Hallituksessa roikkuminen valtiovarainministerin salkusta huolimatta ei takaa nousua – pikemminkin päinvastoin. Siksi rohkenen ehdottaa jälleen, mistä se saisi uusia kannattajia sekä vasemman että oikean ” reunoilta ”eli juuri lähellä keskustaa ?

Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan jo kolme blogia. Netissä ( IL/  2.12.19)  ” Poliittinen oljenkorsi ” , toisen ”  Elämän valttikortit” ( 9.9. 19/ IL) ja kolmas ” Kuin pelikirjassa ” ( 4.12.19 /IL) .

Niissä kerroin, mikä on valttikortti, jolla Keskustan kannattaa pysyä hallituksessa tai uhata jäädä siitä pois. Se oli esittää tavalla tai toisella rohkea epäily pääministerin toiminnasta pääministerinä. Aihe voi olla kuinka muodollinen ja ” piilotettttu ” eli mikä tahansa, mutta niin raskas, että hallituksen muiden puolueiden demarit mukaan lukien oli annettava periksi sille vaihtoehdolle, että Keskusta jättää hallituksen ja tulee uudet vaalit. Sitä eivät mm. demarit halua näillä ” gallupluvuilla ” missään tapuksessa ! Blogissani ” Kuin Pelikirjassa ” totesin Keskustan ja sen puheenjohtajan juuri näin toimineen . Eräs toimittaja kertoi jutussaan, että se käytti härskejä keinoja hallituksen muuttamisessa. Perusteluja,  jotka monien mielestä jäivät melko pieniksi ja lähes piiloon . Keskustan ehdoilla syntyi uusi hallitus lähes samanlaisena, mutta uuden pääministerin ja valtiovarainministerin vetäminä kuten se huonosta vaalituloksestaan huolimatta halusi.

Ehdotuksia satelee

Monet nykyiset ja sen omat ministerit ovat olleet huolestuneita – varsinkin puheenjohtajansa haastattelussaan antamasta lausunnosta – ” puolueen kannatus saattaa jäädä nousematta kokonaan ”. Monet politiikan tutkijat ovat ehdotelleet Keskustalle houkutuksien heittämistä milloin demareille, vihreillle – jopa kokomuslaisille kannattajille. Kaikki tutkimuslaitokset  ( mm. Taloustutkimus + Kantar ) ovat etsineet malliksi syitä perussuomalaisten menestykseen löytämättä suurinta tekijää vaalimenestykseen.. Ne eivät ole suinkaan vain tutkimuslaitosten esittämä perususomalaisten kannanotto ilnastonmuutokseen tai maahanmuuttoon. Se ratkaisevin oli heidän lupauksensa työeläkkeen ( 1,4 miljoonaa ) saajille ! Se ilmeni kansalaisten keskuudessa käydyissä ” vapaissa ” kahvilakeskusteluissa –  ei suinkaan mielipidetutkijoiden kyselyjen  puristuksisssa.

Mikä olisi riittävän suuri ryhmä , jolle löytyy riittävän vahva lupaus  ?

Sen pitää olla sellainen, että se ei säikäiytä ” ikuisia ” kokoomuksen ja demarien äänestäjiä . Heille tarjoukset eivät saisi  ” haista ” vasemmistolaisuudelle eikä kokoomuslaiselta ” herraskaisuudelta ” , vaan niiden liberaalisiivelle . Samalla uusilla, entisten puolueiden  kannattajilla ja äänestäjillä olisi oltava yhteinen tahtotila, mitä asioita ne pitävät tärkeinä  korjata ja minkä puolesta ne ovat valmiita siirtymään Keskustan kannattajiksi.

Tällainen ryhmä on kyllä olemassa , jota mikään puolueista ei ole kunnolla muistanut perussuomalaisia lukuunottamatta. Heitä  ei ole vielä pantu vastuuseen vaaliohjelmassaan annetuista lupauksistaan ( työeläkeindeksin muuttaminen + eläkeläisten verotus ).  Huijaus ” Vappusatasen ” kaltaisilla valelupaksilla ei riitä.

Tämä ryhmä on ollut tavoitettavissa kaikille puolueille ja nyt erityisesti ” kuopassa ” olevalle Keskustalle. Heitä on 1.4 miljoonaa työeläkkeen saajaa. Jo indeksin muuttaminen toisi työeläkkeisiin todellisen eläkeläisten elintasoon vaikuttavan elementin. Nyt Hallitus keskittyy vain kansan – ja takuueläkkeiden pikkukorotuksiin ( hyvä niinkin ). Samalla se valheellisesti antaa ymmärtää, että molemmat sosiaalituet ovat kaikilla – molemmissa ryhmissä – enimmäismäärän suuruisia. ( keskimääräinen kansaneläke on 287 €/kk ja takuueläkeke 179 €/kk). Ei siis kaikilla ko. eläkkeiden enimmäinmäärä korotettuna nykykorotuksella.

Sen sijaan työeläkkeiden korotus indeksiä muuttamalla  elvyttäisi kansantalouttamme ( 1.4 miljoonaa eläkeläistä  ) lisäämällä kotimaista kotimaista kulutusta + alv : a ( joka on viennin vähentyessä välttämätöntä ), verotuloja ja uusia ikäihmisten palveluyrityksiä ( hoiva, kuntoutus, siivous jne ). Indeksin aiheuttamat eläkkeiden korotukset saadaan työeläkerahastojen ( yli 200 miljardia) pienestä osasta sijoitustuotoista rahastoihin koskematta ja työeläkemaksua korottamatta.

Miksi työeläkeläiset saattaisivat sopia juuri Keskustalle ?

Nykypäivinä selvä jako ” duunareihin ” ja porvareihin on käynyt yhä epäselvemmäksi. Siitä on selkeinpänä esimerkkinä perussuomalaiset ja heidän kannatuksensa sekä vaaleissa että  ”gallupeissa” .

On suuri joukko pienipalkkaisia raskasta sekä fyysisesti että henkisesti tekeviä työntekijöitä, jotka eivät koulutuksensa takia voida pitää enää ” duunareina ” ( esim. hoiva -ala ). Siitä hyvänä esimerkkinä SAK:n jäsenkato. Sitäpaitsi juuri nämä kaikki ay – järjestöt laidasta laitaan ovat unohtaneet ex – jäsenensä heidän jäätyään eläkkeelle . Miksi ne ovat tyhmyksissään unohtaneet ” ex –  jäsenensä ” , vaikka ay – pomot istuvat työeläkeyhtiöissä määrittelemässä entisten jäsentensä työeläkkeitä hyödyntämättä rahastojen sijoitusten korkotuottoja ?

Työeläkeläiset muodostavat kaikki joukon , johon kuluvat ovat kaikki työaikoinaan maksaneet palkkansa perusteella vuosikymmeniä työelälemaksuja tinkien sen verran palkastaan. Tosin palkkansa suuruuden perusteella toiset enenmän kuin toiset. Siksi tuo 10 % kaikista ( isot eläkkeet ) heistä pitää luonnollisena, että heidän eläkkeensäkin noudattavat samaa periaatetta. On tosin mahdollista , että tuolle 10 % :lle työeläkeläisistä eli isompia eläkkeitä saaville korotetaan eläkkeitä  pienemmällä indeksillä kuin kaikkein pienimpiä, joille maksetaan työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä ( 33 % työeläkeläisistä. )

On Keskustasta itsestään kiinni uskaltaako se nousta kannatuksessaan ?

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu