Kuvioita nuorille poliitikoille maamme menneestä kehityksestä ja tulevaisuudesta

Tämän kuviosarjan on laatinut pätevä matemaatikko. Julkaisen sen blogissani tässä hänen luvallaan politiikkaan ”kiipeäville nuorille broilereille” opiksi.

Tarkennukseksi, jota poliittiset Nuoret eivät lainkaan tiedä, että työeläkkeitä on alennettu jo kaksi kertaa. Ensin oli alkuperäinen palkkaindeksi (noudatti palkkojen muutoksia – samalla sen lisäksi sai myös kansaneläkkeen perusosaa, joka poistettiin). Toisen kerran, kun palkkaindeksi muutettiin puoliväli-indeksiksi (50/50 = kuluttajaindeksi/palkat). Vielä kerran, kun puoliväli-indeksi muutettiin taitetuksi indeksiksi (80 % kuluttajaindeksistä – 20 % palkoista). Vuodesta 1996 (taitettu indeksi) palkkojen nousu lähes 100 % ja työeläkkeiden 45 %! Työeläkeläisten menetys 23 vuoden aikana n. 55 miljardia rahastoihin. On syytä myös muistaa, että kuluttajahintaindeksi perustuu lapsiperheiden kulutukseen – eläkeläisten kulutus poikkeaa siitä paljon.

Kuviossa luvut v. 2085 perustuvat rahastojen ja niiden tuottojen osalta hyvin pessimistiseen tuottojen odotukseen (= ETK) – esim.  pitkällä aikavälillä vv. 1997 – 2017 ovat olleet n. 6 %.

Onhan tuo todella kumma, että asiaa täysin tietämättömät ihmiset ottavat kantaa ja arvostelukyvytön media suoltaa kaiken sen ulos – jopa ykkösuutisena.

Josan  tekstiin ”mm. verotus, monet maksut lainakorot jne loputtomiin olivat suurempia syömään bruttotuloja” voi tietysti lisätä monen monet yhteiskunnalliset palvelut, jotka ovat nykynuorilla ilmaisia, mutta jotka oli vanhimpien eläkeläisten hoidettava kaikki itse.

Tein liitteenä olevan yhden kaaren siitä, mistä vanhin eläkeluokka on lähtenyt liikkeelle ja MITÄ ETK:N ENNUSTELUKUJEN MUKAAN ON NYKYNUORTEN ”SURKEUS” TULEVINA VUOSIKYMMENINÄ.

Terveisin

Paavo Jauhiainen

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu