Monitoimimiehen kelkassa

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

Olympialaiturille kokoontui erikoinen ryhmä lähdössä Tukholmaan. Kalevi Kilpi ja Aarne Laurila ensimmäisinä. Sitten Pekka Sauri, Hannele ”Hantta” Schlizewski ( ex – Krause ), tämän kirjoittaja ja Anne Valkonen. Viimeisenä kiireisin eli Jörn Donner.  Nyt koko porukka oli kasassa ja siirtyi laivan kokoushuoneeseen! Ideoita alkoi heti annetun tehtävän puitteissa lennellä. Jörkan tupakansavu tiheni ja pian koko huone oli kuin sumussa. Tukholmassa vuokrattiin heti pikkubussi ja Jörkkä hyppäsi ratin taakse. Minusta tuli kartanlukija ja suuntana oli lähiö Rinkeby. Sen asukkaat olivat lähes 100 % :ti maahanmuuttajia hyvin monesta lähtömaasta. Donner oli ryhmän puheenjohtaja – tietysti – ja ryhmä ”rantautui ” autostaan tutkimaan kulttuurien kirjavuutta ja jututtamaan asukkaita.

Automatkan jälkeen Tukholman kaupungin virkamiehet esittelivät Kulturhusetissa, miten he toteuttavat kaupungissaan sen asukkaille erilaisia tapahtumia ja toimintaansa. Illalla Donner tarjosi ostereita tutussa ravintolassaan. Kaikki muut ruuat ja juomat jokainen kustansi itse. Illalla palasimme Helsinkiin laivalla pidettyjen ideointipalaverien jälkeen. Samanlainen laivareissu,  jonka yhteydessä yövyttiin tehtiin seuraavaksi tammikuussa, kun Ruotsissa oli oltu jo marraskuussa. Virolaiset isännät esittelivät Tallinnan kulttuuritoimia, jotka silloin Neuvostoliiton alaisuudessa olivat erittäin vilkkaat ja omanlaisia heidän kansalaisuuttaan korostavia.

Viro eli silloinen Neuvosto-Eesti oli juuri pyrkimässä itsenäiseksi ”laululavan” voimin ilman aseita. He eivät säikkyneet paikalle kutsuttuja panssarivaunuja ja neuvostosotilaita. Kun ajoimme paluumatkalle kohti satamaa, halusin vielä pysähtyä Kaubamajan kohdalla ostamaan varovaisessa myynnissä  siellä tiskillä seisovia Viron musta –valkopienoislippuja muistoksi, koska epäilin, että pian neuvostojoukkoja tulee lisää vielä kovemmin aseistettuina ja itsenäisyyshaaveet jäävät toteutumatta ? Jörkka sanoi jyrkästi, että nyt ei pysähdytä enää mihinkään, vaan kiireesti laivaan ja kotiin ! Niin jäi lippu ostamatta, mutta onneksi haave toteutui ja nyt lippu liehuu uljaasti Toompean mäellä!

Mikä ihmeen joukko tämä oli ?

Helsingin kaupungin hallitus oli asettanut kulttuurisuunnittelukomitean kehittämään ja suunnittelemaan vuosiksi 1991 -1999 kaupungille kulttuurisuunnitelman. Sen piti tehdä sellainen laaja –alainen ehdotus liikuntakulttuurista alkaen kattaen kaikki kulttuurialueet organisaatioineen. Tähän ryhmään nimettiin puheenjohtajaksi Jörn Donner (RKP), Aarne Laurila ja Anne Valkosen (molemmat sd), Kalevi Kilven (vasemmistoliitto), Pekka Sauri ( vihr) ja kokoomuksesta Hannele Schlizewskin ja minut.

Kokoonnuimme kaikkiaan 44 kertaa! ja kuulimme 43 eri kulttuurialojen edustajaa. Neuvottelut pidettiin kaupungintalon kokoushuoneessa. Jörkan ansiosta tupakansavua olisi voinut leikata vaikka veitsellä – niin sakeaa se oli silloin kun hän vielä poltti. Ihmeellisintä kuitenkin oli, että kaikissa kokouksissa jokaisen oli itse maksettava kahvinsa ja sämpylänsä!

Saimmeko mitään aikaiseksi?

Ainakin pari tärkeää päätöstä!

Tennispalatsia ei purettu, vaan siihen suunniteltiin elokuvateattereita, taidenäyttelytiloja yms. eli siitä kehittyi sellainen kuin se nyt on. Estimme Merikaapelihallin purkamisen tai jo suunnitellun sen jakamisen kahdeksi eri halliksi purkamalla keskiosan pitkästä hallista. Nyt siellä äsken järjestettiin muun muassa Jussi – gaala elokuvaväelle! Kaiken kaikkiaan suunnitelmassa, jonka valtuusto hyväksyi, oli 61 sivua. Valitettavasti heti suunnitelmaan esitetyt ideat jäivät kovin monelta osalta toteutumatta, kun 1990 – luvun lama laskeutui maahamme talousasiatuntijoiden mielestä kovan markan ylläpitämisestä silloisen Suomen Pankin pääjohtajan Mauno Koiviston ja saman pankin johtajien ansiosta Harri Holkerin toteuttaessa pääministerinä ”hallittua ”rakennemuutosta!

Minusta meillä oli komiteassa hyvä henki, eivätkä poliittiset ideologiat millään lailla sotkeneet ideointiamme. Donner oli mainio ja kokonaisuuksia hyvin hallitseva puheenjohtaja. Pekka Sauri joutui aika usein ottamaan pienen poikansa mukaan kokouksiimme, kun lapsenhoitoa ei ollut järjestynyt.

Hantallakaan ei silloin ollut vielä ”harjastukkaa” eikä tatuointeja lainkaan. Kalevi Kilpi ja Aarne Laurila olivat aitoja kulttuuripersoonallisuuksia.

Ns. Maailma-talo jäi rakentamatta maahanmuuttajia ja turisteja varten yllämainitusta lamasta johtuen, mutta ehkä nykyinen Musiikkitalo vastaa jollain lailla tätä. Kaiken kaikkiaan nykyisten päättäjien ja valtuutettujen kannattaisi kaivaa ko. kehittämissuunnitelma uudelleen esiin ja toteuttaa sieltä parhaat palat, vaikka Helsingin talous ei liene koskaan talousmiesten mielestä tarpeeksi hyvä! Jörkän olen tavannut joskus Saunaseuran saunatiloissa. Sairasteluistaan huolimatta hän on pysynyt viriilinä vaikuttajana. Siitä on hyvänä esimerkkinä juuri äskettäin ilmestynyt MAMMUTTI – kirja!

Rauha Jörkan muistolle.

 

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu