Moottoripyörä 5. kerroksessa

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

Havahduin opiskelijakämpässäni Pohjois – Rautatienkadun viidennessä kerroksessa alkuyöstä moottoripyörän käynnistykseen. Tietysti se ei periaatteessa ollut mikään yllätys; olin tottunut kämppäkaverini Veikko Mattilan kanssa monenlaisiin tapahtumiin, vaikka 5. kerrosta asuntolassa pidettiinkin ” herrasmiesten ” kerroksena. Jotkut kerroksemme hurjapäistä olivat ottaneet kadulta moottoripyörän, tuoneet sen pystyasennossa hississä kerroksemme käytävälle ja käynnistivät sen joskus kello 24. Aikamme pärisyteltyämme sitä, pyörä palautettiin hyvässä järjestyksessä  alkuperäiselle paikalleen.

Edellisellä viikolla oli muun muassa käynyt niin, että asuntolan siivessä, jossa asuimme kolmessa kerroksessa, oli Runebergin-  Arkadian-, Fredrikinkatujen ja mainitun P – Rautatiekadun sisäpihalla olevasta naapuritalosta soitettu, että asuntolassa soi radio liian kovaa. Erään opiskelijakämpän sängyn alle oli aikoinaan unohtunut täysin toimimaton radio. Jotkut kerroksemme ” neropäistä  ” muistivat tämän ja pudottivat ko. radion 5.kerroksen parvekkeelta asvalttipihalle. Se meni tietysti aivan säpäleiksi! Sitten nämä kaverit soittivat valituksen tehneeseen puhelinnumeroon, että nyt se häiritsevän radion ääni on saatu jo hiljaisemmaksi!

En jaksa vieläkään ymmärtää, kuinka me lähes kaikki valmistuimme ja suoritimme loppututkinnon? Olimme varsinaisia ”yökköjä”!

Monipuoliset harrastuksemme aloitimme yleensä vasta yön lähestyessä ja ne jatkuivat aamuyöhön saakka. Niitä oli hyvin monenlaisia ja useisiin voi sanoa liittyvän jopa luovuutta.

Eräs laji oli keilailu. Tyhjistä shampoopulloista tehtiin n. 30 -40 metriä pitkän käytävän päähän keilapatteristo ja isolla  pallolla (olisiko ollut käsipallo tai pieni jalkapallo?) vuorotellen yritimme heitoillamme kaataa muovipullot. Joku oli tuonut mukanaan myös painonnostotangon ja kilpailu oli kova, kuka tulevista talouselämän taitajista nostaa eniten kiloja ilmaan.

Ei siis ihme, kun tuleva vaimoni palasi omasta opinahjostaan Kasarmikadulta poikkeamaan luokseni, että hän ahkerana opiskelijana oli ihmeissään. Soitettuaan monta kertaa kerroksemme ovikelloa, joku vielä unen ”pöppörössä” oleva, juuri herännyt ” mursu ” ( = ensimmäisen vuosikurssin opiskelija ) tuli avaamaan oven kysyen, kenen luokse olet menossa? Vastauksen saatuaan hän saattoi vielä vastata: että ”tämä henkilö saattaa olla vielä nukkumassa”! Ja kellon viisarit saattoivat jo näyttää iltapäivää esimerkiksi jo 14. Ensimmäisen kurssin opiskelijoita sanottiin ”mursuiksi!” Heidän tehtävänään oli muun muassa käydä avaamassa käytävän ovi ovikellon soidessa, vastata puhelinkopissa olevaan puhelimeen ja käydä ostamassa ”vanhemmille tieteenharjoittajille” talon alakerrassa olevasta HOK:n myymälästä tai viereisessä talossa olevasta Veljekset Saari- lihakaupasta listaan merkityt ruokatavarat. Yleensä lista oli lyhyt  – eikä sitä useinkaan tarvittu lainkaan – opiskelijalla oli yleensä ”Matti kukkarossa”!

Mutta siihen aikaan kaikkien aineiden tentit olivat ” yhdessä pötkössä” parin viikon aikana keväällä toukokuussa. Silloin yöharrastukset vaihtuivat kiivaaseen opiskeluun. Talven aikana ei yleensä ollut tenttejä lainkaan. Niinpä oli luettava tenttikirjat ja tunnollisilta tyttöopiskelijoilta kopioidut luentomuistiinpanot tänä lyhyenä aikana. Silloin koko yö juotiin kahvia ja luettiin. Kahvinkeittovälineenä oli sähköinen kahvipannu, johon pantiin kourallinen kahvijauhoja veden joukkoon. Kahvia keitettiin poistamatta entisiä kahvinporoja niin kauan kuin pannuun mahtui vielä vettä.

Sitten kun ei enää mahtunut, heitimme melkein täyden pannullisen vanhoja kahvinporoja roskikseen. Ei ihme, jos tenttiin mennessä aamulla vatsassa oli närästyksiä ja ennen tentin alkua piti käydä juomassa pari lasillista maitoa! Näin meni kolme vuotta ja kyllä pelotti ajatus siitä, että kun pääsee ensimmäiseen työpaikkaan, kuinka pystyy heräämään niin mahdottoman aikaisin ja menemään työpaikalle esimerkiksi jo kello 8 tai 9.

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu