Nobelisti härkävaunussa

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

Pitkä junavaunujono viimeinkin liikahti liikkeelle. Junassa oli hirmuisen paljon vaunuja, joista osa oli tyhjiä, koska matkan varrella Kuopiosta Helsinkiin oli tulossa lisää matkustajia. Vaunut olivat ns. härkävaunuja, joihin oli oven kummallekin puolelle tehty makuulaverit kahteen kerrokseen – ilmeisesti sota –ajan muistona. Meidän vaunumme oli aivan täynnä pikkupoikia – kymmenen vuoden ja sitä hieman vanhempien joukko. Kaikilla oli oranssin väriset pipot valkoisine tupsuineen, siniset urheiluhousut ja valkoinen hihaton urheilupaita, jonka rinnassa oli Suomen Suurkisojen pyöreä merkki. Oli vuosi 1947. Olimme koko talven harjoitelleet joukkovoimistelu esitystä. Musiikkina oli mm. ” heilu keinuni korkealle, nythän on Juhannusilta ”. Jokaisella oli mukana vain huopa nukkumista varten ja reppu, jossa saattoi olla vaihtovaatteet, pari voileipää ja posliinikorkillinen vesipullo.

Viimein juna saapui Helsinkiin raiteille aivan Mannerheimintien sillan alle (nykyinen ”baana”). Eduskuntatalo ja aivan uusi Sokoksen tavaratalo näkyivät heti junasta ulos tullessamme. Suurimmalle osalle meistä tämä näkymä oli ensimmäinen kerta. Joukossamme oli minua jonkin verran nuorempi poika, jonka olin tavannut Kuopion Urheiluveikkojen yleisurheilun juniorikilpailussa. Hän voitti selvästi 10 – v. sarjan 3 – ottelussa (50m juoksu + pituushyppy + pallonheitto). Sen jälkeen näin häntä ikäeron takia ( 4 v. ) harvemmin joskus urheillessa, kaupungilla tai Luonnonystävien tilaisuuksissa.  Muutaman vuoden kuluttua hän muutti pois. Myöhemmin osoittautui, että hän oli sama poika, joka kertoi eräässä kirjassa vain kerran hurahtaneensa elämässään johonkin. Kohde oli kansakoulun alimmilla luokilla hänen edessään pulpetissa istunut tyttö, jota hän veti aina silloin tällöin leteistä ja heitteli kirjoittamiaan paperilappuja tälle tytölle. Tämä ei  ”noteerannut ”lainkaan lappuja, vaan heitti ne roskikseen. Hurahtaminen lienee alkanut koulussa esitetyn näytelmän aikana, jossa tämä poika oli ”Lummepoika ” ja tyttö oli ”Sinivuokko ”! Tämä tyttö sattuu olemaan vaimoni. Olen joskus sanonut leikillisesti hänelle, että jos et olisi suhtautunut niin halveksivasti niihin paperilappuihin, niin olisit ollut myöhemmin presidentin puoliso ja ” Maan Äiti”!

Näiden kokemusten jälkeen en nähnyt kyseistä poikaa kuin vasta yli 40 vuoden jälkeen. Mutta hänen vaimonsa opin tuntemaan jo 1950 – luvulla teinihipoissa.

Niissä hän ei ollut vielä nykyisen aviomiehensä kanssa, vaan kirjailija Kyllikki Mäntylän pojan Jyrkin kanssa. Siihen aikaan ei teinihipoissa käytetty lainkaan alkoholia – soitettiin levysoittimella sen hetken suosikkimusiikkia ja joskus pieneksi hetkeksi sammutettiin valot! Näin Eeva Jännevirralta, joka – kuten siihen aikaan oli tapana – asui koulukortteerissaan kaupungissa oppikouluvuosinaan – tuli tutuksi. Tosin hän oli tutustunut nykyiseen mieheensä Luonnonystävissä ennen tämän muuttoa pois.

PRESSANVAALIKAMPANJA

Muistaakseni Lasse Lehtinen tietäen meidän nuoruustuttavuutemme pyysi minua mukaan presidentin vaalikampanjaan. Suostuin mukaan, vaikka olin aivan toisen puolueen kaupunginvaltuutettu. Oman puolueeni monet tuttavat suhtautuivat minuun sen jälkeen melko negatiivisesti. Kun tunsin sekä ehdokkaan että hänen sympaattisen puolisonsa nuoruuden ajoilta, pidin päätöstäni luonnollisena yli puoluerajojen. Osallistuin aktiivisesti kampanjaan. Muistelen nyt, että enpä ole aikaisemmin, enkä sen jälkeen, kantanut presidentin kanssa yhdessä olutkoria vaalin saunatilaisuuteen.  Oli aivan sattuma, että jouduin YLEn vaalivalvojaisissa haastatelluksi Työväentalolla (jossa oli muuten ensi kerran), miksi olen toisen puolueen valtuutettuna mukana tässä kampanjassa. Toinen toisella kierroksella mukana oleva ehdokas (Elisabet Rehn) oli myös tullut tutuksi hänen miehensä (Ove Rehn) jalkapallotaustan takia. Olin todella vähän vaikeassa tilanteessa, mutta nuoruuden kokemukset voittivat jalkapallon. Minun oli vaikea jopa vaikeaa vastata tv – toimittajan kysymyksiin. Minulla oli ilo ja kunnia olla sitten seuraavana vuonna mukana Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa.

Tanssin pyörteissä uusi presidentti sanoi meidät nähdessään, että ” onhan täällä ihan vanhoja, nuoruuden tuttujakin”. Kyseisessä juhlassa sattui myös mukava yllätys? Minulta putosi yksi kunniamerkeistäni lattialle. Sen kumartui heti nostamaan ojentaen sen samalla minulle suosikkini musiikin maailmasta – kaupungin orkesterin oboisti Aale Lindgren! Olen aina ihaillut hänen soittotaitoaan ja hänen soolojaan!

Enpä olisi osannut aikanaan härkävaunussa ennustaa, että lavereilla kanssani matkustaa tuleva presidentti ja Nobelisti!

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu