Onni on toteutunut unelma

Muistan tarkasti silloisesta ikävuodesta huolimatta – 6 v. – kuinka isäni polkupyörän tavaratelineellä eli ”tarakalla” istuen pääsin katsomaan ensimmäisen kerran jalkapallo-ottelua (v. 1939 KPT – VIFK). KPT eli Kuopion Pallotoverit oli perustettu hallikauppiaiden toimesta v. 1932. Myöhemmin tunnettiin nimellä Koparit, joka meni konkkaan. Jäljelle jäi onneksi KuPS eli Kuopion Palloseura — tuore Mestari vuosikymmenien jälkeen vuonna 2019 – Banzai!

Silloin minua jo lapsena puri ”jalkapallokärpänen” kuten oli tapahtunut jo monelle muulle ko. kaupungissa vuosisadan alusta alkaen. Muutamia vuosia myöhemmin alkoi todella odotus Suomen pelaamisesta ” futiksen ” arvokisoissa eli Euroopan – tai Maailman mestaruudesta. Siitä on melkein 75 vuotta!

Tuo jo silloin kotikaupungissani vallinnut innostus ”jalikseen” – kuten siellä sanottiin – johti minutkin pelaamaan pihapelejä aamusta iltaan ja myöhemmin vielä seurajoukkueessa (KPT) junioreissa A-junnuihin saakka (SPL hopeaa). Sittemmin muutettuani pääkaupunkiin työn perässä uusi seura oli HJK vuodesta 1966 lähtien. Siinä toimin hallituksessa vuosikausia ja miesten joukkueenjohtajana yhteensä kymmenen vuotta. Niin ikään olin monia vuosia Palloliitossa eri luottamustehtävissä. Olin viisi kertaa paikan päällä MM-kisoissa. Kaupunginvaltuustossa ajoin monien äänestysten jälkeen toteutukseen asti Talin eli Josan jalkapallohallin lähes 30-vuotta sitten. Onko siis ihme – jalkapallo on osa elämääni! Samoin monien muiden suomalaisten tavoin uskoin vuodesta toisensa jälkeen, että A-maajoukkueemme pääsee lajin arvokisoihin. Joskus se oli lähellä eli pienestä kiinni – kuten sanotaan! Nyt se on totta!

Onnen tunnetta ja huippufiilistä ei haitannut lainkaan, että jouduin tällä kertaa seuraamaan tätä ratkaisevaa peliä täpötäydellä Stadionilla pyörätuolissa. Vielä ensi kesän Suomen EM-pelit ja voin todeta, että olen saanut elää kauan rakkaan jalkapalloni kanssa!

Kanerva on sitkeä ja vaatimaton kasvi

Samat kasvin ominaisuudet on Rivelläkin – vaatimattomuus ja sitkeys liittyvät joukkueemme valmentajaan Markku Kanervaan, jonka ansiosta – joukkuetta unohtamatta ikitoiveemme toteutui. Pieni anekdootti hänestä: hän oli aikoinaan jalkapalloseuran hallituksessa. Eräs tuttavani sattui myös kuulumaan siihen. Tämän tuttavani vaimo kuoli vähän yli 30-vuotiaana syöpään. ”Rive” oli erään toisen henkilön ohella hallituksen jäsenistä ainut, jotka osoittivat kukilla osanottonsa ko. tutulleni. Se on osoitus valmentajamme ”sydämen sivistyksestä” ja empatiasta. Näitä muun muassa juuri tarvitaan maajoukkuetta valmennettaessa ja johdettaessa.

Kissan hännän pystyyn nostaminen

Tämä on vanha sanonta, että ”kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse”. Mixu Paatelainen sai epäonnistuttuaan maajoukkueemme valmentajana ”potkut”. Ehdotin julkisesti nykyisen Urheilulehden palstoilla (Veikkaaja / kirjoitus tallessa), että hänen seuraajakseen on valittava Markku Kanerva. Miksi? Hän oli johdattanut alle 21-vuotiaiden maajoukkueemme menestykseen ko. ikäluokan EM-mestaruuskisoissa ja toiminut miesten maajoukkueen kakkosvalmentajana useiden edeltäjiensä aikana. Siitä huolimatta päätettiin valita valmentajaksi vähäisillä näytöillä ruotsalainen – aika tuntematon henkilö. Seuraukset tiedämme. Perustelin ehdotustani myös siksi, että tunsin Riven jo pelaajana toimiessani samassa seurassa joukkueenjohtajana. Siksi tiesin hänen taustansa ihmisenä ja arvelin myös, että hän on perillä suomalaisten pelaajien ”mentaliteetista” ja osaa ottaa sen huomioon pelaajavalinnoissa ja pelitaktiikassa.

Nyt futis nousee – maailman suosituin laji – omaan arvoonsa meilläkin

Nyt ei minullekaan enää toivottavasti virnuilla suomalaisesta potkupallosta, eikä vihjailla monennellako sijalla Suomi on maailman listalla. Se on nyt ilmeisesti sijoilla 40 -50 yli 200 muun maan joukossa!

Tällä nousulla on koko kansakuntaan ja sen ”elämän laatuun” vaikutusta kuten aikoinaan eka Maailman Mestaruudesta ”lätkässä”. Siitä oli osoituksena harvinainen yleisön juhliminen ympäri Suomea. Näin laajasti sellaista ei ole tapahtunut futiksessa koskaan Suomessa!

Halpana harrastuksena futis sopii kaikille nuorille ja nuorenmielisille ja erityisesti monille vähävaraisille pojille ja tytöille ja lisää heidän liikuntaharrastuksiaan. Se on tarpeen, kun juuri julkisuudessa kerrottiin, että peruskoululaisten on vaikea päästä kyykkyyn?!

Ei kaksi kolmannetta

Nyt on kaksi unelmaani toteutunut kohtuullisen pitkän ikäni aikana. Suomi on päässyt EM-kisoihin futiksessa. Entisen kotikaupunkini seura (nykyisen futisseurani on toteuttanut se jo yli 20 kertaa) voitti vuosikymmenien jälkeen Suomen Mestaruuden v. 2019. Koetan jaksaa pinnistellä – jos Luoja suo – että taitettu indeksi muutetaan oikeudenmukaiseksi köyhdyttämässä nykyisten ja tulevien työeläkeläisten elintasoa!

 

Josa Jäntti

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu