Valtuustokokemuksia

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

Huuhkajien voiton kunniaksi palanen historiaa

Valtuutetun luottamustoimi osoittautui todella kiinnostavaksi, mutta erikoiseksi. Aina ennen seuraavaa valtuuston istuntoa joku kansalainen soitti tietyssä asiassa, että jotain valtuuston  esityslistalla olevaa asiaa on vastustettava ” muuten en enää äänestä sinua seuraavissa vaaleissa.” Pari tuntia myöhemmin soi puhelin jälleen. Soittaja oli toinen kaupunkilainen, joka sanoi, että juuri äsken mainittua esityslistan kohtaa minun on ehdottomasti kannatettava – ” muuten en ikinä enää äänestä Teitä ”!

En ollut ennen vaaleja luvannut mitään – ainut vaalilupaukseni oli lehdissä ja radiossa: ”JOSA OSAA ”, joka meni niin hyvin läpi, että pikkupojat kuulemma hokivat tätä lausetta kaduilla ja pihoilla. Onneksi myös varsinaiset äänestäjät uskoivat tämän. Kuopiossa syntyneenä ”futisfanina” minut valittiin Liikuntalautakuntaan varapuheenjohtajaksi. Silloin todella huomasin, että Lahdessa ja Tampereella oli mainiot sisähallit. Miksi ei pääkaupungissa?

Niin tein valtuustoaloitteen jalkapallohallin rakentamiseksi Taliin. Se sai aluksi aika paljon vastustusta, varsinkin kun lama oli tulossa. Niinpä Palloliiton kanssa tehtiin videoesitys, jossa juniorit harjoittelivat jäisellä pelikentällä lumisateessa. Vahvistuksena videossa oli valmentaja Jyrki Heliskosken sanat, että ”nämä pojat eivät ole pahan teossa eikä tulevaan futishalliin tarvitse kutsua koskaan poliisia paikalle.”  Kävin sitten esittämässä ko. videon kaikissa muissa valtuustoryhmissä. Vasemmistoliiton ryhmässä todettiin, että ensimmäisen kerran heidän ryhmäkokouksessaan on esitelmöimässä porvaripuolueen valtuutettu. Edesmennyt kuuluisa temperamentistaan ” tehonainen ” Liisa Kulhiakin totesi, että, ollaanko pääkaupungissa näin paljon kehityksessä jäljessä ja hän kyllä kannattaa hallin rakentamista. Asiasta äänestettiin ja se meni ” läpi”. Kaupungin silloinen kaupunginjohtaja Kari Rahkamo jostain syystä vastusti hanketta sanoen, että siihen ei ole rahaa. Ne löytyivät, kun kaupungintalon asbestikorjauksiin varatut varat siirrettiin hallin rakentamiseen. Lamasta johtuen rakentaminen tuli vielä tuntuvasti halvemmaksi. Hinta laski yli 30 miljoonasta markasta melkein 20 miljoonaan silloiseen markkaan. Hallin nimeksi oli lautakunnassa ja ” futisväenkin ” keskuudessa tulla JOSAN HALLI, mutta virkamiesten toimesta ei sitä voitu nimetä yksityisen henkilön nimellä, vaan sen nimeksi tuli TALIN JALKAPALLOHALLI. Tämä hanke oli koitua minulle henkilökohtaisesti kohtalokkaaksi.

Vihdoin oli päivä, jolloin pidettiin hallin harjannostajaisia. Mikään ei voinut estää rakentamista. Muistan siihen hetkeen saakka, kun ajoin autollani hallin viereen. Siitä eteenpäin en muista mitään. Menin sisälle hallin ja pidin Liikuntalautakunnan puolesta puheen. Myöhemmin kuulin läsnäolijoilta, että puheeni oli ihan onnistunut ja asiallinen. Sen jälkeen menin takaisin harjannostajaisia varten katetun pitkän pöydän ääreen. Ja sitten lyyhistyin siihen. Sydämeni oli kuulemma pysähtynyt seitsemäksi minuutiksi. Onneksi rakentajan työnjohtaja oli suorittanut muutama kuukausi aikaisemmin elvytyskurssin. Hänen ansiostaan ja viraston osastopäällikön Pentti Laguksen suusta suuhun tekohengityksen ansiosta aivoissani kiersi veri. Sairaalassa minut saatiin vielä henkiin sähköshokkien avulla. Silti oli pari viikkoa aivan sekaisin ja luulin olevani sairaalahuoneessani Tjäreborin matkalla, jota väitin huonosti järjestetyksi. Kuukauden päästä oli sitten HYKS:ssa viiden suonen ohitusleikkaus, joka onnistui hyvin professori Antero Järvisen ansiosta. Olin vielä valtuustokauden pari viimeistä kuukautta kokouksissa, enää asettunut ehdokkaasi.

Kahdeksan vuotta myöhemmin olin vielä mukana valtuustossa. Kyllästyin kuitenkin päätösten teon hitauteen, koska joka asiassa piti pyytää lausuntoja niin monelta taholta. Työaikanani päätökset tehtiin nopeasti ja usein omalla riskillä. Samoin en oikein jaksanut sulattaa sitä, että jos toisen puolueen valtuutetulla oli kaupunkilaisten kannalta hyvä ehdotus, niin sitä ei saanut kannattaa. Pian oma ryhmä tekisi lähes samansisältöisen aloitteen ja sitä yritettiin myöhemmin ajaa äänestyksissä hyväksytyksi.

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu