Värikäs ihminen

Yhdeksän vuotta sitten makasin neljä kuukautta Laakson sairaalassa fysioterapiaosastolla toinen puoli halvaantuneena. Minua pidettiin toivottavana tapauksena, mutta loistavan fysioterapeutin ansiosta pääsin rollaattorilla kävelevänä kotiin ko. hoitojakson jälkeen. Maatessani siellä kuukausia päätin kirjoittaa kirjan elämäni vaiheista Talvisodasta, lapsuudesta, työelämästä ja eläkevuosista politiikan pyörteissä kaupunginvaltuustossa jne. Noina vuosina tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä. Niinpä päätin kertoa nyt monista heistä näissä tulevissa kolumneissani. Tarinat eivät ole kronologisessa järjestyksessä.

Alikersantti Rauni Mollberg tulee hieman myöhässä Yhteiskoulumme  voimistelu – ja juhlasalimme näyttämölle.

Mukana tulee myös apuohjaajana toimiva niin ikään alikersantti Seppo Wallin. He olivat kuulleet koulussamme toimivasta näytelmäkerhosta. Ehkä heidän motiivinaan oli päästä pois kasarmilta tästä syystä. Mutta se innostus ja paneutuminen meidän näyttelemiseen kertoi mielestäni enemmän kuitenkin siitä, että he halusivat saada esittämiskuntoon näytelmämme Per Lagerkvistin ” Antakaa ihmisen elää ”, jonka he olivat valinneet esitettäväksemme. Näytelmän vaikuttavan taustamusiikin oli valinnut koulumme taitava viulisti Juhani Holopainen.

Näytelmä muodostui usean eri syistä surmattujen ihmisten monologeista. Henkilöt olivat Jeesus (Matti Mänttäri), Juudas (Jyrki Mäntylä), tummaihoinen saksofonisti (Esko ” Eeti ” Nieminen), Romeo ja Juulia nuoripari (Gustav Lilius + Kaarina Kilponen) , lampaanvarastanut maaorja ( Pauli Toivanen), radiolähettimen omistaja, nuori poika (Josa ”Yrjö Jäntti), giljotiinilla teloitettu ylimysnainen (  Marja -Terttu Huttunen)  ja noitana roviolle tuomittu nainen ( Irja Kalas ). ” Me syytämme ” kuolleiden ja tapettujen kuoro sanoi yhteen ääneen. ”Minä en syytä ketään ” oli Jeesuksen ajatuksia herättävä vastaus. Koulun näytelmäkerho osallistui hyvällä menestyksellä  vielä myöhemmin näytelmällään Nuorison III. kulttuurikilpailuihin Helsingissä. Mollbergin toimesta perustettiin Kuopion Yhteisteatteriin nuorisolinja, jolle sama näytelmä ikään kuin siirtyi ohjelmistoon pienin roolimuutoksin mm. lisättiin valkoisten surmaama intiaani (Malla Kauppinen). Uutena näytelmänä esitettiin mm. Gerhard Hauptmanin ” Hannele ” (Eino Kaliman suomentama ) Kuopiossa pidettävillä teatteripäivillä  (Hannelen pääosassa Helga Mänttäri ). Myöhemminhän Raunista tuli eräs maamme kuuluisimmista elokuvaohjaajista . Harrastuksestani oli myös hyötyä armeijassa ollessani. Olin jo upseerikokelaana aliupseerikoulussa ns.apukouluttajana eli ” santsarina”.

Kaupungissamme pidettiin juuri sinä vuonna tammikuussa valtakunnalliset teatteripäivät. Minulle oli Mollbergin toimesta suotu erääseen näytelmään ko. päivillä vanhan 75 – vuotiaan miehen rooli. Samaan aikaan koko prikaatin väki asevelvolliset ja kantahenkilökunta lähtivät Lappiin ammuntaharjoituksiin kovilla pakkasilla. Mollberg, joka ei itse enää ollut armeijassa, vaan ammattinäyttelijänä Yhteisteatterissa, anoi minulle roolini takia vapautuksen Lapin matkasta. Niinpä taisin olla ainoa henkilö koko prikaatissa, joka ei ollut mukana kovapanosammuntaharjoituksissa. Raunihan avioitui ja jäi silloin teatteriin. Samassa teatterissa olivat silloin (myös teatteripäivien näytelmissä ?)  Piia Hattara, Pentti Irjala ja Mikko Niskanen.

Vuosikymmeniä myöhemmin

En ollut tavannut Mollbergia 40  – vuoteen.  Meillä oli silloin pikku kakkosasunto vaimoni iäkkään äidin takia. Huomasin silloin paikallisesta lehdestä, että Rauni tulee kaupunkiin ohjaamaan Kuopiossa esitettävä Aapelin ” Pikku Pietarin piha ” nimistä näytelmää. Koska viime tapaamisestamme oli kulunut jo niin pitkä aika, päätin käydä tervehtimässä häntä lehdessä mainitussa paikassa. Iloinen jälleen näkeminen johti kuitenkin henkilökohtaiseen yllätykseen. Juttelimme niitä näitä! Yllättäen hän kysyi minulta, ”asunko todella kesäisin täällä”? Saatuaan myöntävän vastauksen hän yllättäen suorastaan määräsi, ”että sinä tulet sitten siihen näytelmään kahteen rooliin eli pirtukauppiaaksi ja tataariksi !” Huomasin suostuneeni ja luulin, että näytöksiä on kesän aikana aina kerran viikossa.

Myöhemmin Rauni asetti kuuluisana ohjaajan niin kovan palkkiopyynnön, että sitä ei hyväksytty. Tilalle palkattiin naisohjaaja (Maire Saure) ja esityspaikkana oli korttelimuseon koko piha vanhoine puutaloineen. Esityksiä oli amatöörinäyttelijöiden voimin kolme joka viikko. Palkkoja ei tietenkään maksettu (ehkä parille ammattinäyttelijälle ) ja kesän aikana katsomossa kävi 10 000 henkeä ! Kaiken kaikkiaan eläkkeellä olevalle ekonomille se toi mieluisia, unohtumattomia muistoja!

 

josajantti

Josa Jäntti on eläkkeellä oleva ekonomi, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja HJK:n kunniajäsen. Hän on Senioriliike ry:n jäsen ja vaikuttaja, ja tarkastelee yhteiskuntaa usein eläkeläisen näkökulmasta. Työuransa aikana hän on vastannut OKO:n valtakunnallisesta markkinoinnista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu