Kuusamon masentava maaseutuohjelma

Kuusamon kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi (ps.) pitää Kuusamon maaseutuohjelmaa raakileena.

Kuusamon kaupunginvaltuusto hyväksyi sattuvasti kolmantenatoista päivänä kesäkuuta pitkien keskustelujen ja useiden äänestysten jälkeen maaseutuohjelman puolivillaisen päivityksen. Kaupunkihallinnossamme tämäkin ohjelmatyö otti jo ensiaskeleensakin pelkän poliittisen puliveivauksen keinoin, kun Perussuomalaiset näennäisnäppärästi ja valtuustosopimuksen vastaisesti suljettiin kokonaan sen valmistelun ulkopuolelle maaseutuohjelman päivittämistyöryhmästä.

Perussuomalaiset sivuun jo lähdössä

Kuvitelkaa siis jo lähtötilannetta, missä puolueistamme ehdottomasti maaseutumyönteisin, maan toiseksi suurin vaikuttajataho tieten tahtoen ja tarkoitushakuisesti pidetään näin valmistelutyön ulkopuolella. Muistutan mieliinne senkin paikallissalatun tosiasian, että se oli nimenomaisesti valtuutettu Kortesalmi, joka esitti jo aikapäiviä sitten varsinaisen Maaseutu-masterplanin laatimista Kuusamoon vastapainoksi Rukan vastaaville.

Kunnalliskuvaavaa maaseutumme arvostuksen alennustilalle on se, että ohjelmaa ollaan modernisoimassa 15 vuoden päästä sen edellisversion hyväksymisestä. Siinä ajassa ovat maaseutukylämme, maataloustuotantomme ja maaseutuelinkeinomme kokeneet kovia. Valtakoneistomme ei tästä alasajosta ole kantanut huolta ja silkan sanahelinän suoltaminen tähänkin saumaan vaikuttaa vastenmieliseltä.

Metsätalouden mitätöintiä

Ohjelma on sisällöltään kuin kädenheilautuksen kaari ilmassa, vailla kunnollista konkretiaa ja ilman pienintäkään kunnianhimoa. Lyhyesti sanottuna: tyhjää täynnä. Haastattelut on kohdistettu pääosin kunnallisen herrakerhon lähipiiriin, joten jälkikin on sen mukaista.

Millään pikapyyhkäisyillä ei synny missään kunnollista jälkeä. Kuusamon helmasynniksi on muotoutumassa tapa suoltaa ohjelmia liukuhihnalta ilman kunnollista valmistelua. Oikea ohjelmatyö vaatii kuitenkin aikaa, paneutumista ja pohdintaa, riittäviä resursseja sekä innovatiivisia osallistujia. Parlamentaarisuuden puute kääntyy useimmiten vain työskentelyn tulosten tappioksi.

Erityisen kummeksuttavaa on se, kuinka häveliäästi maaseutuohjelmassa esitellään selvää elinkeinoykköstämme – metsätaloutta. Ja juuri maaseutukylillämme, jos missä, metsiemme rooli laajasti säteilevinä elinvoimalähteinä, on mitä ilmeisin. Matkailu-mantraan hirttäytyneille tämän selviön sisäistäminen vaikuttaa kuitenkin perin ylivoimaiselta tehtävältä.

Ankeuttajat edelleen eivät ole ratkaisu

Esitetty yhteistyökoordinaattorin palkkaus haisee siltä, että joltakin kepu-veljeltä ovat jälleen niin kutsutut liiton päivät kulumassa umpeen. Tai vaihtoehtoisesti määräaikainen työtehtävä kääntymässä lopuilleen. Toivottavasti olen väärässä, sillä juuri näiden voimien vallassaololla tähän ankeuteen on suistuttukin. Millään kyläkouluteurastajien mentaliteetilla ei alas ajettua maaseutuamme saada ylös nostetuksi.

Maaseutumme tulevaisuuden tervehdyttäminen vaatii mukaansa aivan uusia voimia ja ennakkoluulotonta ajattelua. Mitkään menneisyyden miehet eivät kykene muuntautumaan uuteen ajatteluasentoon. Kaikki viisaus, kun ei majaile vain vallanpitäjissä.

Halontekojärjellä hahmoteltuna.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

joukamokortesalmi
Perussuomalaiset Kuusamo

Perämetsien mies, joka vastustaa viimeisen asti kaikkinaista metsäholhousta. Maaseudun metsätalousyrittäjä ja jatkojalostaja, jolle metsänkasvatus on: ammatti, elinkeino, työ, harrastus ja intohimo.
Kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu