Taloyhtiöpiina tiehoitokuntiin

Jokainen asunto-osakeyhtiössä huoneiston käyttöoikeuden omistava tietää ja tuntee niiden yhtiökokousten ja hallitusten lähtökohtaiset ongelmat. Vaikka omaisuudenhoito edellyttäisikin osallistumista, niin aika moni valitsee silti kokouspäiviksi aivan muut kulkusuunnat. Pätekööt pikkusielut niissä.
En lähde tässä yhteydessä erittelemään taloyhtiöiden päätöksentekoa, koska se ei ole tämän kirjoitukseni pääpointti. Sen haluan silti tuoda esille, että minulla on ollut kuitenkin koko tähänastisen elämänkokemukseni ajan erinomaisen onnistunut isännöitsijäonni. Pelkkää hyvää on sanottavana kaikista heistä. Vuokra-asumisesta minulla sen sijaan ei ole hetkenkään omakohtaista kokemusta.
Kymmenien teiden kokemuksella
MetsäKortesalmella, mikä on oman itseni markkinointinimi, on vuosikymmenten mittainen kokemus ja näkemys yksityis- ja metsäteistä. Paikkakunnan yksityismetsänomistajista taidan olla se innokkain metsäteiden rakennuttaja ja tiehankkeiden käyntiin panija. Uskon olevani osakkaana useissa kymmenissä eri tiekunnissa.
Jokaiselle metsäpalstalleni on tieyhteys. Se on tehty viimeistään pikimmiten kunkin palstan ostamisen jälkeen. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – plantaasilleni pääsy edellyttää kolmen tiekunnan kautta läpikulkua ja viimeisimpänä on sitten kokonaan oma tiepohjani.
Tienpidosta kunnia-asia
Maassamme on viimeiset vuodet puhuttu paljon tienpidon tärkeydestä. Pääväylät mahdollistavat koko maan asuttuna pitämisen, mikä on jo sotilaspoliittisestikin selviö, mutta sen lisäksi yksityis- ja metsätieverkostomme on aivan ratkaisevassa roolissa metsäteollisuutemme puuhuollon suhteen.
Yksityistienpidon tilanne maassamme on nyt ainakin hetken verran sinällään erinomaisella tolalla sikäli, että yhteiskuntamme on tukipolitiikallaan näyttänyt vahvaa vihreätä valoa tienkunnostushankkeille. Kuusamon kaupunki on ollut näissä tietalkoissa aivan viime vuosina erinomaisesti mukana.
Pakkobyrokratiasta maksuautomaatti
Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta pakkobyrokratia on tullut riesaksemme ja ristiksemme. Tiekuntien järjestäytyminen tietää sitä, että osallistuessani kaikkiin tarjolla oleviin tiluksiani koskettaviin tiekokouksiin, veisi se vuotuisista työpäivistäni melkoisen osan. Monet kokoukset eivät johda tienpidon suhteen yhtään mihinkään.
Jo pelkkä tieyksikkölaskelman ajantasaistaminen maksaa maltaita, vaikka sekään ei ole voimassa kuin hetkisen, sillä jo yksikin yksiköinnin uudistamisen vaatija saa sen päivityksen vireille. Lisäksi pelkkä tiekuntien hallinnointi syö jokaisen maanomistajan varoja ilman, että itse tie paranee nykyisestään minkään vertaa.
Tieosaamisessa katkos
Tielainsäädännön ja tienrakentamisen muutokset ovat johtaneet siihen tilanteeseen, että maanomistajien tietotaito tässä yhteydessä on kadonnut. Ammattimetsänomistajana jopa minäkin joudun turvautumaan monessa suhteessa yksityisten tiepalveluyritysten osaamiseen.
Tienkunnostushankkeet ovat nousseet kokonaiskustannuksiltaan niin suuriksi ja tiehoitokunnan tehtävävastuut kasvaneet entisestä aivan uusiin mittasuhteisiin, että siinä monen pojan sormi menee suuhun. Paikkakunnan mittakaavassa pienetkin pätkät, jotka sisältävät siltahankkeita, menevät jo kokonaiskustannuksiltaan miljoonaluokkaan.
Pahaista pankkirahastusta
Tiekuntiemme niskaan on tullut sälytetyksi pankkimaailman tolkuttomat tulostavoitteet. Pelkkä pankkitili ilman tilitapahtumiakin vaatii jo säännöllistä rahankeruuta tieosakkaita, mikä taas tuo mukanaan rutosti lisäpankkikuluja ja kirjanpitokustannuksia. Loputon rahankeruu johtaa taas siihen, että kukaan ei pian ole valmis mihinkään talkoopohjaiseen työhön ilman eri korvausta.
Ely on muuttanut maksukäytäntöjään siten, että tienkunnostusavustuksia ei makseta loppuun ilman tiekuntien välirahoitusta. Koska monellakaan tiekunnalla ei ole kymmenyksen omarahoitusosuuksia tileillään, joudutaan turvautumaan vieraan pääoman varaan väliaikaisesti.
Kaupunkitakausko köykäinen?
Pankkilainoituksen ehdot ovat taas niin tiukat, että pelkkä Kuusamon kaupungin takaus ei paikallispankille riitä, vaan sen lisäksi vaaditaan henkilötakauksia. Ja siinäkin on menty vielä niin pitkälle, että takaajien pitää olla tiekunnan hoitokunnan jäseniä.
Onko nyt pelin politiikka asetettu hyvän asian esteeksi? Onko pelkkä Kuusamon kaupungin takaus lainoittajien suuntaan arvioitu kestämättömäksi? Ollaanko tässä asettamassa MetsäKortesalmelle kunnallisansaa?
Joukamo Kortesalmi (ps.)
kaupunginvaltuutettu
Kommentit (0)