Väestönvaihdollakin väestökatoon

Tämänkin mielipiteeni ”paikallis”lehti Koillissanomat sensuroi, koska agenda”journalismi”. Mediamanipulointia harrastava kotipaikkakunnan julkaisu on sen kehityksen pahin jarru.
“Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”, totesi arvostettu edesmennyt valtionpäämiehemme Juho Kusti Paasikivi – lainaten englantilaista historioitsijaa Thomas Carlyleä. Tähän lausun aivan lainaamatta ainakin some-kuolemattomat täydennyssanani: Viisauden alkua edeltää tosiasioiden tunnistaminen. Kuusamossa se alkaa olla taitolaji, sillä jopa vallitsevista faktoista ei päästä yleiseen yhteisymmärrykseen.
Maahanmuuttokaan ei pelasta kehitysaluekuntia
Aluekehityksen arvostettu konsulttiyritys MDI on uunituoreessa vuoden 2023 väestöennusteessaan suorittanut kolme keskeistä nostoa. Niistä ensimmäinen pitää sisällään sen trendin, että suurimmat kaupunkikeskuksemme jatkavat kasvuaan, kun taas yliopistottomien kaupunkien ja etenkin pienempien kaupunkien – kuten Kuusamo – väestönkehitys jää heikoksi tai hyvin heikoksi.
Toinen nosto koskee maahanmuuttoa, minkä suhteen ennustetaan sen säilyessä vuoden 2022 tasoisena, tämän riittävän ylläpitämään valtakunnallista väestönkasvua siten, että kokonaisväestömme yltäisi 6 miljoonaan asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä. Huomionarvoista on se, että maahanmuuton lisääntyminen ei muuttaisi väestönkehitystä peräti 75 prosentissa kuntiamme. Kuusamon kohdalla kansainvälistymisskenaarion lopputuloksena olisi väestötappio liki -12 %, kun se perusuralla olisi -13 %.
Lapsiperheille ei parasta
Kolmas nosto koskee peruskoululaisten joukkoa, mikä syntyvyyden laskun johdosta tulee romahtamaan koko maassa. Jo vuoteen 2030 mennessä peruskoululaisten määrä tulee vähenemään keskimääräisessä kunnassa yli viidenneksellä – Kuusamossa jopa yli kolmanneksella. Reilusti voimakkaammin kuin rajanaapurikunnissamme Taivalkoskella ja Sallassa. Tämä ennuste on sikäli suhteellisen varma, sillä nämä lapset ovat jo syntyneet!
Syntyvyyden laskussa maassamme 2010 –luvulla Kuusamo kuuluu siihen kuntiemme synkimpään joukkoon, missä lasku on ollut yli –25 %. Huoltosuhteemme jatkaa siis heikkenemistään kiihtyvällä tahdilla. Sen lisäksi väestömme vanheneminen vain kiihdyttää kuolleisuutta lähitulevaisuudessa.
Syylliset esiin!
Etenkin pienimmissä kaupungeissamme väestöämme vähentää jatkossa merkittävästi kuolleiden enemmyys. Voimakaskaan muuttovoitto maan rajojen sisältä tai ulkopuolelta ei tuo tähän mitään muutosta, koska kuolleita on enemmän kuin syntyneitä. Ja juuri tällainen negatiivinen tilanne on Kuusamoonkin jo pysyvästi vakiintunut.
Se markkinamiestapa, millä Kuusamon vallitsevaa todellisuutta on lähdetty kunnalliskeinottelun keinoin hämärtämään ja verraten objektiivisia väestöennusteita uudelleenjärjestelemään, on täysin tuomittavaa. Tavoitteita voidaan toki asettaa korkeallekin, mutta se ei saa tapahtua itsepetoksen kautta tai ennustevääristelyn keinoin.
Olisi mielenkiintoista tietää, että kuka tai mikä toimielin on tällaista vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa meille tilannut ja kuinka paljon tästä mahdollisesti on maksettu? Edelleen voisi kysyä sitäkin, että kummassa päässä tavoitetasot on asetettu, tilaajan vai tuottajan? Sekin kaipaisi selitystä, että kuinka ihmeessä ja millä perusteilla lopputulokset poikkeavat niin paljon ajallisesti melkein päällekkäin ulostuodusta MDI:n vuoden 2023 väestöennusteesta? Löytyisiköhän tähän jotakin satusetää vastauksia antamaan?
Joukamo Kortesalmi (ps.)
kaupunginvaltuutettu
Kommentit (0)