Valtakoneisto varasti vaalit

Kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi (ps.) tuomitsee valtakoneistomme vaaliviekastelun ja vääränlaisen vaalivaikuttamisen vaaliensiirrolla.

Demokratia – kansanvalta – on nyt alistettu valtakoneistomme pelkäksi pelinappulaksi ja uhrattu pelin politiikan alttarille. Kansan oikeus äänestää oikea-aikaisesti kuntavaaleissa on kaapattu. Olemme astuneet poliittisen mielivallan tielle.
Koronaa käytetään keppihevosena valtaapitävän vihervasemmistomme valtapyyteiden pönkittämiseen. Vaalien hätäsiirto on punavihreän hallitusvallan kiitollisuudenosoitus keskustapuolueelle sen ansioista kansakuntamme ilmastoahdistelusta ja fanaattisimpien ja fundamentalistisimpien ilmastohysteerikkojen agendan ajamisessa sekä edistämisessä.

Pelko Perussuomalaisten paisumisesta pontimena

Vaalien siirto palvelee yksinomaan keskustapuolueen etua sen rypiessä kannatusalhonsa ahdingossa. Todellisuudessa kyse on painajaishallituksemme vallanneesta vaalipaniikista, mikä repesi tuoreimpaan maaliskuun kuntavaaligallupin julkistamiseen, missä Perussuomalaiset edelleenkin porskutti kohti kuntavaalien murskavoittoa.
Vaalijallituksen sinetöi ja sementoi se tieto, että Perussuomalaisten hankkima jättimäiseksi kasvanut kokonaisehdokasmäärä on jo ehdokashankinnan vaiheessa ratkaisemassa roiman kuntavaalivoiton PS:n hyväksi vanhojen puolueiden madellessa tuntuvasti aikaisempaa matalammalla tasolla. Nyt hankittiin jatkoaikaa hallituspuolueidemme epätoivoiselle ehdokasvärväykselle.
Huuhaa -hallituksemme päätti hätäensiapuna siirtää hajoamistansa kahdella kuukaudella. Hillotolppa on hillotolppa, vaikka sitten vielä vain vähäksikin aikaa. Hallituksemme sääti itselleen näin näppärästi kahden kuukauden jälkikoeajan.

Banaanivaltiovaalit edessä

On aivan varmaa ja väistämätöntä, että jatkossa vaaliajankohdat ratkaistaan valtaklikin gallupkannatuskehityksen mukaan ja etunäkökohdat huomioon ottaen. Suomi on alentanut itsensä peruuttamattomasti banaanivaltiotasolle. Oikeusvaltioperiaatekin sysätään sujuvasti sivuun silloin, kun se vaan oman edun mukaista sattuu olemaan.
THL:n koronamallinnuksenkin on oikeusministeriö vääntänyt mediatietojen mukaan omaan muottiinsa. Hakemattakin mieliin muistuu vanhan virsikirjan virren 440 sanat: ”Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen…”
Vaalien väistely sillä perusteella, että muutama sata koronakaranteenilaista ei voisi käyttää äänioikeuttaan, on täysin hatusta vedetty hupailu. Yhtä lailla voidaan vaatia vaaleihin myös säävarausta, sillä äänestysprosenttiin on huonolla kelillä ollut tuntuva vähennysvaikutus. Siirretäänkö vaaleja siis jatkossa myös sateen sattuessa poutapäiville?
Aikalisä kesäkuulle on täysin tuulesta temmattu. Mikään ei takaa sitä, että silloin koronatilanne olisi huhtikuuta otollisempi vaalien järjestämiselle. Hallituksemme on nyt osoittanut holtittomuutensa, kun kuntavaalien järjestelyjä ei ole kyetty hoitamaan kuntoon, vaikka korona-aika on kestänyt jo reilun vuoden verran.

Perussuomalaisten pelko vaikuttaa olevan vaaliviekkauden alku!

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)
kaupunginvaltuutettu

+4
joukamokortesalmi
Perussuomalaiset Kuusamo

Perämetsien mies, joka vastustaa viimeisen asti kaikkinaista metsäholhousta. Maaseudun metsätalousyrittäjä ja jatkojalostaja, jolle metsänkasvatus on: ammatti, elinkeino, työ, harrastus ja intohimo.
Kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu