Vappuna vapautta ja vaurautta

Kuusamon pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi (Kuusamon Sitoutumattomat) vaati vuoden 2024 vappupuheessaan sisäisen suvaitsevaisuuden ja sietokyvyn säätämistä suuremmaksi Kuusamossa.

Kuusamon Sitoutumattomien valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, yrittäjä Joukamo Kortesalmi puhui ja esiintyi nettikansan keskuudessa vappuna 2024   vaatien puoluepolitiikkaa pois kaupunkikoneiston päätöksenteosta.

Rajoittunut ja rappeuttava politikointi ei edistä mitenkään Kuusamon asiaa. Tänne on päinvastoin haaveiltu jo vuosikymmenien ajan eräänlaista yhteistä Kuusamo-”puoluetta”, mikä kokoaisi koko väestömme yhteen vain yhden lipun alle. Politiikka ja puoluevalta ei tuo mitään lisäarvoa kunnalliseen päätöksentekoon.

Hirmuhallinnosta kansanvaltaiseen käytäntöön

Kuusamon Sitoutumattomien valtuustoryhmä toimii tässä suhteessa uudisraivaajana ja tiennäyttäjänä kohti asiakeskeistä kunnallishallintoa. Puolue-etuilu ja erilaiset hyväveli -verkostot eivät ole enää tämän päivän edellyttämää avointa, dynaamista ja kansaa kuulevaa hallintokulttuuria.

Ryhmäkokoukset ovat epäparlamentaarinen ilmiö ja täysin vieras käsite suoralle kansanvallalle. Niitä ei edes kuntalakimme tunnista. Tässä suhteessa päätöksentekomme pitää saada pois suljetuista kabineteista avoimiksi ja kuntalaistemme vapaasti arvioitaviksi. Salailun ja sulkeutuneisuuden ajat pitää jo jättää taaksemme.

Valtuustosopimus vain vitsi

Kuvaavaa politiikan pakkosyötöllemme on se, että Kuusamon torivapun järjestäjiksi haluttiin väkisin kirjata ”Poliittiset toimijat” ehdottamani Kuusamon valtuustoryhmät sijaan, jolloin minäkin olisin tilaisuuteen voinut osallistua. Voi tietysti olla niinkin, että minut haluttiin tällä verukkeella nimenomaan raivata pois tieltä muiden valtuustoryhmien tahdosta.

On aivan käsittämätöntä, että jopa valtuuston puheenjohtajistomme käytännössä viis veisaa solmitun valtuustosopimuksen hengestä ja kirjaimesta, kun heidän tulisi päinvastoin olla mallina ja esimerkkinä muille rivivaltuutetuillemme. Koko sopimuspaperi onkin osoittautunut mitä suurimmaksi kunnallishuijaukseksi ja suruttomaksi kuntalaissumutukseksi.

Korjausliikkeelle viimeinen hetki

Pitkän linjan paikallisvaikuttajana vaadin vappuna kuntalaisille vapautta ja vaurautta – ei velkaannuttamista ja väestökatoa. Kovasti kunnalliskuulutettu käännekin jäi vain kalpeaksi kangastukseksi” ja hetken koronapiikiksi, minkä jälkeen on palattu takaisin kunnallisen kuihtumiskierteen tavanomaiselle trendille.

Niin kauan, kun valtuustosaliimme ei mahdu mielipiteitä, ei Kuusamolla ole toivoakaan paremmasta. Ei kuitenkaan kannata ajaa koti-Kuusamoa ihan pohjalle saakka vain nähdäksemme sen, että ahdas yksipuoluejärjestelmä oli vakava virhe. Nyt alkavat olla viimeiset hetket käsillä välttämättömän korjausliikkeen tekemiseksi.

Suvaitsevaisuus ratkaisijana

Kuusamon kehityskäyrä kääntyy kohti koillista, kun vain annamme kuntalaisillemme vapaat olot ja hyväksymme kaikki keskuudestamme. Meillä on edellytyksiä paljon parempaan, mutta se edellyttää suunnanmuutosta päätöksenteossa. Todellinen käänne puoluetotuuden edustajat uuden ajattelun airueisiin.

Kuusamossa pitää löytyä tilaa ja toimintavapautta jokaiselle ja kaikkiin tarkoituksiin. Metsiemme mahdollisuudet ovat vajaakäytössä ja maaperämme rikkauksien tuoma elinvoiman piristysruiske on käytännössä kokeilematta. Elinkeinomme eivät saa hamuilla mitään monopoliasemaa muiden toimialojen kustannuksella.

Rautatietä rajalle!

Me tarvitsemme kuitenkin turvallisuustakuut tänne, rautatieyhteydet Jäämeren ratahankkeeseen sidottuna ja puolustuksellista voimaa Nato-yhteyksien kautta, sillä tältä kohtaa on yritetty läpi aikaisemminkin. Itärajastamme on muodostettava pitävä este idän uhkaa vastaan. Elinvoimaisuus ja rajanpinnan vahva asutus on paras turvamme.

Joukamo Kortesalmi                                                                                             Kuusamon Sitoutumattomat                                                                          kaupunginvaltuutettu

joukamokortesalmi
Sitoutumaton Kuusamo

Perämetsien mies, joka vastustaa viimeisen asti kaikkinaista metsäholhousta. Maaseudun metsätalousyrittäjä ja jatkojalostaja, jolle metsänkasvatus on: ammatti, elinkeino, työ, harrastus ja intohimo.
Kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu