Likaista vihreätä energiaa- ilmastohysterian toinen puoli

Sattui silmiin Yleltä dokumentti ”likaista vihreätä energia” Vuosi sitten ensimmäisen kerran esitetty ja lähes 80 000 kertaa katsottukin. Ainakaan minua vastaan ei kommentteja siihen liittyen ole vastaan ole tullut. Joko päättäjät eivät ole haittoihin perehtyneet tai katsotaan vain yhteen suuntaan tulevat ongelmat unohtaen.

En ole juurikaan nähnyt kommentteja näiltä ilmastohysteriköiltä. Kirjoituksia ja puheita asian tärkeydestä kyllä on riittänyt.  Ainoa näkyvä puoli on asian tärkeys ja kiireellisyys. Tuntuu siltä , että tehdyt päätökset sisältävät vain myönteisiä asioita. Mitään kielteistä päätökset eivät kenellekään tuo mukanaan. Ilmastokriittisetkään ei ole tehtyjen ratkaisujen negatiivisia vaikutuksia tarkemmin ole kommentoineet, lähinnä vain Suomen talouteen vaikuttavia asioita.

Dokumentti kyllä avaa silmät, Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat eurooppalaisen kehityksen maksumiehiä. Suunnitellut toimenpiteet aikaansaavat valtavan maametallien tarpeen. Kiina on monissa raaka-aineissa suuri tuottaja. Dokumentti näytti miten kaivostoiminta on jo monia alueita tuhonnut,  raaka-aineet otetaan, mutta ilman minkaanlaisia puhdistustoimenpiteitä.  Kiinan suunnitelma on myydä vastaisuudessa raaka-aineet jalostetussa muodossa. Tarkoittaa sitä, että Kiinan vaikutus maailman talouteen tulee kasvamaan. Kiinalaiset ovat jo nyt raaka-aineen tuottajana Afrikassa merkittävä. Ilman ympäristöstä huolehtimista, työvoimana usein lapsetkin, eikä työsuojelusta ole tietoakaan.

Etelä-Amerikassa on maailman suurimmat kuparivarat. Sähkölaitteet esimerkiksi sähköautoissa vaativat runsaasti kuparia. Ja tarve muutenkin kasvaa. Näytettiin kuvia avokuparikaivoksesta, halkaisija 4 km ja syvyys kilometrin. Naapurikaupungissa, jonka kautta malmi viedään ulos, 10% prosenttia kuolemista johtuu keuhkosyövästä, joka asiasta puhuneen lääkärin mukaan johtuu nimenomaan kaivostoiminnasta.

Niin kehuttu tuulimylly tulee tuottamaan ympäristöongelmia, tuskin löytyy ketään, joka romutettujen tuulimyllyjen hävittämisesta huolehtisi. Saksassa jo on lukematon määrä loppuunkäytettyjä siipia, joiden hyötykäyttöä kukaan ei tee. Sama tilanne tulee olemaan suomessakin.

Normaalisti päätöksiä tehdessä toimitaan niin, että katsotaan edut, mutta myöskin tulevat ongelmat. Tässä ilmastoasiassa ei kyllä noin toimita, nämä intoilijat niin Suomessa kuin muuallakin näkevät vain edut, haitoista ei sanaakaan.

Tulevan kehityksen vaikutukset ovat jo nyt paljain silmin havaittavissa. Sensijaan ilmastomuutoksesta on erilaisia mielipiteitä, perusteltujakin. Voi kysyä on meillä oikeus ”tuhota” monien alueitten ja monien ihmisten tulevaisuus, jotta eurooppalaiset voisivat hyvin. Itse kyllä ajattelen, että taitavat nämä nykyiset suunnitelmat viedä asioita vain huonommaksi. Ainoa varma asia kun on, ettei Suomi ainakaan maapallon ilmasto-ongelmia yksinään kykene ratkaisemaan. Kun kuuntelee päättäjiämme tuntuu, että se mitä Suomi tekee tai jättää on ilmaston kannalta maailman tärkeimpiä asioita,

 

 

 

 

 

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu