Ei se ole tyhmä, joka pyytää

Kuten on tullut selväksi, niin parempi elintaso, ilmainen sosiaaliturva, jne houkuttelevat väkeä köyhyydestä muiden maiden lihapatojen ääreen.
Tulijoiden määrät Eurooppaan ovat Covid 19 jälleen taas kasvussa. Suuri osa näistä tulijoista ei kuitenkaan ole pakolaisia, eikö turvapaikanhakijoita. EU n alueelle ei ilman viisumia pitäisi olla mitään asiaa ( Schengen alue ) pl turvapaikan hakeminen.
Ruotsin Sisäministeri Stenergard ( M ) esittääkin nyt, että kielteisen turvapaikkapäätöksen EU:ssa saaneet henkilöt palautettaisiin EU:n ulkopuolelle oleviin keskuksiin.
https://www.dn.se/sverige/ministern-flytta-de-som-inte-kan-utvisas-till-center-utanfor-eu/
Pelkällä poliittisella jargonilla ei Lampedusan tilanne, eikä turhien hukkumiskuolemien määrä merellä tule mihinkään muuttumaan. Tieto todennäköisestä palautuksesta toimisi varmasti myös laitonta maahantuloa rajoittavana tekijänä.
Vuonna 2022 EU:ssa jätettiin hieman alle miljoona (965 665) turvapaikkahakemusta. Tämä on 52,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021, ja eniten sitten vuoden 2016. Vuosina 2016 ja 2015 hakemuksia tehtiin peräti yli miljoona kappaletta. / Google.
On todella hölmöä, että ilman pakolais, tai turvapaikka statusta olevat voivat jäädä maahan notkumaan. Notkuminen ilman oleskelulupaa ei voi olla mikään ihmisoikeuskysymys.
( Suomessa paperittomat turvapaikan hakijat saavat toki jäädä maahan hakemuksen käsittelyajaksi eikä hakemusten määrää ei ole rajattu. Ruotsissa taas uuden turvapaikkahakemuksen voi tehdä aikaisintaan neljän vuoden kuluttua )
Hölmöjen eväät syödään ekana. Euroopan rajojen vartiointi Välimeren alueella on huono vitsi.
Ilmoita asiaton viesti
Mikähän, kun ei noiden lähtömaissa naisia ja lapsia vainota ensinkään.
Kuvasta tulkitsin.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan kaikki hädänalaiset tulijat ovat nuoria miehiä ja eikö asiaa pitäisi tarkastella äärimmäisen kriittisesti, ovatko nuoret miehet oikeasti hädänalaisia vai olisiko heillä joitakin muita motiiveja tulla länsimaihin?
Ilmoita asiaton viesti
Tekemättä mitään, kuten kotomaassakin, mutta hyvät mahdollisuudet ilmaiselämään pienkaupan ohella.
Ilmoita asiaton viesti
Oliskos niin, että lähtömaan kulttuurissa (?) mies hoitaa kodin ulkopuoliset suhteet sekä osakkistuu erilaisiin tapahtumiin, naisen paikka on siellä kodissa, piilossa vaatevuoren keskellä ?
Ilmoita asiaton viesti
> Tieto todennäköisestä palautuksesta toimisi varmasti myös laitonta maahantuloa rajoittavana tekijänä.
Jos leirit jatkokäsittelyä varten olisivat Välimeren toisella puolella, ja noille leireille pääsisi myös suoraan, kenenkään ei tarvitsisi hukkua Välimereen. Vaikka pääsy leirille olisi helpompaa, kiinnostusta voisi olla vähemmän, kuin siinä tilanteessa, että Euroopan puolelle pääsee heti.
Ilmoita asiaton viesti