EU ssa puhaltavat pian muutoksen tuulet

Kuinka kauan Eurooppa kestää

Frontexin tilastojen mukaan EU n alueelle tulevien määrät ovat jälleen kovassa kasvussa. Eurooppaan jätettiin tammi-marraskuussa 2023 n miljoona turvapaikkahakemusta. Tulijoiden määrään on vielä lisättävä n 4,3 miljoonaa ukrainalaista sotapakolaista. Vuonna 2015 EU n  jäsenmaista haki turvapaikkaa 1 255 640 henkilöä.

Samanaikaisesti Euroopassa kansalaisten väsyneisyys lisääntyneeseen rikollisuuteen, rauhattomuuteen ja kohonneisiin elinkustannuksiin kasvaa. Kukaan ei halua naapurikseen työttömiä ja kielitaidottomia kulkijoita, joilla ei ole oleskellulleen mitään järkevää perustetta.

Sinisilmäisyyden aika on ohi ja taloudellista ja kallista yhteisvastuuta on aika suitsia.  EU ssa on jatkossa eroteltava  huolellisemmin tulijoiden motiivit.

Siirtolaiset, turvapaikan hakijat ja välineellistetty maahantulo vaativat jokainen erilaisen tulokulman.

  • Svenskit mm ssa edellyttävät jatkossa maahanmuuttajilta Ruotsin kielitaitoa. Vaatimus on vähintäänkin kohtuullinen, koska kielitaito on iso askel työllistymiseen ja integroitumisen. Jatkossa maahanmuuttajilla on kolme vuotta aikaa läpäistä ilmainen ruotsin kielen maahanmuuttajakurssi SFI, svenska för invandrare.

Näin työmarkkinaministeri Johan Pehrson (L) – Ruotsi on mahdollista oppia vuodessa, tai kahdessa.  Mutta nyt asetamme uudeksi rajaksi kolme vuotta. Mielestäni on selvää, että kolmessa vuodessa kielen oppii.

Maahanmuuttajilla on Ruotsissa oikeuksia, mutta Ruotsissa on myös velvollisuuksia. Pehrson kommentoi.

Linkit :

Significant rise in irregular border crossings in 2023, highest since 2016

Latest Asylum Trends | European Union Agency for Asylum

French EU chief: Ylva Johansson asked me to open the border.

https://www.verkkouutiset.fi/a/sisaministeri-turvapaikkahakemusten-vastaanotto-voitava-keskeyttaa-valiaikaisesti-eun-tasolla/

joukorep
Sitoutumaton

Juttua ja omia mielipiteitä ajankohtaisista asioista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu