Northvolt ja kiinalainen yhteistyö

Neljasosa Ruotsin Northvoltin työntekijöistä ( 1.600 ) saa mahdollisesti kenkää Northvoltin akkutehtaalta. 1.000 lähtijää Skellefteåsta. 

Nyt puhutaan NV n mahdollisesta konkurssista, tehtaan piti kuitenkin olla ’satavarma Sampo ’  ja työllistäjä nopeasti kasvavilla sähköautomarkkinoilla ja kunnat kilpailivat keskenään, kuka saa NV n.

Skellefteå voitti.

Syitä ja seurauksia, näin tavan tallaajan silmin :

  • Euroopan autonvalmistajien liitto (ACEA) : Elokuussa 2024 myytiin EU n alueella 92 627 sähköautoa. 2023 Elokuun myynti oli 165 204 = myynnin kehitys – 45 %
  • NV n Suurimpana kumppanina toimii Kiinan valtion omistama  Wuxi Lead Intelligent Equipment. 2018 WLI voitti NV järjestämän tarjouskilpailun tuotantolaitteista. Northvoltin toimittajavalinnan puolesta puhui myös Kiinan kasvava osuus markkinoista, sekä se, että WLI on yksi suurimmista koneiden toimittajista.

Yhteistyö  Kiinan valtion omistaman kiinalaisen yrityksen kanssa on kuitenkin osoittautunut erinomaisen hankalaksi. Materiaalinohjaus ei toimi ja tuotanto sakkaa.

– Kiinalaisten toimittamat koneet toimiakseen tarvitsevat kiinalaista henkilökuntaa”Työntekijät käyttivät Google Kääntäjää ymmärtääkseen, miten koneet toimivat”, kertoo aiemmin Skellefteån tehtaalla työskennellyt insinööri. Koneiden tekstitys on kiinaksi, eivätkä kiinalaiset työntekijät puhu englantia.

Itse tuotannolle suurempi ongelma  on kuitenkin kiinalaisten huonolaatuinen laitteisto.

– Raaka-aineiden toimitus Kiinasta on myös ollut haastavaa ja osa tuotannosta seisoo raaka-ainepulasta johtuen.

Yhteistyökumppanit ovat toistuvasti pyytäneet Northvoltilta kommentteja yhtiön yhteistyöstä Wuxi Leadin kanssa, mutta yhtiö ei ole vastannut.

”Aasiassa on joukko johtavia maita, joilla on tämän päivän huippuosaamista akkutuotannossa. Ne hallitsevat toimitusketjun  akkujen suhteen. Siellä Kiina on erittäin tärkeä toimija”, NV n viestintäpäällikkö Matti Kataja on perustellut yhteistyötä aikaisemmissa haastatteluissa.

Wuxi Leadin johto toteaa, että Northvolt-sopimuksen myötä heistä tulee ”ensimmäinen yritys Jiangsun maakunnasta, joka toimittaa edistyneitä litiumakkulaitteita Euroopan kehittyneisiin maihin”.

Kiinalaisten akkutuotanto / Bernstein 19.8.2024

Hyvä juttu, kiinalaisille.

Taustaa : Northvoltin suurin omistaja on Volkswagen 21 prosentilla osakkeista (Affärsvärldenin tietojen mukaan 12.9. tänä vuonna) ja investointipankki Goldman Sachs noin 19 prosentilla. Toimitusjohtaja Peter Carlsson omistaa vajaat 7 prosenttia. Toinen merkittävä omistaja on Harald Mix Vargas Holdingin kautta. / 23.9

Aiemmin tänä vuonna NV yritti kerätä 15 miljardia Ruotsin kruunua vanhoilta ja uusilta sijoittajilta, mutta epäonnistui. Neuvottelut yrityksen omistajien ja lainanantajien kanssa jatkuvat.

NV n  rahoittajien  joukossa ovat mm ssa Volkswagen, Goldman Sachs, BMW . Sekä AMF, Folksam ja IMAS-säätiö ja Euroopan investointipankki (EIB).

NV n  kaatuminen voi aiheuttaa ruotsalaisille eläkesäästäjille kovan takaiskun. AP-rahastot ovat sijoittaneet akkuvalmistajaan 5,8 miljardia ja AMF noin 1,9 miljardia.

Ruotsin Hallituksella tiukka linja : Ei hätälainoja, eikä suoraa valtion omistusta. – Energia – ja yritysministeri Ebba Busch (KD)

Linkkejä :

Northvolt | SVT Nyheter

Larmet: Så djup är nya fordonskrisen – ”Kan bli nästa Nokia” | Tidningen Näringslivet

Tobias Andersson: Northvolt kan behöva gå i konkurs

Varningsropen inifrån Northvolt-fabriken: ”Usla kinesiska maskiner” | Affärsvärlden

Svenska pensionsförvaltare har investerat miljarder i Northvolt – Arbetet

– Kiinalaiset ovat haluttomia jakamaan osaamistaan muihin maihin. Yllätys ? 

Kiinan kauppaministeriön tiedetään kehottaneen sähköautojen valmistajia olemaan investoimatta Intian kaltaisiin maihin, jotta kehittynyt sähköautoteknologia pysyisi Kiinassa.

”Kun länsimaiset ja japanilaiset yritykset halusivat päästä Kiinan nouseville markkinoille, se tapahtui ehdoilla, jotka mahdollistivat teknologian siirron ja immateriaalioikeuksien varastamisen. Esimerkiksi ulkomaisten autoyhtiöiden piti tehdä yhteisyrityksiä kiinalaisen kilpailijan kanssa saadakseen tuotantoa Kiinassa ollenkaan”, Jojje Olsson / Affärsvärlden. 

Myös aikaisempi kokemus todistaa teollisen vakoilun. Olsson ei kommentoi WL ää  erityisesti, mutta sanoo, että Kiina ei halua luovuttaa teknologian hallintaa länsimaisille yrityksille. 

”Kiina on erittäin haluton jakamaan vihreää energiateknologiaa lännen kanssa, vaikka he haluavat markkinamme, minkä Northvoltin tiedot osoittavat, ”, Jojje Olsson jatkaa.

 

jk. Päästökauppaa harjoittavat ovat nyt markkinoilla alakynnessä, mutta ei hätää : Maakunta maksaa pohjattomasta kassasta lopulta viulut

LISÄYS 28/9 ,  7:30 – SVT Ebba Busch (KD) selventää, että strategisen teollisuuden, kuten akkutuotannon, tulisi pysyä EU:ssa. Ei Kiinalaisten omistuksessa.

joukorep
Sitoutumaton

Juttua ja omia mielipiteitä ajankohtaisista asioista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu