Rahaa on ( ja velkaa )

Tulojen ja menojen erotus kertoo, onko julkinen talous tiettynä vuotena yli- vai alijäämäinen. Vuodesta 2009 alkaen julkisen sektorin menot ovat ylittäneet tulot, eli Suomen julkinen talous on ollut pitkään alijäämäinen 2000-luvun alun ylijäämäkauden jälkeen.

Yli-Viikaroinnin paljatuminen taisi olla vain kevyt pintaraapaisu Suomen valtion varojen väärinkäytöstä. 

Aamun uutisia tavaillessani piti ihan putsata lasit ja lukea Maikkarin juttu kahteen kertaan.

– Mitä ihmettä tekee ruokavaltuutettu, jolla on (?) 9 000 euron palkka ? Tältä valtuutetulta kuitenkin puuttuvat tehtävän menestyksellisestä hoitamisesta ne olennaiset, eli – valvonta- ja tulostavoitteet.

Vaikuttaa siltä, että julkisella sektorilla tehtäviin rekrytoidut muokkaavat ihan itse itselleen parhaiten sopivan toimenkuvan ja myös palkan. Muutenhan tuollainen typeryys ei ole selitettävissä.

– Olisiko NYT paikallaan hallituksen vetää käsijarrusta ja tilata puolueeton ulkopuolinen konsultti analysoimaan julkisen sektorin laitosten, ja tehtävien tehokkuutta ja myös tarpeellisuutta.

Toimitilojen tuottavuuden ja erilaisten tehtävien jatkuva arvioiminen on yrityspuolella aivan normaali ja luonnollinen tapa säästää.

Velalla  eläminen ei ole säästämistä. 

Analysoinnin seurauksena mm ssa : 

  1. Valtio saisi kustannussästöjä
  2. Motivaatio kohoasi 
  3. Palveluasste paranisi
  4. Olemassa olevien tietojärjestelmien käyttö tehostuisi
  5. Toimitiloja vapautuisi tuottavaan käyttöön
  6. Yksityissektorillw vapautuisi työvoimaa.
  7. Verotusta voitaisiin keventää.
  8. Suomen kilpailukyky paranisi.

” rahaa on ”  mutta terveen järjen käyttö on Suomessa unohtunut täysin. Iiro Viinasen kaltaiselle tekijälle olisi nyt töitä. 

linkit :

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kohutulla-ruokavaltuutetulla-9-000-euron-palkka-valvonta-ja-tulostavoitteet-puuttuivat-taysin-neljan-vuoden-aikana/8903330#gs.6aiamz

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010313148.html

https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/julkiset-menot/

Velkakello.fi

 

joukorep
Sitoutumaton

Juttua ja omia mielipiteitä ajankohtaisista asioista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu