Suomesta voi tulla puhtaan tuulivoiman tuottaja nro 1

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto ( Vihreä ) osallistui tiistaina Itämeren valtioiden neuvoston, CBSS:n, merituulivoimafoorumiin Berliinissä.
Haaviston mukaan Suomella on mahdollisuus tulla merkittäväksi tuottajamaaksi merituulivoiman osalta Itämeren alueella. Merituulivoimainvestoinnit ovat olleet kasvusuuntaiset ja Haaviston mukaan metsähallituksen on määrä järjestää ensimmäinen merituulivoimakilpailu tämän vuoden aikana. /- Verkkouutiset 10/5.
Oikeastaan kun asiaa tuumailee, niin miten ’vihreää’ se tuulivoimalla tuotettu sähkö oikeasti on, kun sen tuottaminen kuormittaa läpi koko logistisen ketjun kohtuuttomasti ympäristöä, eli luontoa ?
- Tuulivoimaloita valmistavan teollisuuden hiilijalanjäljen on oltava valtava. Miljoonia tonneja terästä, sementtiä, elektroniikkaa jne. Lavat ja perustusten sementti ovat selvää jätettä.
- Tuulivoimaloiden aiheuttamat valtavat vauriot luonnossa palautuvat sukupolvien kuluttua. Siirtolinjat maalla ja merellä, avihakkuut.
- Miksi tuulivoimaloille annetaan rakennuslupia ja samalla oikeus tappaa mm ssa pölyttäjiä ? Tutkijoiden mukaan Saksassa kuolee vuosittain 1,2 biljoonaa hyönteistä ( HS Tiede )
- Tuulivoimaloiden määrän lisääminen, ilman korvaavaa inertiaa, aiheuttaa verkossa toimintahäiriöitä. Länsi Suomeen ei toivota enää lisää epävakaata energiaa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/pekka-haavisto-suomi-voi-nousta-tuulivoiman-tuottajamaaksi/
Pölyttäjien määrä on romahtanut – ja siitä voi tulla ihmiskunnan kohtalonkysymys | Luonto | yle.
’ Suojellaan yhteistä ympäristöämme
Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja turvataan eläinten oikeudet. Ratkaisuja on tehtävä ennen kuin ilmastonmuutos kiihtyy hallitsemattomaksi ja lajien sukupuutto karkaa käsistä.
Ihminen on osa luontoa ja lajimme on täysin luonnosta riippuvainen. Olemme kuitenkin eläneet vuosikymmenet yli luonnon uusiutumiskyvyn. Vihreiden tavoitteena on etsiä keinoja ihmisen ja koko elonkirjon kestävään yhteiseloon.’
- Vihreiden kotisivulta

Niin, sellaista on vihreiden ja Haaviston ”vihreys” todellisuudessa.
Tuulivoima on haitallista sattumavoimaa – sitä haitallisempaa, mitä enemmän sitä rakennetaan. Se koskee myös merituulivoimaa.
https://jput.fi/Mita_enemman_tuulivoimaa_sita.htm
Ilmoita asiaton viesti
Ei nyt ainakaan kannata siitä uutta blogia väsätä.
Et pian saa nukuttua koko kesänä,kun alituiseen pitää sulkea ja avata kommentointia………………
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaisi yrittää vähän suhteuttaa asioita. Paljonko on tuulivoiman bentonin ja teräksen tarve suhteutettuna muuhun betonin ja teräksen kulutukseen? Paljonko tuulivoima tuottaa jätettä suhteessa muihin jätevirtoihin? Mitkä ovat tuulivoiman vaihtoehdot ja niiden vaikutus talouteen ja ympäristöön? Jos olemme maankäytöstä huolissamme, eikö huomio ensisijaisesti kannattaisi kohdentaa varsinaiseen elefanttiin olohuoneessa, joka on lihantuotanto?
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Samalla logiikalla kannattaa suhteistaa myös Suomen väestön ( 0,07 % ) osuus koko maailman CO2 päästöistä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen päästöjen osuus maailman CO2-päästöistä on kaksi kertaa suurempi kuin Suomen väestön osuus maailman väestöstä.
Ilmoita asiaton viesti
0.13 %
Ilmoita asiaton viesti
Suomen osuus globaaleista päästöistä on n. 0,82 pinta-alaan suhteutettuna.
Lisäksi meidän nielumme ovat suuremmat kuin päästömme NASA:n mittausten mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ilmastovyöhykekin tulisi huomioida, jos vertaillaan reilusti. Suomi on maailman pohjoisimpia maita. Stadissa energiaa menee lämmitykseen ainakin kaksi kertaa enemmän kuin Tsadissa.
Pinta-ala kohti meidän päästöt ovatkin sitten jo varsin kohtuulliset, vaikkei nieluja edes laskettaisi. Lisäksi suomalaiset ovat lopettaneet väestönlisäyksen, niin että esimerkkiäkin on näytetty (-;
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksi, että tuulivoima kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja kymmeniä kertoja enemmän kuin ydinvoima:
https://jput.fi/Tuulivoima_tuhlaa_luonnonvaroja.htm
Lihantuotanto sopii erinomaisesti luonnon normaaliin kiertokulkuun. Lehmät, sonnit, lihakarja syövät laitumella ruohoa, ja samalla lannoittavat sitä laidunta. Erittäin ekologista.
Talvella lehmät, jne. ovat navetoissa ja lanta menee talteen, sitten se lanta levitetään pelloille lannoitteeksi. Erittäin luonnollista maataloutta.
Niin, minä kokoomuslaisena ajattelen oikeasti vihreämmin kuin vihreät. Vihreät pitäisi oikeastaan kieltää terroristijärjestönä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksi, kolmasosa maapallon tuottavasta maapinta-alasta on valjastettu lihantuotantoon. Tilaa pitäisi jättää muullekin ravinnontuotannolle, metsille ja luonnolle. Väestön kasvaessa ja lihankulutuksen kasvaessa meiltä loppuu maapallo kesken. Tuulivoima on tämän rinnalla pisara meressä.
https://ourworldindata.org/land-use
Tälle palstalle kirjoittelee muutama kokoomuslaisten irvikuva. Kunhan he loikkaavat persuihin, minne he kuuluvat, harkitsen palaamista kokoomuksen äänestajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä kannattaa pitäytyä asiassa, eikä kirjoittajissa.
Eikä itse asiassa mikään, muu luontoa kuormittava teollisuus vähennä tuulivoiman tuotantoon liittyvää kuormitusta.
Mutkuttelu on pelkkää spinnausta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvähän se on että tämäkin vihervasuri paljastaa oikeat karvansa.
Ilmoita asiaton viesti
Maapallon väestönkasvu pitää todella pysäyttää kuin seinään – ensimmäiseksi Afrikassa, sitten kun se on kunnolla saatu aikaan, niin myös osassa Aasian maita.
Ihminen on lihansyöjäeläin, ainakin minä tulen syömään lihaa jatkossakin aivan niin paljon kuin haluan – kuolemaani saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen ei ole lihansyöjä. Asia selviää kun vilkaisee suuhunsa ja vertaa hampaita todellisen lihansyöjän, kuten vaikkapa suden, hampaisiin.
Ihminen on sekasyöjä, ja hyvin sopeutuvainen erilaisiin ravintoihin. Mutta se ravinto, mihin on sopeutunut, ei välttämättä ole terveellisin. Pisimpiä elinaikoja tavataan siellä, missä lihan osuus ravinnosta on vähäinen, kuten Välimerellä ja Japanissa.
Väestönkasvun rajoittamisen tarpeellisuudesta kaikki ovat varmasti samaa mieltä. Keinoista kenties eivät.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisen kehitys ja nimenomaan aivojen kasvu alkoi, kun ihminen aloitti lihan syönnin.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä alkoi, ehkä ei.
https://www.nbcnews.com/science/science-news/eating-meat-make-us-human-new-research-casts-doubt-rcna13315
Oli miten oli, asiasta ei voida vetää yhtäläisyysmerkkejä siihen, mikä on terveellinen määrä lihaa nykyihmiselle. Lääkärien mukaan ihminen ei tarvitse lihaa, mutta muutama sata grammaa viikossa ei ole haitaksikaan. Väestötasolla lihansyönnin vähentäminen olisi hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle.
Ilmoita asiaton viesti
Linkissä kerrottiin, että kivityökalut kehittyvät nimenomaan lihan käsittelyyn.
Sen todellisen boostin kehitykselle antoi yhdistelmä liha + tuli. Ihminen pystyi nauttimaan paljon proteinia/päivä ilman, että ruuan sulatuksen tai hampaitten tarvitsi kehittyä. Polku ilman tulta olisi ottanut miljoonia vuosia?
Liha sinänsä ei ole vaarallista, esim. entrecote on ihan ok. Pitääkin ruveta syömään enemmän kuin 200 g/viikko.
Prosessoitu liha on aivan asia erikseen.
Kalan hinta on nousut pilviin. Mutta huomenna savustetaan Perämeren siikaa!
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ihminen ei tapa eläimiä hampaillaan, kuten susi. Se on jäänyt Härköseltä huomaamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä syö niitä elävänä niinkuin nämä kasvisten puputtajat.
Ilmoita asiaton viesti
Minä syön lihaa enemmän kuin kilo per viikko, olen 70-vuotias, eikä ole mitään tiedossa olevia sairauksia, eikä lääkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisen kehitys alkoi aiemmin mutta lihansyönti alkoi tosiaankin kasvattamaan aivojen kokoa.
Ihminen on kyllä sekasyöjä, ja liha on kuulunut suhteellisen vähän aikaan ravintoon. Eihän ihmisen ruoansulatus sitä osaa oikein vieläkään kunnolla käsitellä kypsentämisestä huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Materiaalin kulutus tonnia/TWh
https://twitter.com/Tomi_Tapio/status/1655562091137204231/photo/1
(United States Energy Department 2015)
Pahis järjestys:
1. Aurinkoenergia
2. Vesivoimalat
3. Tuulienergia
4. Maalämpöenergia
5. Ydinenergia
Esimerkiksi aurinkoenergian ja ydinenergian välillä yli 20 kertainen ero, eli aurinkokennot kuluttavat 20 kertaa enemmän luonnonvaroja kuin ydinenergia, heh.
Ilmoita asiaton viesti
Koko raportti on täällä.
https://www.energy.gov/quadrennial-technology-review-2015
Yhteenvedossa sanotaan mm. seuraavaa ” In the power generation sector, retiring units are being replaced with a mixture of natural gas, wind, and solar generation, among others, increasing the complexity of electric grid management. Diversification can also be advantageous by giving our energy system resource flexibility and consumer choice. These multiple resource options can potentially have stabilizing effects on the marketplace and enhance energy security.”
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tahansa ilmastonlämpenemiseen vedottu tarina menee läpi ilman kritiikkiä. Joku keksii lämpenemistä aiheuttavan tekijän, mitä rummutetaan ikään kuin luotettavana tutkimuksena ja edistetään toimia, missä ei ole mitään järkeä. Näiden ihmistieteiden saavutusten kumoamiseen tarvitaan luonnontiedettä, joka kumoaa tarinat.
”Myös IPCC (hallitusten välinen ilmasto-organisaatio) myöntää viimeisimmässä (AR 6) raportissaan tämän virheen todeten, että nykyisin käytössä oleva GWP100-malli yliarvioi märehtijöiden metaanin aiheuttaman ilmaston lämmityspotentiaalin 3-4-kertaisesti”
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/f6d74e9e-e255-44c4-b4de-8320ae898e29
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa oli kyse vasta maankäytöstä. Ilmastovaikutus on sitten erikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Se olisi jotain, rakennuslupien ehtona oma tuulimylly kaikille, kunnan piikkiin. Joskin nyt pieni alavire menossa, Finngrid ei salli uusien myllyjen / kerääjien kantaverkkoon liittämistä juuri nyt, mutta taas sadanvuodenpäästä, ehkä ?
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt uskotaan factcheck.org tietoja, ydinvoiman hiilijalanjälki on pienin, 12 g/kWh. Tuulivoiman 14 g/kWh. Kivihiilen jalanjälki on tämän mukaan noin 90-kertainen tuulivoimaan nähden ja maakaasun noin 40-kertainen.
Tämä siis yksi lähde. Toisenlaisiakin varmasti löytyy.
https://www.factcheck.org/2018/03/wind-energys-carbon-footprint/
Ilmoita asiaton viesti
Metsähallitus merellä.
Ensimmäinen merituulivoiman huutokauppa on jo järjestetty. Korsnäsin projektin sai Vattenfall.
Tietääkseni Metsähallitus ei ole mukana aluevesirajan ulkopuolelle tulevissa projekteissa. Niitä ei voi verottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaksi aluetta pitäisi huutokaupata vielä tänä vuonna ja kaksi aluetta ensi vuonna.
https://www.metsa.fi/vastuullinen-liiketoiminta/tuulivoima/merituulivoimassa-suuret-mahdollisuudet/tulevat-hankkeet/
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoima ei ole ikinä itsekannattavaa.
”Veronmaksajien kolmen miljardin tuki tuulivoimalle on hukkainvestointi, jolla on jopa surkuhupaisia seurauksia”
https://tekniikanmaailma.fi/veronmaksajien-kolmen-miljardin-tuki-tuulivoimalle-on-hukkainvestointi-jolla-on-jopa-surkuhupaisia-seurauksia/
Ilmoita asiaton viesti
Huomautettakoon tähän, että kun viimeksi Suomeen valmistui ydinvoimala, hintalappu veronmaksajille oli 10 miljardin luokkaa. Meidän onneksemme tässä tapauksessa kyseessä oli ranskalaiset veronmaksajat.
Toisekseen, kuten linkkaamassasi kolumnissa sanotaan, nykyiset tuulivoimalat nousevat markkinaehtosiesti.
Ilmoita asiaton viesti
Huomautetaan tähän lisää, että Suomen veronmaksajien rahaa ei ole mennyt senttiäkään tähän viimeiseen projektiin (OL3).
Se, että Ranskassa on tehty yritysjärjestelyjä ei tarkoita, että Ranskalaisten veronmaksajien rahoja on käytetty.
TVO on hoitanut projektin rahoituksen. Investoinnin loppusumma on 5,5 mrd. €.
https://www.tvo.fi/ajankohtaista/tiedotteetporssitiedotteet/2018/hD8jTjavs.html.
Nykyiset tuulivoimat nousevat markkinaehtoisesti, mutta niitten aiheuttama systeemikustannus on n. 15 €/MWh. Tämä näkyy lähinnä sähkön siirtomaksujen nousuna. Lisäksi Fingrid tulouttaa vähemmän voittoa omistajilleen eli valtiolle ja eläkevakuutusyhtiöille.
Ilmoita asiaton viesti
TVO:n omistajina on valtionyhtiöitä ja kunnallisia energiayhtiöitä. Julkaista rahaa on siten pelissä. Areva sekin on valtionyhtiö ja kyllä sen tappiot menevät ranskalaisten veronmaksajien piikkiin.
Esittämäsi systeemikustannus vaikuttaa korkealta, erityisesti suhteutettuna kantaverkkomaksuihin. Lähde?
Ilmoita asiaton viesti
TVO toimii Mankala periaatteella. Omistus oheisessa linkissä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Teollisuuden_Voima
Yrityksen riskiä kantavat osakkaat sijoitetun pääoman (+ muu pääomaehtoinen) muodossa. Jos yritys menee konkkaan, menetetään nämä pääomat. Ei sen kummempaa.
TVO toimittaa sähkön omistajilleen omakustannushintaan. Vuonna 2022 markkinahinnan ja omakustannushinnan ero oli 1,87 med. €.
Olettaisin, että TVO olisi haluttu paperi omistaa.
Arevan tappiot upotettiin EDF:n (valtion yhtiö) taseeseen. Pitikö Ranskan valtion tukea EDF:ää? En tiedä, eikä kiinnosta.
Systeemikustannus LUT/OECD. Tuulivoima n. 15 €/MWh ja ydinvoima n. 0,3 €/MWh.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä . Fingrid on kusessa?
Ilmoita asiaton viesti
Mankalaperiaate on toki tuttu, eikä se poista omistajan riskiä mihinkään, kuten itsekin sanot.
Fennovoimaan nyt esimerkiksi on ehditty sijoittamaan puolisen miljardia euroa. Pääoma on mitä ilmeisemmin menetetty iäksi. Omistajissa on iso liuta kunnallisia energiayhtiöitä. Tämä tappio vähentää noiden yritysten mahdolllisuuksia tulouttaa tuottoja kunnalle, aivan vastaavasti kuin moitit tapahtuvan Fingridin ja tuulivoiman osalta.
Annatko linkin lähteeseen missä LUT tai OECD sanovat noin.
Ilmoita asiaton viesti
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Energiatekniikka
PL 20
53851 LAPPEENRANTA
ISBN 978-952-335-123-3
ISBN 978-952-335-124-0 (PDF)
ISSN-L 2243-3376
ISSN 2243-3376
Lappeenranta 2017
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset. Dokumentti on vuodelta 2017. Siinä annetaan tuolle systeemikustannukselle lähteeksi OECD:n raportti vuodelta 2012. Kyseisen raportti taas viittaa edelleen noin 15 vuotta vanhoihin dokumentteihin.
OECD:n mukaan maatuulivoiman LCOE Suomessa olisi 111 USD ja aurinkosähkön melkein 500 USD per MWh. Todella vanhoja ovat nuokin luvut.
Joten suhtautuisin varauksella tuohon tietoon. Jos olisin nyt kirjoittamassa aiheeseen liittyvää julkaisua, etsisin tuoreempia lähteitä.
Tässä kirjoittajat argumentoivat, että uusiutuviin liitetyt suuret järjestelmäkustannukset perustuvat vanhentuneeseen ajatteluun sähköenergiajärjestelmien toiminnasta. Sähköverkkojen älykkyys on kehittynyt harppauksittain viime vuosina, mikä on tuonut tällaisia kustannuksia alas.
https://doi.org/10.1109/ACCESS.2022.3193402
Ilmoita asiaton viesti
Tällä hetkellä tuotamme lähes 2500 MW enemmän kuin kulutamme, ja huomenna sähkönhinta vaihtelee sentin molemmin puolin. Olkiluodostakin puuttu satoja MW;ja tuotannosta.
Eihän tämäkään tuulivoiman vastustajille kelpaa.
Pari tuhatta MW,a olisi ihan hyvä puute………..
Ilmoita asiaton viesti
Harva on nyt ottanut kantaa blogissa tuulivoimaloiden aiheuttamiin luonnon tuhoihin, jotka ovat kiistattomia, maallla, ja merelläkin. Off Shore voimaloiden pinnanalaiset vaikutukset jäävät vähälle huomioille mutta maalle rakennettujen ’ puistojen ’ aiheuttama tuho on sikamaista ja näkyy kauas ja kauan.
Ruotsissa, Sandvikenissä sanottiin Ei kiitos
40 tuulivoimalaa ( 280 m ) ja 21 Km2 tuhottua luontoa olivat paikallisille kuntalaisille liikaa.
Sen hoksasivat myös poliitikot.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/gavleborg/moderaterna-i-sandviken-sager-nej-till-vindkraft-i-galmsjomyran
Ilmoita asiaton viesti
Ihanko oikeasti esität että 40 myllyä tuhoaa 21 neliökilometriä luontoa.
Hullukin saa olla,mutta ei tyhmä.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa, tuossa :
Det är 40 verk som är upp till 280 meter höga i det 21 kvadratkilometer stora området väster om Storvik i Sandvikens kommun, och som sträcker sig in i Falun, det handlar om.
Saattoi olla hiukan tiestöä, voimalinjoja,
avohakkuita jne suuniteltuna ao erämaahan.
Notta.
Jk. Tuulivoimalat tuhoavat siis luontoa.
Ilmoita asiaton viesti
Aamun pikku-uutinen Ysadista.
Tuulivoimala tulessa, yleisöä varoitettu palavista roiskeista. Maastopalo sammutettu. Voimalan annetaan palaa, koska sammutustyö on liian vaikea
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/vindkraftverk-i-brand-utanfor-ystad-far-brinna-ner
Onneksi tuhoisa palo ei syttynyt keskellä erämaata.
Ilmoita asiaton viesti
Montako n.s. uusiutuvaa osaa tuulimyllyssä on?
Ilmoita asiaton viesti
Aika monta ja lisää tulee jatkuvasti nimittäin niitä ötököitä siipiin.
Ilmoita asiaton viesti
Toisessa blogissa tuli mielenkiintoinen yhtäläisyys esiin, ”Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan saksalaisten luonnonsuojelualueiden lentävien hyönteisten määrä on vähentynyt yli 75 prosenttia viimeisen 25 vuoden aikana. ”
Hyönteisiä katoaa samaa tahtia kun sattumavoimamyllyjä on rakennettu, ja tottakait viheriäiset kieltää sattumavoiman vaikutuksen hyönteiskatoonkin.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ja jos mietitään maapallon tuulivoimaloiden kokonaismäärää, niin ei ole ehkä ihme, jos pölyttäjät ovat katoavaa kansanperinettä. Pölyttäjät ovat yhteisomaisuutta, mutta se ei vihreitä kiinnosta.
Missähän ne vihreät sukupuolioletetut kettutytöt luuraa, kun metsiin hakataan valtavia avohakkuita ilman mitään sääliä. Ai niin, eihän ne sinne ehdi, koska ne istuu Mannerheimintiellä.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Saksassa rakennettu tuulivoimaloita luonnonsuojelualueille?
Ilmoita asiaton viesti
Paskooko Karhu metsään, osaakö lentävä hyönteinen lentää? Mehiläinen voi käydä tappamassa ittensä yli 10kilsan päässä pesästä. Muuttavat hyönteiset voi lentää tuhansia kilometrejä jne. Ne matkalla kuolleet puuttuu myös niistä paikoista joissa näitä silppureita ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Maataloudessa käytettäviä torjunta-aineita ja lannoitteita on ainakin tähän asti pidetty suurimpina syyllisinä hyönteiskatoon.
En ole kuullut yhdestäkään tutkimuksesta jossa olisi havaittu tuulivoimalat hyönteiskadon aiheuttajaksi. Siinä saksalaisessa tutkimuksessakaan johon viittaat en huomannut mainintaa tuulivoimaloista. Siinä on maininta että 94% testialueista oli maatalousmaan ympäröimiä, ja siitä että esim. peltojen ojitus on saattanut vaikuttaa alueiden luontoon.
Tutkimuksessa käytetyt hyönteispyydykset olivat sellaisia että niihin meni vain matalalla, enintään metrin korkeudella, lentäviä hyönteisiä. Tuulivoimaloiden lavat taitavat pyöriä aika paljon korkeammalla.
Linkki tutkimukseen: https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0185809
Ilmoita asiaton viesti
Sulla on huono ”kuulo”.
Abstract
Evidence is accumulating that insects are frequently killed by operating wind turbines, yet it is poorly understood if these fatalities cause population declines and changes in assemblage structures on various spatial scales. Current observations suggest that mostly hill-topping, swarming, and migrating insects interact with wind turbines. Recently, the annual loss of insect biomass at wind turbines was estimated for Germany to amount 1,200 t for the plant growth period, which equates to about 1.2 trillion killed insects per year, assuming 1 mg insect body mass. Accordingly, a single turbine located in the temperate zone might kill about 40 million insects per year. Furthermore, Scheimpflug Lidar measurements at operating wind turbines confirm a high insect activity in the risk zone of turbines. These numbers and observations are alarming, yet they require further consolidation, particularly across all continents and climate zones where wind energy industry is expanding. We need to understand (a) how attraction of insects to wind turbines affect fatality rates and interactions of insect predators with wind turbines. (b) We have to connect insect fatalities at wind turbines with source populations and evaluate if these fatalities add to the decline of insect populations and potentially the extinction of species. (c) We need to assess how fatalities at wind turbines change insect-mediated ecosystem services. An ever-growing global wind energy industry with high densities of wind turbines may have long-lasting effects on insects and associated trophic links if negative impacts on insects are not considered during the erection and operation of wind turbines.
Tuleeko seuraavaksi mutku autotkin noita listii.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tuulivoimaloiden lapoihin kuolee helvetisti hyönteisiä, mutta se ei selitä nyt tapahtuvaa hyönteiskatoa, joka on havaittu myös paikoissa joissa ei ole tuulivoimaloita, kuten esim. Puerto Ricon sademetsissä.
P.S. Autot eivät listi hyönteisiä kovinkaan paljon, koska on käynyt niin suuri kato että niitä ei monin paikoin enää riitä autojen listittäviksi.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009069874.html
https://www.metal-supply.se/article/view/664061/sa_manga_insekter_dodas
– hieman vanhempi
Ilmoita asiaton viesti
HS:n artikkelissa, tuossa ruotsalaisessa jutussa ja siinä tutkimuksessa mistä Lehtinen on kopioinut pätkän viitattiin samaan saksalaiseen tutkimukseen. Siinä on arvioitu että 5% tuuliturbiinin siipien ”läpi” lentäneistä hyönteisistä kuolee. Se ei riitä alkuunkaan selittämään toisen saksalaistutkimuksen (linkki aiemmassa viestissäni) tulosta jonka mukaan jopa yli 75% suojelualueiden hyönteisistä on kadonnut. Eli jokin muu kuin tuulivoima aiheuttaa hyönteiskadon.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai hyönteiskadolle on muitakin selityksiä, se tuulivoiman tuottama kato on joka tapauksessa isossa roolissa. Tuo on itsessään jo erinomaisen hyvä syy pitää tuulivoimaloiden määrä pienenä, tai poistaa voimalat haitallisina ja luontoa tuhoavina.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä niin, tuulivoiman vastustajien pitää vedota kaikkiin mahdollisiin, ja myös mahdottomiin syihin. No, voin kertoa että olette hävinneet taistelunne tuulimyllyjä vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo ole mikään mahdoton syy, se on vain yksi havaittu tekijä tuulivoimaloiden aiheuttamista luonnon tuhoista, joita ei sitkeinkään sattumanvaraisen voiman kannattaja voi kiistää.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki energian tuotantomuodot aiheuttavat haittaa luonnolle, sitä ei voi välttää jos aiomme jatkaa samaa ”kulutusjuhlaa” kuin tähän asti on vietetty. Fossiiliset polttoaineet kuten öljy ja kivihiili aiheuttavat ylivoimaisesti pahimman uhan maapallon luonnolle ja ihmisille ilmaston lämpenemisen kautta, ml. hyönteisten joukkotuho. Ja on ihan turha yrittää todistella ettei nyt tapahtuva ilmaston lämpeneminen johtuisi nimen omaan ihmisen toimista, siitä on niin vahvat todisteet ettei niitä voi sitkeinkään denialisti kieltää. Vaikka yritys on kova, se on pakko myöntää. 😄
https://tekniikanmaailma.fi/yli-999-prosenttia-vertaisarvioiduista-tutkimuksista-yhta-mielta-ilmastonmuutos-johtuu-paaosin-ihmisen-vaikutuksesta/
Ilmoita asiaton viesti
Toiset kuormittavat enemmän, kuin toiset. Aiheesta :
https://twitter.com/tomi_tapio/status/1655562091137204231?s=61&t=u8ofsB4Mwr0DXnlQa-jmZA
Tuulivoima on luonnon kannalta oikein huono ja myös tehoton, lyhytikäinen vaihtoehto. Mietitään vaikka tuota Inkooseen kaavailtua ’ vihreän’ teräksen tuotantolaitosta.
Suomessa oli vuoden 2021 lopussa 962 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 3 257 MW. Suomen tuulivoimalat tuottivat vuonna 2021 sähköä 8,1 TWh, mikä taas vastasi Suomen sähkönkulutuksesta vajaata 10 prosenttia.
Tehdas tarvitsee Kuusi terawattituntia ? Eli 81 % Suomessa tuotetusta tuulivoimasta.
Kenen takapihalle Inkooseen nuo 779 uutta uljasta teollisuuslaitosta rakennetaan ja paljonko siinä tuhotaan luontoa ?
Sellaista vihreää siirtymää se.
Luulis vihreitä kiinnostavan. Mutta ei.
Ilmasto taas lämpenee, ja jäähtyy, kuten se on tehnyt aina.
Ihmisen vaikutus on X jotain, mutta siihen en nyt tässä blogissa ota kantaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hieman ihmettelen tuota taulukkoa, esim. aurinkovoima vaatisi 3700 tonnia sementtiä, mutta vain 350 tonnia betonia per TWh. Sementti on betonin ainesosa.
Inkoon terästehtaan, jos se nyt koskaan valmistuu, olisi tarkoitus käyttää koksin ja kivihiilen sijaan vetyä. Ei sitä vedyn tuotannossa tarvittavaa sähköä tarvitse kokonaan Inkoossa tuottaa.
Ja sitä miksi joku asia kiinnostaa tai ei kiinnosta vihreitä kannattaa varmaan kysyä vihreiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Mehiläiskadon yksi syy on niiden jalostus ja niiden eliniän lyheneminen geneettisistä syistä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyönteisten kadon tärkein syy on niittyjen väheneminen. Niiden arvoa ei oikein ole ymmärretty vaan on raivattu pois peltojen, rakennusten, teiden yms. tieltä.
Asiaa voi havainnollistaa lennättämällä dronea. Aika nopeasti imaisee akun tyhjäksi.
Sitten kun joku kimalainen pärähtää lentoon niin sehän on kuin pieni drone ja lento vaatii energiaa. Näiden tarvitsee päästä tekemään välitankkauksia matkoilla tai yksinkertaisesti tuupertuvat matkalle.
Toinen merkittävä syy lienee torjunta-aineet maataloudessa.
Hankala nähdä mitään yhteyttä tuulivoimaloihin. Onko kukaan edes näyttänyt valokuvaa tuulivoimalan lavasta joka olisi täynnä ötökänraatoja kuten autojen keulat olivat ennen vanhaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tutustu tutkimuksiin, joista myös tässä blogissa puhutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuotetaanko jossain likaista tuulivoimaa? Tietyssä mielessä joka paikassa:
– tuhotaan metsiä eli hiilinieluja
– tuhotaan lepakkoja ja muita hyönteisiä
– käytetään suuret määrät terästä ja betonia eli aiheutetaan CO2-päästöjä
– aiheutetaan merinisäkkäille vahinkoja
– aiheutetaan ihmisille terveysvahinkoja.
Onko olemassa puhdasta tuulivoimaa? Ei ole. Se on kaikki enemmän tai vähemmän likaista.
Ilmoita asiaton viesti
Se on sitä viherpesua koko juttu.
Ilmoita asiaton viesti