Tarttiskos jo laittaa perseet penkkiin ja pensselit santaan ?
Liitot lakkoilevat, ettei demokraattisesti valittu hallitus pääsisi toteuttamaan tarpeelliseksi katsomiaan säästötoimia. Ilman ao säästöjä Suomen talous sakkaa edelleen.
Suomi on kenties vaarassa joutua Brysselin vierihoitoon. Vierihoidossa olevan maan talous kyllä saadaan kuntoon, mutta se kyyti on kylmää ihan kaikille.
En tiedä, pitäiskö nyt oikeasti itkeä, vai nauraa, kun vasemmisto ja sossut ovat mobilisoineet myös AY liikkeen yhteisesti nakertamaan Suomen eduskunnan valitseman hallituksen toimia.
SAK suunnittelee suunnittelee yleislakon kaltaisia toimia / IL
Suomen ja suomalaisten menestyminen ja hyvinvointi perustuu pääosin yritystoiminnan kannattavuuteen ja työntekoon. Yrittäjät voivat lopettaa, jos / kun liiketoiminnasta Suomessa tulee liian vaikeaa, tai tuottamatonta.
Kaikki eivät voi mennä kunnalle duuniin, mutta kortistoonhan Suomessa mahtuu kyllä väkeä.
Ei siis syytä huolen.
Loppukevennys
Hakaniemessä heiluu viikate.
AKT aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat enimmillään johtaa yhdeksän henkilön irtisanomiseen taloudellisin tai tuotannollisin perustein. Arvioitu rakenteellinen säästötarve vuodelle 2024 on 600 000 euroa / STT
Kaikkien SAK n alaisten liittojen työntekijät !!
Nyt laitetaan ammattiliitoissa yhdessä perseet penkkiin. AKT n towerien puolesta. Liitoilla on kyllä rahaa ja tuulesta temmatut valheelliset säästökaavailut eivät saa ajaa osaavia towereita perheineen perikatoon.
Tämän hallituksen on yksinkertaisesti pakko tehdä leikkauksia.
Ilmoita asiaton viesti
SAK on SDP:n kehysorganisaatio demokratiaa kunnioittamatta tai parlamentarismista piittaamatta. Kyllähän tässä käy väistämättä niin, että maan talous jatkaa jo 16 vuotta kestänyttä sukellusta edelleen vielä tämän vuosikymmen ajan, kunnes ulkoiset tahot puuttuvat aikanaan vastuuttomuuteen. Suomi on lujasti kreikantiellä.
Edellinen Rinteen – Marinin punavihervasemmistolainen hallitus oli Suomen historian huonoin, jonka julkistaloudellisia piittaamattomia tekemisiä ja virheitä joudutaan korjaamaan vielä vuosikymmenet eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallaan komentotalouden heijastuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Noh, talous sakkaa joka tapauksessa. Ja pieni lakkoilu silloin tällöin on ihan hyvä asia. Se muistuttaa kaikille, että kansalaistoiminta voi pelastaa kulttuurin, jos se uhkaa luutua liikaa. Tämä tietysti sillä ehdolla, että kansalaistoiminta on mahdolista. Ei ole sanottua sekään tulevaisuuden maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
’ pieni lakkoilu silloin tällöin on ihan hyvä asia.’
Onko SAK n laaja ponnistelu yhteiskunnan rapauttamiseksi sellaista pientä lakkoilua ?
Ilmoita asiaton viesti
Noh, kyllähän vakaa pohjoismainen demokratia kestää ja suorastaan tarvitsee kunnon yleislakon kerran 52 vuodessa. (1904,1956 ja 2008, joista viimeinen on pahasti myöhässä) Ja tämähän on tällainen nysväys vain. Juniakaan ei saada poikki ja hotelleista vain muutamat ovat kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Sinun ideasi, laita vaan näppis reilusti laulamaan ja tee aiheesta ikioma blogi.
Ilmoita asiaton viesti
En minä tokikaan loukkaannu moisesta. Keskity nyt kuitenkin tuohon kirjoitukseen, mutta älä kirjoittajaan.
Pysytään näin asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Noista jutun maista moni elää vastoin EU EU:n talouden ohjausjärjestelmän mukaisesta 60 prosentin maksimiarvosta.
Pitääkö mielestäsi EU n yhdessä sopimille pelisäännöille näyttää keskisormea ?
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010117853.html
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikkojen ensimmäinen tavoite on tulla valituksi mukavaan duuniin, jossa saa päivät pitkät askarella, ilman aitoa vastuuta mistään ja huolta huomisesta. Poliitikon toinen tavoite on tulla uudelleen valituksi.
Enempää ei poliitikon päähän voi asettaa monimutkaisia ja vaativia tavoitteita, koska poliitikon kapasiteetti ja tahtotila saattavat ylikuormittua ja poliitikon pää menee täysin jumiin ja poliitikosta tulee broileri.
Jk. Ei kannata luottaa yhteenkään poliitikkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Maailman vihatuin kaveri oli aikoinaan devalvaation toteuttanut VVM Iiro Viinanen, jälkeenpäin kuitenkin Viinasen todettiin olevan monessa asiassa aivan oikeassa
Ilmoita asiaton viesti
’saako hallitusta vastaan kapinoida kuluttajasuojan nimissä? ’
Kuluttajasuojalakiin on kyllä ehdottomasti lisättävä uusi pykälä mahdollistamaan tuon 🙂 .
Hallituksen tekemistä kaikista toimista en osaa sanoa, mutta mitä tulee valtion talouden saneeraamiseen, niin kyllä suunta on oikea.
Mietipä ite. Maakuntauudistus,Sote ja tuhannet turhat virat, virastot ja tyhjäkäyntiset orkesterit, joilla ei ole mitään hajua, kuinka toiminnasta saadaan järkevää ja kannattavaa.
Tottakai se varmasti vituttaa, kun fyrkat ei riitä. Jotain on kuitenkin nyt pakko tehdä.
Samalla tavalla kulkien päädytään aina samaan paikkaan.
Toivotaan kuitenkin ,ettei työttömyys lakkoilun myötä kasva ja että Suomeen tulee taas se tuttu työvoimapula. Se pula oli Suomessa muuten muotia jo – 80 luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei kannata luottaa yhteenkään poliitikkoon.”
Sinulta jäi kertomatta, mikä on ehdotuksesi demokraattisen järjestelmän tilalle (joka vääjäämättä tarkoittaa vaaleilla valittuja poliitikkoja): diktatuuri, sotilasjuntta, vai jotain muuta?
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Poliitikkojen puheet valitettavasti vaan ovat sellaisia kuin ovat.
Ei vastuuta, ei velvollisuuksia.
Minä en luota poliitikkoihin, mutta se taas ei ole demokraattisen järjestelmän korvaamiseksi esitetty kommentti. Kuinka poliitikoille saadaan lisää vastuunkantokykyä olisi parempi kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Diktaturi Venäjän malliin. Kannatus nousee taas huippulukemiin seuraavissa vaaleissa tänä vuonna. Kaikki ovat tyytyväisiä. Sellaiseen kykenee vain yksivaltius.
Demokratia voisi palata juurilleen Atenaan epäämällä orjilta ja työläisiltä äänioikeus, vain varakkaat ja vapaat miehet saavat äänestää. Korruptio ja äänten ostaminen taisi Demokratian alkuaikoina olla tapana.
Ilmoita asiaton viesti
”Poliitikkojen ensimmäinen tavoite on tulla valituksi mukavaan duuniin, jossa saa päivät pitkät askarella, ilman aitoa vastuuta mistään ja huolta huomisesta.”
Tuo lauselma paljastaa, kuinka vähän poliitikon työstä ymmärrät.
Kyse on edustuksellisesta tehtävästä. Poliitikko on valittu työskentelemään niiden arvojen puolesta, joita hänen äänestäjänsä kannattavat. Poliitikolla on vastuu tehdä niin kuin äännestäjät toivovat. Käytännössä noiden toiveiden toteuttaminen näkyvästi on erittäin vaikeaa, koska parlamenteissa on paljon toisenlaisia arvoja kannattavia poliitikkoja. Yksi poliitikko ei voi asioille paljon mitään, mutta isompi ryhmä voi. Myös puolueella on vastuu.
Esim. persut on pissaillut nyt huolella äänestäjiensä muroihin kiristämällä talouspolitiikkaa – eihän tässä näin pitänyt käydä että köyhempien talouksien rahat vähenevät, vaan rahojen piti virrata suoraan persujen äänestäjien tilille, kun maahanmuuton ja kehitysavun rahoitusta leikataan rajusti. Vaalilupaukset ovat murentuneet yksi kerrallaan. Bensan hinnan alennus on sekin johtunut pääosin öljyn maailmanmarkkinahinnan laskusta:
https://tradingeconomics.com/commodity/crude-oil
Mutta mennään takaisin yksittäiseen poliitikkoon ja vastuuseen. Mitä korkeampaan asemaan poliitikko nousee, sitä suurempi vastuu (koskee myös muita organisaatioita). Presidenttinä, pääministerinä, ministerinä oleminen varsinkin taloudellisesti tai muuten haastavina aikoina on KAIKKEA MUUTA kuin leppoisaa viinerin mussuttamista. Mitä korkeammalla tasolla politiikassa on, sitä kärkkäämmin joutuu asemansa vuoksi arvostelun kohteeksi. Sitä suuremmat odotukset. Sitä suurempi vastuu. Tämä on nähty aiemmin, ja tullaan näkemään jatkossakin.
Juha Sipilä päätti laittaa pääministerinä Suomen talouden kuntoon. Se vaati erittäin rajuja menoleikkauksia sinne sun tänne, ja se tottakai aiheutti valtavasti tyytymättömyyttä. Kansalaisten naiivi toive kun valitettavan usein on että talous pitäisi laittaa kuntoon, mutta kansalaiselta itseltään ei saa vähentää mitään etuuksia. Ei mitään. Muilta saa ja pitääkin ottaa.
Lopputuloksena tiukasta talouskuurista oli, että Suomen talouden luvut kohenivat.
https://politiikasta.fi/sipilan-hallituksen-talous-ja-budjettipolitiikka/
Toinen lopputulos oli, että sekä Sipilän henkilökohtainen suosio poliitikkona sekä hänen edustamansa puolueen kannatus sakkasivat. Väärin pelastettu.
Tässä ex-päämisteri Sipilä kiteyttää minusta erittäin hyvin sen, mitä hankalia päätöksiä tekevän ministerin työ todellisuudessa on:
”Kyllä minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät”.
(Sipilän vastaus toimittajan esittämään kysymykseen siitä haluaako hän itse valtionvarainministerin tehtävään)
https://www.kaleva.fi/videot/ex-paaministeri-juha-sipila-ytimekkaana-roolistaan/2593799
Ilmoita asiaton viesti
Sipilällä oli omat pikuvikansa, mutta Sipilä sentään yritti. Siitä pisteet.
MItä taas siihen vastuuseen tulee, niin osa poliitkoista on joutunut onneksi tekemisistään vatuuseen, niinkuin pitääkin. Osa on myös tuomittu
Puheistaan taas vastuuseen joutuu harvemmin. Siitä oli kysymys.
Suomessahan ei poliitikko eroa mokattuaan, vaan jatkaa kauden loppuun asti sujuvasti ja vailla omantunnon tuskia. Pelkästään jo Ruotsissa muuten on kulttuuri aivan toinen.
Tuossa hyvä kirjoitus poliitikon vastuunkantokyvystä.
Jk Poliitikko ei voi olla kaikille mieliksi puheissaan, jotkut miellyttävät ehkä vaan omaa väkeään, kuten esim Vihreiden valtava hengen lahja Fatima Diarra, jonka mielestä ainut syy muuttaa metsään on insesti.
https://www.ts.fi/lukijoilta/3003172
Suonmessa löysäpäinen puoluepoliitikko voi siis suoltaa suustaan ihan mitä tahansa paskaa. Aivan huoletta ! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Onko ne persut siellä ihan yksin hallitusvastuussa ?
Eivät taida olla ja siinä on myös osa selitys poliitikkojen etukeno puheiden paikkaansapitämättömyyteen. Tämä siis toimii yli puoluerajojen.
Kepulit ovat tuosta hyvä koulukirjaesimerkki.
Jällleen kerran : Poliitikkojen puheet ovat , kuin ei – juu ja vaarin housut.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa saisi olla parlamenttiin pääsyn kannatusraja. Pienet puolueet toimivat kalliina tukisukkahousuina.
Ilmoita asiaton viesti
Julkinen kaksikielisyys on tosiaan vanha reliikki, josta voisi tosiaan jo aivan hyvin luopua.
Paljon kuluja, mutta vähän aitoa hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen, että eräs presidentti ehdokas, joka ei osaa puhua Ruotsia, vaikka on mielestäni niin korkeassa Valtion virassa, että pääsyvaatimuksena on vähintään hyvä Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito.
Ilmoita asiaton viesti
”En enää kirjoita blogeja, Nahkamäki osoitti tahtomattaan, etten osaa kirjoittaa kiinnostavia blogeja.”
Nahkamäellä on alentunut arvostelukyky, koska hänen kohdallaan seekä tieto- että ymmärrysmäärä ovat varsin rajoittuneet. Älä ota todesta mitään mitä hän tölvii.
Sen mitä olen kirjoituksiasi lukenut, vaikuttaa siltä että ajatuksesi ovat usein hyvin perusteluja ja niiden takaa löytyy hyvää, monitahoista pohdintaa. Ei sellaista yhden tason palikka-ajattelua, kuin mitä esim. Nahkamäki edustaa. Jatka siis kirjoittamista. Tämä sivusto, aivan kuin muutkin keskustelualustat kaipaavat fiksuja ajattelijoita ja kirjoittajia.
Ilmoita asiaton viesti
Totta, Helstamon näkemykset ovat kiinnostavia, soisin miehen näkyvän muissakin kuin kommenteissa.
Ilmoita asiaton viesti