Tuulivoimalla rahaa eli sitä vihreää siirtymää ?

Hyvä ystäväni Suomesta lähetti linkin erikoisista tuulivoiman tukeen liittyvistä kytkennöistä, Nähtävästi ao jutussa on myös perää, koska jutun lähdetiedoissa on mainittu

ST1 tilinpäätös tietoja 2020, Iltalehti, Yle ja Suomen Kuvalehti

Alla osia tekstistä :

”St1 Nordic Oy:n osakkuusyhtiö Tuuliwatti Oy jakautui kahdeksi omistajiensa St1 Nordic Oy ja S‑Voima Oy puoliksi omistamaksi yhtiöksi, Tuulivoltti Oy ja Gigawatti Oy 30.10.2020.

Välittömästi jakautumisen jälkeen St1 Nordic Oy osti S‑Voiman osuuden Tuulivoltti Oy:stä ja myi S‑Voimalle osuutensa Gigawatti Oy:stä. Kaupan jälkeen Tuulivoltti Oy myi tuulivoimaliiketoimintansa Exilion Tuulelle.

Suomalaiset veronmaksajat ostivat Exilion-yhtiön kautta Ohisalon miehen edustamalta yhtiöltä energialiiketoiminnan, joka ei selviäisi markkinoilla päivääkään omin avuin.

Veronmaksajat lahjoittivat poliitikkoja voidelleille bisnesmiehille kymmeniä miljoonia liiketoiminnasta, jonka todellinen arvo on 0 euroa.

Mitä Tuulivoltti sitten teki vuoden 2020 huipputuloksellaan? Tilinpäätöksestä selviää, että koko 73,2 miljoonaa euroa päätettiin jakaa osinkona Ohisalon puolison sisäpiirille.

// Lainaus Partisaani julkaisu, linkki alla

Minulle heräsi tuosta jutusta kyllä muutama kysymys. Eikä vähiten toiminnan moraalista.

+7
joukorep
Sitoutumaton

Juttua ajankohtaisista asioista ja vanhemmista tavaroista ja kaikenmaailman romuista, sekä juoksemisesta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu