Lääkäri Anni Saukkolalle julkinen haaste
21.12.20 oli Iltalehdessä https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/1efa1d89-4007-4826-b7ae-7e2a1e903345 nuoren lääkärin, Anni Saukkolan juttu, jossa hän kertoi taistelevansa ”huuhaata vastaan”.
Vaikka tiedänkin Saukkolan olevan tässä asenteiden sumentama, jonka alansa mentorit ovat manipuloineet oman koulukuntansa ulkopuolisia hoitoja vastaan, niin kyseinen vastakkainasettelu on syytä nostaa pöydälle.
Toivon että nuori Saukkola pääsisi pian ”huuhaa”-uskomuksistaan eroon. Koska taistelu olematonta vääryyttä vastaan vie valtavasti aikaa ja voimia, eikä tuo koskaan kiitosta, koska ei taistele kenenkään puolesta, vaan kaikkia vastaan. Nuoria lääkäriopiskelijoita manipuloidaan koulukuntia vastaan ja uskottelu terapeuttien vastuuttomista toimista aiheuttaa heille vain turhaa ahdistusta ja vihaa.
Pelottelu vaarallisista toisintoimijoista perustuu enemmänkin uskonnolliseen katsontaan ja oman opin kaikki voipaisuuteen. Lääketiede on hoitomuotona vielä kovin ampuva ja ihmiset haluavat siksi myös kehoa tukevia hoitoja lääkitsemisien sijaan tai rinnalle. Puhutaan siis kahdesta eri hoitotavasta: lääkitä kehoa tai auttaa kehoa, ja ihmiset valitsevat niistä itselleen kulloinkin sopivia, eivätkä valinnat saisi synnyttää vihoja.
Kaiken vertaaminen taas suurteollisuuden miljoonarahoitustutkimuksiin, on perusteetonta ja turhaa. Voitaisiin lähteä pikemminkin perusajatuksesta ja -oikeuksista, jos joku saa jostain apua, niin hän on siihen oikeutettu. Sitten kun lääketiede on kaikessa ylitse muiden, muut hoidot häviävät tarpeettomina.
Asenteet eivät Suomessa väittelemällä kuitenkaan muutu, joten olen näyttöjen kannalla – ja haastoin jo aiemmin, prof. Juhani Knuutin, todistaman käytännössä, että vain hänen koulukuntansa hoidot olisivat toimivia, ja tuomitsemansa CAM- (Complementary and alternative medicine) hoidot olisivat niitä ”huuhaita”. Avoin-haaste-Juhani Knuutille osa1. ja Avoin-haaste-Juhani Knuutille-osa-2.
Knuuti kieltäytyi lähtemästä todistamaan väitteitään ja on jatkanut asemassaan ja perehtymättä CAM-hoitojen provosointia kansalle ja tuleville lääkäreille.
Haastan nyt ”huuhaavastaisen” nuoremman lääkärin, Anni Saukkolan, todistamaan edustaviensa hoitojen olevan laajuudessaan CAM-hoitoja parempia, vai saisimmeko luulojen sijaan asioista lopulta muutakin keskustelua? Haasteen käsikirjoitus löytyy täältä: Avoin-haaste-Juhani Knuutille osa1.
Esitän haasteen myös juuri puoskarilakia vaatineelle lääkäri/ kansanedustaja Minna Laiholle: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jouni-jamsa/kansanedustaja-mia-laiho-kok-esittaa-suomeen-puoskarilakia/
Ps. Yhteiskunnan olisi aika myös puuttua lääketieteen edustajien harjoittamaan ammattirasismiin ja vaatia heitä sivistymään. Ei muuallakaan maailmassa harjoiteta julkisia ammattivainoja, vaan tehdään potilaan edunmukaista yhteistyötä, jos potilas niin haluaa.
Puoskarilait taas ovat jäänteitä muinaisilta ajoilta ja noitien polttaminen vielä aikaisemmalta – joten on aika päästä taas eteenpäin.
Media on usein tukenut kyseistä rasismia ja toiminut omien journalistisääntöjen vastaisesti, kun eivät ole tarkistaneet pilkattujen tai syytettyjen kantaa jopa vakavissa väittämissä. Lääketieteen koulutuksen saanut on asiantuntija vain lääketieteen asioissa, eikä lääkärin koulutus käsittele mitään luontaisalaa – paitsi on yksi oppitunti lisäravinteista.
Anni Saukkola kertoo taistelevansa väärää tietoa vastaan. Hän mainitsee hopeaveden, jonka mainostetaan suojelevan bioaseita vastaan, edistävän leikkokukkien kestävyyttä, poistavan jalkahien hajut, jne. Aika toivoton taistelu.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa tehtiin Hopeavedestä keppihevonen CAM-alaa kohtaan ja siinä vedottiin vain Hopeaveden väärin- tai liikakäytön haittoihin. Ei myöskään mitään lääketieteen edustamaa lääkettä voisi käyttää, jos puhutaan vain niiden mahdollisista haitoista.
Uskon että Saukkola ei itse edes tiedä, mistä aineesta hän tässäkään tuotteessa puhuu. Hopeavettä käytetään maailmalla paljon haitallisen antibiootin sijasta ja siitä on myös paljon tutkimuksia http://thesilveredge.com/articles/.
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäinen hakuni hopeavedestä toi eteeni markkinoijan väitteet, siitä että hopeavesi suojelee bioaseita vastaan, poistaa jalkahien hajun ja toimii yleispesuaineena. Eikö tällaiseen markkinointi pidä mielestäsi puuttua?
Ilmoita asiaton viesti
Hopeaveden myymisen kieltäminen sisäisesti nautittavaksi on perusteltua. Ei asian taustalla ole salaliittoa.
Vaihtoehtohoidot saavat jatkua kuten ennenkin, mikäli ”puoskarilaki” tulee voimaan. Ihmiset saavat jatkossakin itse päättää hoidostaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö tuo haaste ole hölmö. Ethän sinä itsekään väitä esim. homeopatian olevan tehokkaampaa kuin lääkehoito?
Ilmoita asiaton viesti
Se nähtäisiin vertailussa, onko eritavoin kehon tukeminen sairautta vastaan tehokkaampaa vai oireiden lääkitseminen.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä jo nyt lääkkeiden ja hoitojen hyväksyminen perustuu sille, että teho on voitu todistaa. Jos todisteita tehosta ei ole niin ei terveydenhuollon ammattilaisille kannata sellaista opettaa.
Ilmoita asiaton viesti
Harvinaisen helppo haaste. Pubmedistä löytyy pikaisella haulla yli satatuhatta artikkelia, joissa tieteellisesti valideissa tutkimuksissa on todettu eri lääkkeiden tai hoitojen auttavan useisiin erilaisiin tauteihin ja sairauksiin. Homeopatialla vastaavia tutkimuksia, joissa on kliinisesti relevantti asetelma ja tieteellisesti validi menetelmä, löytyy satakunta. Lisäksi tulos näissä homeopatiaa tutkivissa töissä on yleensä ’ei tehoa’ tai hyvin heikko teho kliinisesti vähämerkityksisessä muuttujassa.
Eli haaste on täytetty, hyvää päivänjatkoa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kuitenkin luit Rami kirjoitukseni, niin kirjoitin myös: ”Kaiken vertaaminen taas suurteollisuuden miljoonarahoitustutkimuksiin, on perusteetonta ja turhaa.”
Hoitomenetelmissä ja niiden markkinoinnissa on erittäin suuri luokkajako ja siksi on turha verrata vain yhdenalaista tutkimusmenetelmää, joihin ei muiden saldo riitä. Siksi olisikin jo aika verrata eri hoitomallien lopputulokseen pohjautuvaa tutkimusta, joka on mielestäni se tärkein asia kansalaisille ja yhteiskunnalle.
Samalla voisi selvitä, miksi ihmiset käyvät näissä CAM-hoidoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tehon todistamiseen käytetty tutkimusmenetelmähän on jo nyt se, että katsotaan hoitomallin lopputulosta. Jos sinulla on jo valmiina lääke tai hoito niin ei tarvitse kuin todistaa sen teho. Ei siihen tarvita miljoonia tai markkinointia.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos sinulla on jo valmiina lääke tai hoito niin ei tarvitse kuin todistaa sen teho.”
Sitä todistusaineistoahan minä tässä juuri tarjoan, mutta vielä ei ole kukaan tutkija tai haasteen vastaanottava ottanut yhteyttä – mutta odotellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jotta lääke voidaan hyväksyä sen tehosta pitää olla todisteet. Etkö sinä löydä niitä?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en edusta semmoisia lääkkeitä, mutta sinun kannattaa Jussi puhua niistä lääkärisi kanssa. Olemmehan usein tulleet siihen tulekseen, että sinun ongelmiin auttaa ainoastaan lääkäri ja sitä minä en tässä ala epäillä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän ettet edusta mitään lääkkeitä, joiden teho on todistettu. Käsittääkseni edustat valmisteita, joiden et saa väittää kykenevän minkäänlaisiin terapeuttisiin vaikutuksiin.
Mutta tarkoitin, että etkö löydä niitä todisteita lääkkeiden tehosta?
Ilmoita asiaton viesti
Suurin osa tutkimusta ei todellakaan ole saanut miljoonarahoitusta suurteollisuudelta, vaan kyseessä on sitoutumattomien tiedemiesten tekemää kliinistä tutkimusta. Toki rahaa tarvitaan isoihin ja vaativiin tutkimusasetelmiin, mutta näitä on lähes poikkeuksetta edeltänyt taloudellisesti sangen vaatimaton perustutkimus.
Ja ymmärsinkö nyt oikein, että esität haasteen, jossa lääketieteen pitäisi osoittaa paremmat tulokset homeopatian nähden, mutta mitään tutkimustietoa ei saa käyttää? Tässä tapauksessa haaste on automaattisesti nolla, koska ilman mahdollisuutta käyttää tutkittua tietoa, ei voida tehokkuudesta sanoa mitään suuntaan tai toiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin vallitsevaa lääkekantaa, jonka ovat lääketehtaat osaltaan aina rahoittaneet.
Kyllä molemmat osapuolet voivat käyttää tutkittua kantaa, mutta ei puhuttaisiinkaan enää teoreettisista parantumisista kabineteissa, vaan katsotaan käytännön lopputulosta.
– Otetaan siis molemmille osapuolille ryhmät: flunssa-, suolisto-, selkä-, päänsärky-, reumaattisia sairaita, väsyneitä, lapsettomuudesta kärsiviä… ja tilastoidaan viikon välein heidän oireensa lääkityksensä/ haittavaikutukset ja tyytyväisyytensä.
Nykyinen lääkehoitomalli ei voi näet jatkua enää pitkään. Jos jätetään tärkeät hoidot/ operaatiot pois, niin liian harvoin parannutaan/ haitat usein hyötyjä suuremmat ja kyseiseen malliin ei olla tyytyväisiä. Moneen arkipäivän sairauksiin on parempia ja turvallisempia hoitoja olemassa ja ne halutaan hyödyntämisen sijaan asenteellisuudella pois kilpailemasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Kyllä molemmat osapuolet voivat käyttää tutkittua kantaa, mutta ei puhuttaisiinkaan enää teoreettisista parantumisista kabineteissa, vaan katsotaan käytännön lopputulosta.”
Luuletko sinä, että nykyiset kliiniset tutkimustulokset lääkkeiden tehosta ovat teoreettista pohdintaa kabineteissa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kyse minun luulemisesta, vaan siitä, että ihmiset eivät ole useinkaan tyytyväisiä lääkekuureihin ja joutuvat etsimään apua muista hoitomalleista ja monet ovat niihin tyytyväisempiä – joten olisi jo syytä tehdä vertaavailevaa tutkimusta nimittelyjen tai pilkkaamisen sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olet siis sitä mieltä, että lääkkeiden tehoa pitäisi tutkia mielipiteiden kautta? Eikö se olisi paljon epätarkempaa kuin nykyinen kliininen lääketutkimus? Eikö ensi pidä todeta lääkkeen teho ja sitten vasta vertailla asiakastyytyväisyyttä?
Ilmoita asiaton viesti
”Olet siis sitä mieltä, että lääkkeiden tehoa pitäisi tutkia mielipiteiden kautta?”
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lääkkeen vaikutuksesta pitää kysyä käyttäjältä, eikä vain valmistajalta.
Olen myöskin sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla oikeus valita hoitonsa, että sitä kukaan kieltää tai tuomitsee.
Olen sitäkin mieltä, että lääketieteen lääkäri ei ole asiantuntija tai oikeutettu tuomitsemaan muita hoitoja tai niiden käyttäjiä.
Ja olen vielä sitäkin mieltä, että pitäisi kartoittaa eri hoitojen hyötyjä ja lähteä aina ensisijaisesti potilasystävällisistä ja toimivista hoidoista. Tehokkaalla mallilla yhteiskunta säästäisi miljardeja vuodessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lääkkeen vaikutuksesta pitää kysyä käyttäjältä, eikä vain valmistajalta.”
Mutta varmaankin vasta sen jälkeen kun lääkkeen teho on todettu ja se on hyväksytty lääkkeeksi, eikö vain?
”Olen myöskin sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla oikeus valita hoitonsa, että sitä kukaan kieltää tai tuomitsee.”
Tämä oikeus meillä on nyt ja myös jatkossa.
”Olen sitäkin mieltä, että lääketieteen lääkäri ei ole ensinnäkään asiantuntija tai oikeutettu tuomitsemaan muita hoitoja tai niiden käyttäjiä.”
Lääkärit ovat kirjaimellisesti lääketieteen asiantuntijoita. Me koulutamme heidät ylläpitämään ja kehittämään terveydenhuoltoa. Siihen kuuluu myös haittaavan huuhaan ehkäisy.
”Ja olen vielä sitäkin mieltä, että pitäisi kartoittaa eri hoitojen hyötyjä ja lähteä aina ensisijaisesti potilasystävällisistä ja toimivista hoidoista.”
Täsmälleen tätä tehdäänkin. Ennen kuin hoito otetaan yleiseen käyttöön, pitää kuitenkin pystyä todistamaan, että se toimii. Esim. bioresonanssi ja homeopatia eivät ylitä tätä ensimmäistä ja tärkeintä kynnystä.
Ilmoita asiaton viesti
Vala on edelleen ja se velvoittaa suojelemaan potilaita huuhaalta.
https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/laakarinvala/
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitukseni tarkoitus on herättää ja miettimään, onko medikalisoituminen ainoa vaihtoehto ja saneleeko teollisuus jo liikaa? Nuoret lääkärinalut ovat täysin manipuloituja systeemiin ja kertovat kansalle, mikä on totta ja mikä ei. Jotkut puhuvat asiassa jo tiedeuskonnosta ja vertaus on ihan todellinen.
Ihmisessä on parannusjärjestelmä, joka hoitaa suurimman osan kaikista sairauksista, (jopa ne leikkaushaavat tai lääkejäämät) kun järjestelmää osataan aktivoida tai poistaa sairauden aiheuttajia, kuten muuttaa ruokavaliota.
Lääkehoitoja tarvitsisi ehkä 10 % nykyisestä, jos käytettäisiin loogista ajattelua ja näitä asioita on helppo myös kentällä todistaa, mutta ei kabineteissa, koska rahoittajat puuttuvat. Lääketiede ei tule pelastamaan Suomalaisia, vaan järki ja päätökset. Jos millään kampanjoilla saadaan kansa syömään vain enemmän lääkkeitä, se on turmiollista, eikä oikeita tiedeilmaisuihin.
Mielestäni muutoksille on myös kiire, koska potilasjonot kasvavat vauhdilla ja pian terve nuorikin on harvinaisuus. Päättäjien pitää ymmärtää, että lääketeollisuus ja kuin lääkäritkin hyötyvät sairaista terveitä enemmän ja tilanteita pitää merkkien ilmaantuessa osata päivittää.
Ilmoita asiaton viesti