Moni mies jäänyt lapsena vaille isän syliä.

Eino Saaren uusi kirja: Miehen kosketus. Kirjassa kerottaan, miten isän läsnäolo on lapselle korvaamatonta. Tein itse ovensuututkimuksen -80 luvulla poika- ja lastenkodeista, mikä näitä nuoria yhdisti. 90 % nuorista oli yksinhuoltajaäidin kodeista – joka oli eniten yhdistävin asia. Isä oli yleensä kaukainen, alkoholisti, väkivaltainen. Tytöille isän puute korostui ongelmina suuremmin. Isät näyttelevätkin yllättävän merkittävää osaa ihmisen itsetunnon kehityksessä.

Asia kumuloituu yksinhuoltajaäidin perheissä usein niin, kun äiti on väsynyt (työ, äiti, isä) rooliinsa, hän yrittää olla lapselleen kaveri – eikä tarvittava vahva auktoriteetti. Nuori aistii heikkoudet ja alkaa etsimään rajojaan. Jos ei tipu alati lisää rahaa tai yö kyläilyjä, niin sitten haistatellaan, paiskotaan ovet ja ollaan ilman lupaa öitä poissa ja samalla koulustakin. Tämä on varsinkin tyttöjen malli.

Erinäisten huoli-ilmoitusten jälkeen sosiaaliviranomaiset siirtävät nuoren laitokseen, jossa nuori oppii lisää ongelmia ja päihteitä. Varsinkin tytöt traumatisoituvat sitten pettymyksistään, kun etsivät puuttuvaa lenkkiä vanhemmista pojista/miehistä. Peli on tässä vaiheessa usein jo menetetty ja nuoresta kasvaa syrjäytynyt.

Näillä nuorilla on myös vaikeuksia toimia myöhemmin itse vastuullisina vanhempina, joten ongelmat siirtyvät usein myös seuraavalla sukupolvelle. Lapsen parasta ei edusta myöskään ne äidit, jotka haluavat riitojensa johdosta isän pois lapsen elämästä – jopa manipuloimalla lapsia isäänsä vastaan – jos ei sitten isä ole todellinen uhka lapsille.

Lapsi tarvitsee rakkautta ja sääntöjä ja niitä tuottavat vanhemmat, jotka luoja tai evoluutio ne eri sukupuolista koostanut. Yksinhuoltajuus ei usein ole valinnaisuus, vaan siihen on tahtomattaan ajauduttu, mutta tilanteeseen ei pidä tuudittautua. Hyvä ennaltaehkäisy nuorten oireiluille on ohjata ajoissa harrastusten pariin, jossa seuran yhteisöllisyys ja valmentaja voivat olla tärkeitä auktoriteetteja ja rajojen osoittajia.

Isän mallin ei tietenkään tarvitse olla biologinen tai superisä, mutta jonkun tarvitsee se aukko täyttää. Enkä kirjoita tätä mies- tai isän näkökulmasta tai vähättele yhtään äitejä, vaan isän tärkeyttä lapsen kehitykselle on syytä tuoda laajemmin esiin.

Isän puuttumisen ongelmista ovat aiemmin julkisuudessa kertoneet ainakin: Joel Hallikainen, Kauko Röyhkä, James Nikander,Paula Vesala, Tiina Lymi, Lola Odusoga, Pamela Tola, Maria Guzeninan.Hymy-lehden perustajan Urpo Lehtisen kuoltua, 63v, iässä, ystävä osasi kertoa: ”Urpo oli mies, joka etsi isäänsä koko elämänsä.” Niin käy lähes kaikilla isättömille, kuka sitä sitten mitenkin isäänsä ”etsii” ja aina edes ikä ei poista tuntemattomaksikaan jääneen isän kaipuuta.

Eduskunta päätyi toiseen näkemykseen. Eduskunnassa 2008 lakivaliokunnan enemmistön kannattama tiukempi hoitorajaus hävisi äänin 83- 105. Äänestyksessä hävinneet olisivat halunneet rajata hedelmöityshoidot pelkästään naisen ja miehen välisissä parisuhteissa, mutta hoidot sallittiin myös yksinäisille naisille. Mielestäni nämä 105 äänestäjää eivät ajatelleet lapsen (tulevan naisen, -vanhemman, -ihmiselämän) parasta, vaan naisen ”oikeutta” hetkessä. Tämä onkin nykyään yleinen tapa päättää asioista.

Nuoret päättäjät haluavat aina nähdä yhteiskunnassa epäkohtia ja ajattelevat parantavansa maailmaa vanhanaikaistamalla elämän perusteetkin. Turvallinen ydinperhe ja lapsen oikeudet vanhempiin pitäisi olla ensisijaisia tavoitteita, mutta harvoin niitä painotetaan. Se taas ei ole lapsen parasta tai kehitä lasta, jos edes hillumiseen ei saa kukaan, kuten opettaja kouluissa puuttua.

 

 

jouni jämsä

Kansainvälisen CAM-yhdistyksen ja Suomen Yrittäjien jäsen. Epäoikeudenmukaisuutta on Suomessakin yllättävän monessa ja ihmiset manipuloidaan ajattelemaan asioista määrätysti. Eriarvoisuus on valikoidun moralisoinnin johdosta suurempaan kuin koskaan ennen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu