Maan tapa – Libretto Suomen poliittisesta korruptiosta

Keskustan entinen Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Jarmo Korhonen, samalla myös entinen Keskustan puoluesihteeri ja nykyisin tietokirjailija ja hyky-konsultti, on kirjoittanut kirjan Maan tapa (Tammi 2015). Se sattui kirjastossa käteeni. Pitkään olin haaveillut hakevani sen luettavakseni, sillä siinä kuulemma avattiin Pandoran lipas suomalaiseen poliittiseen korruptioon.

Keskustapuoluekin, kuten muutkin Suomen puolueet, olivat 2000-luvulla ja jo pitempään ryvettyneet valitettavasti kaikenlaisissa suhmuroineissa. Korhonen kertoo kirjassaan kaikkien puolueiden vaalirahoituspuliveivauksista. Puolueet ovat suhmuroineet ja kähmineen vuosikymmenten saatossa kaikenlaista vaalirahoituksissaan, joten ihan yleisen mielenkiinnon vuoksikin oli vuonna 2015 aika kertoa aihetodisteaineiston kera, mitä korruptio koko poliittisessa vaalitoiminnassa on Suomessa.

Suomihan paistattelee päivää maailman onnellisimpana maana ja kilvoittelee johtosijoista maailman vähiten korruptoituneena maana muiden Pohjoismaiden kanssa. Jos on maailman vähiten korruptoinut, mutta on kuitenkin ihan vaan vähän korruptoitunut, niin miten korruptoituneita sitä siis Suomessa ollaan oltu? Ihan selväähän on se, että esimerkiksi Venäjän korruptiosta tai vaikkapa Zimbabwen korruptiosta ei voitane puhua samana päivänäkään.

Kirja on 776-sivuinen ja raskaslukuinen, koska se sisältää sellaisenaan kopioituja sähköposteja, lehtiartikkeleita, otteita televisiohaastatteluista ja kierrossa olleita julkaisuja. Mietinkin heti, että miten hyvä tavaton tämä kirja pitäisi lukea. Sanasta sanaan tämän mötikän läpikäynti ei ihan houkuttele. Huvikseni punnitsin Suomen korruptiosta kertovan kirjan poliittisen painavuuden: 1,078 kiloa. Aikamoinen jötkylä.

Tunnen Tammen laatujulkaisijana, mutta ihmettelin suuresti miksei kustannustoimittaja käskenyt kirjailijaa siivota tekstiä lyhyemmäksi ja helpommin sulateltavaksi ja häivyttää lähdeluetteloon kaikkein pitkäpiimäisimmät lähteet. Kirjaan olisi voinut otattaa vain mehukkaimpia makupaloja poliittisista suhmuroinneista.

Kirja alkaa wikileaksmaisesti jostain napatuista etelä-pohjalaisten kokoomuslaisten keskinäisestä sähköpostittelusta, jossa pyritään keräämän rahaa Niinistön kampanjaan seuraaviin, vuoden 2006 presidentinvaaleihin. Seinäjoen napamiehiä mainitaan jakelulistana, terveisiä vain heille.

Kirjassa käydään myöhemmillä sivuilla kaikkien merkittävien puolueiden vaalirahoitusta, wikileksimaisesti tietoja on saatu sieltä sun täältä. Samat suursijoittajat ja säätiöt sekä yhdistykset ovat rahoittaneet vaalirahaa useille eri puolueille, vaikka karkea jako menee niin että on työväenliikkeen tukijat ja erikseen porvarillinen tukimaailma. Se tulee selväksi, että samaa isoa tukirahaa liikkuu niin vihreille, demareille, kommareille ja kokoomukselle, RKP:lle kuin kepulaasillekin erilaisten tukisäätöiden ja -yhdistysten kautta osin lahjoittajien nimien kera ja ihan rehdisti, mutta rahaa tulee laareihin osin myös nimettöminä ja kirjanpitoihin viemättöminä lahjoituksina, jotka johtavat tunnettuihin rahamiehiin ja osa ulkomaalaisiin veroparatiiseihin, joista rahan alkuperäiset alkuperäiset lähteet katoavat jonnekin täydellisiin salaisuuksiin. Rivien välistä lukemalla lukijan johtopäätös on, että rahallista tukea saa – reilustikin – mutta vastinetta rahalle on pitänyt pitää saada luvatuksi.

Kirja kuvaa seikkaperäisesti taulukaupustelua, Nuorisosäätiötä, Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n perustamista ja sen rahanjakoa, poliittisen tukirahan veroparatiisikytköksiä ja kaikille puolueille mennyttä eri intressitahoista tullutta rahanjakoa. Korhonen paljastaa epäselvyydet Ruukki Groupin, Nova Groupin, Rovaniemen moottorikelkkatehtaan, Suomi-Soffa Tehdas oyn, Tuusulan IdeaParkin, jne. tiimoilta. Niminä esiintyvät ajoittain vaihtuvissa ja salaperäisissäkin rooleissa Ari Merisalo, Toivo Sukari, Kyösti Kakkonen, Ahti Vilppula, Kai Mäkelä, Juha Kajo, Risto Bono jne…

Valtakunnan tukea nauttivista ykköspoliitikoista mainitaan mm. Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Jan Vapaavuori, Anu Vehviläinen, Paula Lehtomäki, Tarja Halonen, Jyrki Katainen, Merikukka Forsius, Mauri Pekkarinen, Isä Mitro, Mari Kiviniemi jne… Poliitikkojen oli vaikeuksia ilmoittaa vaalitukensa euromäärän oikeusministeriölle tai ilmoittaa saamansa tuki oikein. Puutteita oli ilmoituksissa ja Korhonen paljastaa puutteet eurolleen.

Tukea antavien liikemiesten ja yritysten kytköksiä liiketoimintaan ja yrityskauppoihin sekä ykkösvirkamisten valintaan Korhonen kirjoittaa vaikka ei suoraan kerro mitään räjähtävää: Kazakstanin liikemieskolmoset, Kostroman sahahanke, Danko Kocar, Saunalahden osakekaupat, Alma Media -kaupat, suojelupoliisin uuden päällikön valinta, Turkistuottajat Oy, erilaisista yhdistyksistä ja ammattiliitoista. Lukija nostelee kulmakarvojaan, liittyykö kaikki hähmä ihan kaikkeen ja lopulta itärajan taakse, vai onko Korhonen kirjoitellut vain mausteeksi jänniä yhteensattumia varsinaisen asiansa lisukkeeksi? Kaiken sulattelu vaatisi lukijalta kertakaikkista syvällistä lisäperehtymistä.

Draamaa tarinasta ei kuitenkaan puutu. Jännitystä tarjoaa sankaritenori Korhosen valmistautuminen vuoden 2008 Keskustan puoluekokoukseen, jossa viholliset eli Keskustaliberaalit olivat joukolla valmiina hänet salajuonella likvidoimaan. Vaalirahasotkun laineet kävivät keväällä 2008 kuumimmillaan. Korhonen jopa uhosi eroavansa Keskustan puoluesihteerin paikalta kovan kohun takia, vaikka Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n kanssa hänellä itsellään ei ollut todistettavasti mitään tekemistä. Korhosta vastaan aloitetun ajojahdin taustalla oli kepulainen kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (sama mies vuonna 2021 valittu GTK:n pääjohtajaksi). Kahden vuoden aikana Keskusta oli saanut Korhosen ansiosta rahoituksensa hyvää kuntoon, mutta matkalla oli tullut paljon vihamiehiä ja media riekkui syyllisiä etsimässä vaalirahasotkuista, ja kepulaiskenttäväkeä oli häpeissään ja nyreänä. Kepun maine haluttiin putsata uhraamalla Korhonen, joka oli vaan tehnyt hyvää työtä. Korhonen haluttiin laajalla salaliittorintamalla kampittaa. Pääministeri Vanhasen mahtikäskyllä puoluekokouksen 2008 väelle voitiin kuitenkin monistaa tuhansia kopioita yli 30-sivuista selostusta puoluesihteeri Korhosen rehdeistä toimista puolueen taloustilanteen parantamiseksi ja toimista vaalirahasotkujen selvittämiseksi.

Korhonen kertoo jännittävästi matkasta puoluekokoukseen valtavien monistenippujensa painaessa kahden Toyotan takajouset lyttyyn. Kiihkeässä puoluekokouksessa jaettu selonteko puhdisti ratkaisevasti ilmaa ja keskustaliberaalien murjottava ehdokas Kimmo Tiilikainen hävisi puoluesihteerikilvan Korhoselle, joka sai uuden kaksivuotisen mandaatin jatkaa. Mutta se oli kuitenkin vain väliaikainen voitto, sillä kirja huipentuu monta sataa sivua myöhemmin vuoden 2010 puoluekokoukseen, jossa käytiin vaalirahasotkujen teemoilla lopullinen Harmageddonin taistelu K-linjan Korhosen ja uuden liberaalihaastajan Timo Laanisen välillä. Saamistaan lukuisista tappouhkauksista ja suojatielle-päälleajo-uhkauksista nahkansa kovettanut Korhonen kävi kovaan taisteluun. Lopulliset kaatajansa Korhonen luettelee sivun 665 alareunassa. Raivoisa taistelu puoluesihteerivaalissa keskustaliberaaleja salajuonittelijoita vastaan päättyi lopulla äänestyssalissa dramaattiseen tappioon. Korhonen hävisi äänin 1675-579 kolmannen kaksivuotiskautensa puoluekokouksen puoluesihteerivaalissa 2010 ja jälleen valtavan mediakohun saattelemana. Keskustaliberaalieliitti oli kaapannut puolueessa vallan.

Korhonen lähti ihan saman tien ovet paukkuen pois Keskustasta ja katkeroitui. Vaikka hän oli tehnyt puolueessa hyvää työtä, ei ollut tarkoituksellisesti suututtanut ketään, oli ollut asiassa oikeassa eikä häntä oltu voitu todistaa syylliseksi yhteenkään rikokseen. Hän oli astunut kuitenkin liian monille varpaille. Korhonen suuttui kohtelustaan aivan perusteellisesti ja alkoi kirjoittaa kostonmakuisia paljastuskirjoja.

Muitakin ruumiita tarinassa tuli. Yksi suurlahjoittaja liikemies kuolee mystisesti vaalirahaskandaalien paisuessa. Liikemies Ari Merisalon uran alamäkeä vaalirahasotkun paljastuttua Korhonen selostaa seikkaperäisimmin. Firmatkin saivat köniinsä: Ruukki Group sai selkäänsä Venäjän selluloosatehdasseikkailussa, Tuusulaan IdeaParkkia ei koskaan rakennettu, Nova Group meni konkurssiin, Rovaniemen moottorikelkkatehdas ihme kyllä voi nykyään hyvin, Kehittyvien Maakuntien Suomi ry. kaatui, Nuorisosäätiö jatkoi kolhuja saaneena, mutta poliisitutkintoja ja käräjiä tuli jos minkälaisia, vaikka vastapainona julkisen sanan neuvosto suolsi raadoilla riekkuville medioille toruja.

Viha-suhde Korhosella kirjassa on Helsingin Sanomiin, Iltasanomiin, Iltalehteen, Savon Sanomiin, Yleisradioon ja muuhun mediaan. Media riekkuu vaalirahoitussotkuista keksityinkin jutuin, myy puoluesihteerin naamalla lehtiään, mutta vaalien lähestyessä sama lehdistö on käsi ojossa vaatimassa vaalimainoksia poliitikoilta. Poliitikot elävät mediasta ja ja media elää poliitikoista ja sama sirkus pyörii aina vaan, skandaalien otsikon vain vaihtuvat. Mutta ruumiita pitää aina tulla.

Yhteenvetoa totean, että jo vuonna 2015 julkaistu kirjaa kertoo menneestä ajasta, jota nykyjonnet ei voi tietää ja vanhat ei pian enää muista. Kirja ja sen tapahtumat on pureksittu, märehditty ja jauhettu monet kerrat, jottei valveutuneille Uuden Suomen nettiblogin lukijoille kirja antane enää uutta. Annan kirjoittajalle teoksesta aivan kuitenkin täyden tunnustuksen, sillä kirjailijan perusteellisuus ja ahkeruus merkitsee vähintään hengen voittaneen lihasta, sillä kirja on totuuteen perustuvista poliittisista jännityskertomuksista totuudenmukaisin, hienhajuisin ja oman eletyn kokemuksen mukaisesti kirjoitettu. Kirja on tällaisenaankin arvokas dokumentti maailman vähinten korruptoituneen maan poliittisesta vaalikorruptiosta ja aina opiksi ja ojennukseksi myöhemmille poliittisille sukupolville.

Kirjan lukunautinnon parantaminen vaatisi kuitenkin vielä kertaalleen uudelleen kirjoittamisen, ennen kuin siitä tulisi maailmakirjallisuutta. Aihe on hyvä, hahmot mehukkaita ja tapahtumien käänteet vauhdikkaita. Nostaisin uudelleen kirjoitettavan kirjan vielä sisällöltään yleispätevämmälle tasolle, nextille levelille, mutta kuitenkin huomattavasti helppolukuisemmaksi eli tiivistäisin sen oopperalibretoksi.

Näennäisesti välillä melko viattomistakin tapahtumista paljastuu rivien välistä lukemalla, että vaalikampanjointi ei ole pyyteetöntä kansalaistoimintaa, vaan koko politiikanteon lystille pitää olla maksaja ja maksuille pitää saada politiikasta vastapalvelusta. Onko tämä sitten mikään uutinen. Mielestäni tämä on ikuinen totuus, joka on aina ollut tiedossa.

Korhonen sai puoluesihteeriaikanaan 2006-2010 runsaasti kiitosta tehokkaasta Keskustapuolueen varainkeruusta, mutta myös kritiikkiä omavaltaisista puoluebyrokratian ohittaneista toimista. Sankarillisesti ja rehellisesti omana itsenään Korhonen eli elämänsä parhaita vuosia poliittisissa kampanjoinnissa, taisteli poliittisten tuulimyllyjen rahoituksen kuntoon saamiseksi, saikin puolueen rahahanat kuntoon mutta lopulta tuulen kääntyessä sama tuulimylly hänet kaatoi. Joku ruumis tarvittiin medialle ja suuttuneille isoille pojille ja ”maan tapa” vaan nyt oli niin, että vakiintunutta vaalirahoitusmaantapaa ei ihan oikeasti vaan saanut sorkkia. Korhosesta tekemällä tehtiin syyllinen ja syyllistä murhattiin monta vuotta, kunnes lopulta se rehellisin mies saatiin nurin ihan oman puoluetoimiston väen toimesta. Mutta lopullinen totuus ei pala tulessakaan, sen tämä paksu kirja osoittaa.

Kukapa lyhentäisi Maan tavan nasevaksi libretoksi, kuka säveltäisi sen, kuka ohjaisi, kuka näyttelisi nuoruudenkukkeaa sankaripuoluesihteeri Jorma Korhosta ja muita mainittuja nimiä ja olisiko Olavinlinna hyvä näyttämö? Lavastuksesta ja puvustuksesta voi myös heittää kommentteja 🙂

+9
Jouni Niskanen
Keskusta Vaasa

Korkeakouluissa hallinnon ja johtamisen opetus- ja tutkimus- sekä monissa esimiestehtävävissä pitkään, pankkimaailmassa kiinteistövälitystehtävissä vuosia, nyt oma yritys sekä kiinteistö- ja metsäharrastetta. Aikaisemmassa elämässä geologina Lapissa ja Keski-Suomessa. Sote jaksaa kiinnostaa, samoin koulutus, kuntien kehittäminen, kaikki elinkeinoihin liittyvä, sekä ulkopolitiikka ja EU. Viimeksi vaalipäällikkönä (Keskusta) Vaasassa kuntavaaleissa 2021 .

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu