Mitäpä meinaat nyt tehdä perintömetsällesi?

Päivän uutinen tänään 20.4.2021 on että Stora Enson Veitsiluodon paperitehdas lopetetaan Kemissä. Onko paperin teko nyt Suomessa lopussa? Kuka puuta Suomessa enää ostaa? Mitäpä meinaat perintömetsäpalstallasi nyt tehdä? Meinaatko nyt sijoittaa metsään ja ostaa uutta metsää, vain etkö enää tiedä mitä sillä vähälläkään tekisit?

Metsänomistajuus oli ennen useimmille suomalaiselle itsestään selvää. Jokaiset itsellisen talon tai mäkitupalaisen nurkassa oli uuni, jota lämmitettiin kuivilla tulipuilla. Halot haettiin omista metsistä. Puun käyttö on yli sadan vuoden aikana hyvin paljon monipuolistunut, kun metsäteollisuus luotiin, puusta tehdään sahatavaraa, vaneria, sellua ja paperia. Puun myyntihinta on nyt Stora Enson tämänpäiväisestä ilmoituksesta huolimatta edelleenkin kova. Puutavaralle tänä päivä on muunkinlaista kysyntää kuin paperinteko. Sahatavara vetää edelleen ulkomaille hyvin, samoin raakaselluloosa. Paikalliset lämpölaitokset ostavat lisääntyvässä määrin pienempää risukkoa bioenergiaksi ja ajankohtaisissa valtakunnallisissa suunnitelmissa on ainakin ollut polttoaine-etanolin jalostaminen. Ei tämä maailman loppu ollut vaikka paperin teko Suomessa on loppumassa. Kaikenlaisen puutavaran kysyntä on kova, metsätalous on kannattavaa liiketoimintaa ja metsämaan arvo on koko ajan nousussa, älä huoli. Kaikkea puutavaraa ostetaan edelleen ja kovaan hintaan.

Kun teet metsäpalstasi metsäarviota paikallisen metsänhoitoyhdistyksen toimesta, lienet yllättynyt iloisesti, sillä korona-aikanakin puutavaran hinta on kova ja tätä kirjoitettaessa noususuunnassa. Pätevän metsäinsinöörin metsäarviossa palstan arvon loppusumma määräytyy täysin puutavaran päivän hinnan mukaan, vaikka kaikki kuviot eivät ole heti hakkuukypsiä. Mänty- ja kuusitukin hinta päätehakkuuna näyttää nyt olevan Etelä-Pohjanmaan metsistä pystykauppoina myytynä noin 62 euron hinnoissa kuutiolta. Mänty-, kuusi- ja koivutukista maksetaan noin kaksikymppiä kuutiolta. Kasvatushakkuussa ja esiharvennuksessa hintataso näyttää nyt keväällä 2021 kuitupuussa pyörivän viidentoista euron ylä- ja alapuolella.

Metsäyhtiön mielellään suosivat arvokkaimman puutavaran eli järeän tukin ostossa pystykauppaa, koska ammattilaisten tekemänä hakkuutyön jälki on taattua ja aikataulut pitävät. Sen sijaan pienessä puussa hankintahakkuuna eli itse tekemällä metsän myyjä saa kovemman rahan, jos itse pystyy näreensä kaatamaan ja korjaamaan metsäautotien varteen. Hankintana metsäkaupat ovat käytännössä järkeviä vain tilanomistaville puoliammattilaisille, eli maatilojen isännille, joilla joilla on asiallinen oma metsänkorjauskalusto. Kuitupuusta saa itse tekemällä hankintana yli 30 €/kuutio, ja käet taskussa -tyylisessä pystykaupassa noin 20 €/kuutio. Metsäyhtiöiden sopimusurakoitsijoiden ammattilaiskalusto on niin tehokasta, että kunnon tietokoneistetulla motokalustolla ei mene palstan parturoinnissa kuin hujaus, siinä missä amatöörillä itse tekemällä lumessa rypien menisi koko talvi.

Niinhän se on, että maaseutu ja maaseudun kylät ovat yleisesti näivettymässä. Se koskee kyläkouluja, kyläkauppoja ja maitotiloja, mutta maaseudun metsät ovat sen sijaan arvossa arvaamattomassa. Kun pankkien säästötileistä ei saa riskisijoittaja tai pankin rahasto mitään korkoja, ja pörssiyhtiöiden osakkeet ovat jopa vaarallisen yliarvostettuja tuottoihinsa nähden, niin suursijoittajat kahmaloivat nyt kaksi käsin maakuntien metsiä sijoituskohteiksi. Jos tuottotavoite on vaikkapa kolme prosenttia, niin se tarkoittaa että hitaasti mutta varmasti kasvavassa metsässä palstojen kauppahinnat ovat kasvaneet käsitykseni mukaan jo historiallisen koviksi.

Metsätilat.fi-palvelun kautta myydyistä kohteista lähes vajaa puolet tehdään institutionaalisten sijoittajien kanssa, kertoo palvelu itse (lähde https://www.metsatilat.fi/blogi/metsatilamarkkinat-vuonna-2020). Kauppojen metsäpinta-alaltaan osuus vielä suurempi, sillä myydystä metsämaasta yli puolet näyttää nykyään päätyvän institutionaalisille sijoittajille. Metsäkauppojen valtakunnallinen keskihinta on ollut 5408 euroa hehtaarilta vuonna 2020, tosin hajonta on hyvin suurta, mutta tämä vuosi ei näytä kauppahintojen osalta ainakaan alenevalta.

Korpikylien perintömetsistä tehdään siis kiihkeätä metsämaakauppaa. Ongelma on jo se että rahastoille ja suursijoittajille ei ole riittävästi ostettavaa. Jos perintötilan maatalousrakennukset ovat jo rempallaan, ei se mitään haittaa, sillä sijoittaja niistä viis veisaa – suursijoittajan katse on kiinnittynyt arvokkaisiin metsäpalstoihin. Autioituva maaseutu voi kieltämättä huonosti, mutta ylimääräistä rahaa taskuissaan tursuavat sijoittajat voivat paksusti ja ostavat metsämaita pois perikunnilta.

Suomi elää metsistä, ja moni suomalaisen hyvinvointivaltion saavutus on maksettu metsänmyyntituloilla. Kansantalous voi hyvin jos metsätalous ja samalla metsänomistajuus voi hyvin.

Olen huolissani ensinnäkin kansallisen metsänomistajuuden laajasta siirtymisestä kasvottomiin sijoitusrahastoihin ja muille suursijoittajille. Heillä ei ole tunnesidettä ostamaansa metsäänsä, ainoastaan se keskimäärin se vuotuinen 3-5 % tuottotavoite – ja toisaalta pikavoitot. Suursijoittajahan myy näppärästi pois sijoitusmetsänsä toiselle parhaiten maksavalle, jollei tuottoprosentti olekaan jostain niin hyvä kuin ostaessa kuvitteli. Uusi ostaja on todennäköisesti paikallisille maaseutuväelle toinen tuntematon, ehkä ulkomainen nimetön luxenburgilainen veroparatiisin sijoitusrahasto tai jokin oligarkki. Suursijoittajan näkökulmasta pikaomistajuus on tietenkin ihan ok sijoitusstrategiavaihtoehto, jolloin hakataan puut heti matalaksi silloin kun puun hinta on kova, ja sen jälkeen myydään palsta pois ja vältytään kasvattamisen vaivalta ja kuluilta. Ainakin tällä hetkellä metsäpalstakauppa on niin nopeatahtista, niin että paikallinen palstoista ja omista elinkeinoistaan kehittämään kiinnostunut maaseudun asukas ei ehdi edes vetää ostohousuja jalkaan kun jokin instituutio on tarjonnut myytävänä olleesta palstasta netissä jo enemmän kuin mhy:n metsäarvioon perustuva pyyntö on.

Miten Suomi toimii jos maaseutuaja metsiä enempi omistavat kasvottomat ja tuntemattomat, mahdollisesti ulkomaiset pikasijoittajat? Ennen vielä 1980-luvulla ei ulkomainen saanut omistaa Suomessa maata eikä metsiä, kauppa oli hidastempoisempaa, ostaja ja myyjä saattoivat paremmin tuntea toisensa, mutta mutta nyt on kyllä ihan eri meininki. Puukauppa sekä metsämaakauppa käyvät netissä kuumina. Vaikka metsäperintömaiden omistamisessa sukurakkaus jatkuu ehkä pari sukupolvea sen jälkeen kun kantaisä tai kantamummu on pois mennyt, niin lastenlasten jälkeen myöhemmät sukupolvet saattavat nähdä metsänomistamisensa jopa rasitteena, metsänsä tuulituhojen kohteena ja kun sosialistihallituksen metsien kiinteistöverolle laittamisen uhka on koko ajan päällä, samoin viherpainostuksessa hiilinielu-uhka, jolloin mitään ei saisi omissa metsissä enää tehdä. Kyllähän ne pistää miettimään.

Toinen huolen aihe on se, osaavatko perintömaitansa saaneet huolehtia metsistään, jotka sijaitsevat ties missä perintökorvessa kaukana trendikkäistä spinningsaleista ja muista urbaaninelämän viettelyksistä. Metsän hoito oikeasti vaatii metsänhoidon asiantuntemusta. Huolimatta siitä että Suomi elää edelleen metsistä, niin tietääkseni peruskoulussa tai lukiossa ei opeteta metsänhoidon perusteista nuorille matti- tai maijameikäläisille yhtään missään. Tai sitten opetetaan sinänsä oikein, että metsät ovat tärkeitä hiilidioksidin sitojia ja metsissä elää liito-oravia ja muita eläimiä ja kasveja. Mutta ei opeteta kuinka puut oikealla tavalla kaadetaan ja missä järjestyksessä ja miten metsää kannattaa uudistaa tai mitä kantohinta tarkoittaa. Ammattikoulun metsälinjoilla tietenkin näitä opetetaan, mutta sen lisäksi vain metsätalousinsinööri (AMK) tai yliopistokoulutuksen saanut metsänhoitaja (nyk. MMM) tietää miten metsää hoidetaan ja mitä metsä oikeasti maksaa. Tavallinen metsää perinyt vaikkapa lähihoitaja voi olla hämillään mitä sillä perityllä metsäpastalla tehdään, jolla ehkä jopa ei ole koskaan itse käyty. Metsäverotus erilaisine vähennyksineen ja tukimuotoineen, yleensä metsätaloussuunnittelu, hakkuiden teettäminen, metsävahinkojen torjunta, yleensä luonnonsuojelu, metsäteiden rakentaminen ja ylläpito, metsästyslupien kanssa touhuaminen, tiekuntien kokoukset, ja metsien moninaiskäyttö voivat kyllä olla äkkiä tenkkapoo. Metsäomaisuuden kehittämisessä paikallisista metsänhoitoyhdistyksistä on ratkaiseva apu, mutta itsekin pitäisi kyllä metsänomistajan pitäisi osata tehdä jotain siellä metsässään. Metsäkursseja on järjestetty metsää perineille cityihmisille mutta käykö kaikki ilta(verkko)kursseilla ja mitä siellä kahvia juodessa oikeastaan oppii kun ammattilaisen metsäalan koulutuskin kestää sentään monta vuotta?

Kolmas huolen aihe on se, että jos halutaan pitää koko maa asuttuna, niin paikallisille asukkaille pitäisi antaa paikallisten metsienkin kautta toimeentulomahdollisuuksia. Usein se perintömetsämaapläntti sitten helposti näyttää menevänkin nettihuutokaupoissa jonnekin kasvottomalle eniten maksavalle, joka on ties mikä rahasto. Metsä on arvokasta kansallisomaisuutta, mutta siitä nauttii yhä suurempi osa sellaisia rahasto-osakkaita tai muita sijoittajia, joilla ei ole oikeasti mitään intressiä paikallisen kyläyhteisön tai oman maa- ja metsätalouden muuhun kehittämiseen.

Keskustapuolueelle on laajoja tavoitteita maaseutuelinkeinojen ja metsäomaisuuden monipuolisen paikallisen kehittämisen suhteen, mutta millään muilla puolueilla ei oikeasti käytännössä sitä ole. Tutkikaapa puolueiden vaaliohjelmia! Muilla puolueilla on pikemminkin vihamielinen suhtautuminen paikallisiin metsäelinkeinoihin, sillä Suomen metsät nähdään trendikkäästi mieluummin epämääräisinä maailman hiilidioksidinieluna ja metsätalous ilmastohätätilan varjolla hätäpysäyttämisen kohteena kuin paikallisten ihmisten toimeentulon lähteenä. Voi olla että jos tämä kansallisen metsäomaisuuden ulosmyynti jatkuu, perillisten uusavuttomuus metsänhoidon suhteen pahenee ja viherpoliittinen metsätalouden vihamielisyys jatkuu, niin tulevaisuudessa maaseudulla asuu vaan mäkitupalaisia, joiden ympärillä humisevat ties minkälaisten luxemburgilaisten rahastojen omistamat pikavoittometsät, joihin ei ole paikallisella tulipuun tarvitsijalla eikä viereisen maatilansa kehittämisestä kiinnostuneella nuorella maatilanomistajalla ole mitään asiaa.

+1
Jouni Niskanen
Keskusta Vaasa
Ehdolla kuntavaaleissa

Korkeakouluissa opetus- ja tutkimus- sekä esimiestehtävävissä pitkään, pankissa kiinteistövälitystehtävissä aikansa, nyt oma yritys ja muuta kiinteistö- ja metsäharrastetta. Sote kiinnostaa, samoin koulutus, kuntien kehittäminen, kaikki elinkeinoihin liittyvä, sekä ulkopolitiikka ja EU.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu