Kaakon sattumatuulivoima ja NATO

Entinen LTKK selvittää maakunnan kokkareiden sekä kepulaisten (vähän demareidenkin) rahallisia menetyksiä ja Tuulivoimayhdistys hinkuaa lisää yleishaitallisia voimaloita valittaen Puolustusvoimien ankeaa suhtautumista yleishaitallisiin sattumavoimavispilöihin. Ja se Venäjäkin pakottaa meidät irti fossiilisesta energiasta  siirtymään kotimaiseen sattumavoimaan. NATO:sta halutaan apua tähänkin asiaan, mutta Puolustusvoimien insinööri ei oikein usko apua tulevan. Insinööri sanoo luvittaneensa  jo 16 000 myllyä olemassa olevien n. tuhannen sattumavispilän lisäksi. Luulisi riittävän.

Kaakon kuntien ja maanomistajien menetykset yleishaitallisen sattumavoiman estämisestä kiinteistöverotuloina sekä maanvuokratuloina on LUT:n mukaan jopa 160 M€/a ja yleishaitallisia investointeja jää tekemättä jopa 7 G€. On ne kannattavia myllyjä, kun tuollaisia rahoja uskaltaa sitoa ja maksella. Lisäksi jää kymmeniä tuhansia työpaikkoja syntymättä. Jo vain, jotenkin tutunkuuloista näiltäkin US-sivuilta luettuna. Jos ei saada yleishaitallisia tuulivispilöitä, niin valtion on kompensoitava kuuluu komento maakunnasta.

Tälle päivälle  on mielenkiintoisen näköinen pörssisähköhintataulukko. Alviton negatiivinen hinta Hollannissa 10 c/kWh ja olisiko tämä alvillisena Suomen verokannalla -12,4 c/kWh. Huomenna myös. Linkissä ei näykään tämän päivän hinta, mutta lukija osannee selata taaksepäin taulukkoa. Kysymys lukijoille: mistä moinen +-  heittely?

Poistin asiattomuuden 28.5.2022 klo 7.21

+11

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu