Kaikille yhteinen koulu
Suomalaista koulua kiitellään maailman parhaaksi, ja on totta, että peruskoulumme on vertaansa vailla. Oppimistulosten lasku, lukutaidon heikkeneminen ja koulussa suoriutumisen erot tyttöjen ja poikien välillä sekä oppilaiden ja opettajien hyvinvointi ovat kuitenkin viime vuosina nousseet huolenaiheeksi.
Tasan kaksi vuotta sitten Yle otsikoi 18.2. kouluun liittyvän artikkelin ”Suomi siirsi erityisoppilaat suuriin luokkiin, eivätkä kaikki opettajat pidä muutoksesta: – En ole koskaan ollut näin väsynyt.”
Otsikon lausahdus kuulostaa tutulta. Tuttua on myös riittämättömyyden tunne opettajille, jotka työskentelevät tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Kun pienryhmien määrä nykyisen erityisopetuslain myötä väheni, puhuttiin tuolloin lisääntyvästä erityisopetuksen resurssista yleisopetuksessa. Valitettavasti siitä ei vaikuta olevan todisteita, kun koulun arkea seuraa läheltä.
Inkluusion käsite tarkoittaa lyhyesti sanottuna kaikille yhteistä koulua. Inkluusion ajatukseen pohjautuen esimerkiksi oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös, käyvät koulua yleisopetuksen luokassa. Inkluusion käsite kattaa kuitenkin kaikki oppilaat yksilöllisine ominaisuuksineen. Jokainen oppilas tarvitsee tukea oppimiseen, jotkut enemmän kuin toiset.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti lauantaina, että inkluusion ajatusta on arvioitava kriittisesti. Opettajilta tulleet viestit resurssien riittämättömyydestä on kuultu.
Inkluusion toimivuutta ja siihen kohdennettujen resurssien riittävyyttä on tarkasteltava oppilaiden yhdenvertaisuuden ja opettajien jaksamisen näkökulmasta, kuten hallitusohjelmassa korostetaan. Tarkastelua on tehtävä yhdessä opettajien, rehtorien sekä vanhempien ja alan tutkijoiden kanssa. Mainittujen näkökulmien ohella siinä on otettava huomioon myös opettajankoulutus sekä täydennyskoulutus.
Tällä hetkellä useat opettajat kokevat, että suurin osa heidän ajastaan menee tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa, jolloin muut oppilaat jäävät oman onnensa nojaan. Välillä taas täytyy keksiä tukea tarvitsevalle oppilaalle helppoa sijaistekemistä, jotta saa vietyä muita tiedollisesti ja taidollisesti eteenpäin.
On tärkeää, että kaikille yhteisessä koulussa erilaiset oppilaat kohtaavat toisiaan, oppivat ymmärtämään toisiaan ja hyväksymään erilaisuutta. Opettajia kuunnellessa tulee kuitenkin selväksi, että perusopetuksen pienryhmäpaikkoja tarvitaan enemmän ja kuntien sisällä pienryhmiä on oltava alueellisesti tarpeeksi kattavasti. Lisäksi erityisopettajia on saatava luokanopettajien työpareiksi silloin, kun luokassa opiskelee erityisen tai tehostetun tuen oppilaita. On myös arvioitava huolellisesti, pitäisikö erityisopettajia kouluttaa lisää.
Yksi koulun arjessa usein unohdettu ryhmä ovat koulunkäynninohjaajat. Pätevän ja ammattitaitoisen ohjaajan työ luokassa on arvokasta yksittäisen lapsen, opettajan jaksamisen ja koko inkluusion ajatuksen näkökulmasta. Valitettavasti alan palkkaus ja lyhyet työsuhteet vaikuttavat siihen, että alalta valuu tärkeitä osaajia muihin töihin.
Osa tunneista pienryhmässä ja osa isossa yleisryhmässä on hyvä ratkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole välttämättä hyvä ratkaisu tämäkään. Osa oppilaista tarvitsee oikeastaan koko ajan saman pienen ryhmän ja saman tutun aikuisen. Pahinta on satunnainen läsnäolo pienryhmässä, jonka kokoonpano vaihtuu jatkuvasti, siinä moni erityisen tuen oppilas menettää kontrollin koko kouluun hakiessaan jatkuvasti omaa rooliaan.
Pienryhmiä tulisi olla niin sopeutumattomille korkeintaan vähäisistä oppimisvaikeuksista kärsiville kuin myös niille, joiden oppimisen pulmat ovat suuret, mutta jotka osaavat käyttäytyä ja toimia asiallisesti. Nyt samoissa ryhmissä opiskelee niin niitä, joiden suurin pulma on törkeä käytös, kuin myös suuret oppimisen vaikeudet omaavia oppilaita ja motivoituneita lahjakkaita oppilaita.
Lopputulos on se, että kaikki kärsivät inkluusiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, kouluhan on poliitikoille yhtä kuin alakoulu, mutta yläkoulun puolella tulee mieleen tästä järjestelystä se, että jotkut aineet opetetaan pienissä ryhmissä, koska ne ovat ”tärkeämpiä” kuin toiset, jotka voidaan opettaa isoissa ryhmissä. Mikä on yhden sortin tuhon tie.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeassa olet, Li Andersson ei tätä(kään) keväällä ymmärtänyt, höpötellessään kuinka sama opettaja opettaisi kaikkia aineita yläkoulussa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikille yhtenäinen koulu on idealistinen unelma, joka ei kohtaa todellisuutta. lapset ja nuoret ovat kyvyiltään ja kasvatukseltaan erilaisia, eivätkä he voi eivätkä halua omaksua opetusta tasa jalkaa. Samaan muottiin tai samoihin vaatimuksiin pakottaminen ei tule onnistumaan.
Kun osa oppilaista ovat lahjakkaita kädentaidoissaan, heidän tulisi sallia oppia ja tulla taitaviksi käsitöitä tehden. He ovat yhteiskunnalle yhtä tärkeitä, jollei tärkeämpiä kuin kirja viisaat teoreetikot.
Ilmoita asiaton viesti
Omilta kouluajoiltani muistan, että ne muutamat mätämunat sabotoivat opetuksen täysin niillä tunneilla, joilla opetuksesta vastasi nolla-auktoriteetillä varustettu opettaja. Samat mätämunat kuitenkin olivat täysin ruodussa niillä tunneilla, joilla opettajana toimi hyvän auktoriteetin omaava opettaja.
Näihin kokemuksiin perustuen kysynkin, että onko resurssien lisääminen ratkaisu tilanteissa, joissa opetusta johtaa henkilö tai henkilöt, jotka ovat luontaisesti epäpäteviä toimimaan opettajan ammatissa!?
Ilmoita asiaton viesti
Inkluusio ei tule koskaan toimimaan ja siitä kärsivät kaikki. Yläkouluun pitää saada tärkeisiin aineisiin kuten matematiikka ja luonnontieteet tasokurssit. Se on vain niin, että ne, joilla ei ole matematiikan osaamista, eivät pysy mukana ja toisaalta lahjkkaat voisivat mennä paljon nopeampaa vauhtia.
Yläkoulusta tihkuu tietoa, ettän 20-25 % on pudonnut jo aika päiviä kyydistä, eivätkä he läpäisi valtakunnallista tasokoetta. Siksi sitä ei haluta järjestää.
Kirjoittajakin puhuu maailman parhaasta koulusta. Se meni jo. Suomi ei ole enää kymmenen parhaan joukossa. Moni Aasian maa sekä naapurimaista Viro ja Tanska ovat ohittaneet Suomen matematiikan tuloksissa, ja Suomi on vertailluista 79 maasta sijalla 16. Luonnontieteissä Suomen tulokset ovat laskeneet tasaisesti; niissä Suomi on sijalla 6. Myös lukutaidossa sijoitumme jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä Kanadan kanssa.
Kouluhallitus on tasaisesti syöttänyt uudistuksia, niin että koululaitos on jatkuvassa muutoksessa. Ilmiömäistä koulujemme tuhoamista.
Kouluhallituksen pitäisi tehdä benchmarking-vierailu Etelä-Helsinkiin eli Viroon. Silloin silmät voisivat avautua ja voitaisiin tulla alas sieltä norsunluutornista.
Ilmoita asiaton viesti
Omana kouluaikana olivat tasokurssit matematiikassa, englannissa ja ruotsissa. Tämä oli hyvin toimiva ratkaisu. Toki matikan ja enkun suppean kurssin oppilailta meni lukion ovi kiinni, mutta eipä sieltä nyt muutenkaan lukiosta haaveiltu.
80-luvun puolivälissä tasokurssit poistettiin ja vastaavasti luokkakokoja pienennettiin. Veljeni kävi yläasteen tuolloin ja häiriköiden seurassa oppiminen näissä aineissa oli selvästi hankalaa, kun itse sain laajan kurssin oppilaana keskittyä opiskeluun. Myös nyttemmin jo eläköityneet kollegat muistelevat tämän olleen iso askel taaksepäin.
Tilannetta korjattiin sitten 90-luvulla pienluokilla, mikä osaltaan helpotti tilannetta. Kunnes sitten 2000-luvulla pienluokat piti ajaa alas illuusion myötä ja tuoda niin lahjakkaat motivoituneet, häiriköt ja suurista oppimisongelmista kärsivät samaan perusluokkaan. Tällä tiellä ollaan eikä loppua näy. Vaatimustasoa on pakko laskea, lahjakkaat väsyvät yrittämään ja heikommat eivät ymmärrä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
On iso maatila. Suurin osa sen pelloista on hyvälaatuista ja helppohoitoista. Poikkeuksena pieni palsta kaukana näistä hyvälaatuisista pelloista. Alue ei ole suuri, mutta sadon sieltä saaminen on työlästä. Tämän vuoksi isäntä harmittelee, kun suurin osa hänen työstään menee juuri tämän pikkupalstan hoitamiseen. Hyvälaatuisten peltojen viljelemiseen ei aika riitä. Eikä voimat. Sato jää joka vuosi heikoksi. Ratkaisua tähän hän ei kuitenkaan löydä.
Ilmoita asiaton viesti