Ajaako maan luetuin lehti Halla-ahoa presidentiksi? Se tästä vielä puuttuisi

”Presidentinvaalien jokeri on kuitenkin perussuomalaisten Jussi Halla-aho, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.”

Tämä on Ilta-Sanomien pääkirjoitustoimittajan Timo Haapalan ydinviesti tänään. Jokeri voittaa korttipelissä ässänkin. Jutussaan hän pyrkii torppaamaan muita ehdokkaita ja erityisesti gallup-kärkeen noussutta Mika Aaltolaa, kirjoittaen, että ”pikemminkin innokkaalle Aaltolalle hiukan naureskellaan takanapäin.” Haapala korostaa, että Aaltolan televisiojulkisuus on katoavaista laatua. Muutkin suositut ehdokkaat hän lyttää ja muistuttaa Pekka Haaviston osalta ”al-Hol-sotkuista.”

Kokoomuksesta Haapala nostaa ovelasti esiin ”mustan hevosen,” Mikko Hautalan, jolla ei kuitenkaan liene mitään mahdollisuuksia ainakaan näillä näkymin. Hautala on Ilta-Sanomien tänään julkaistussa presidenttikyselyssä 16. suosituin ehdokas, jota voisi äänestää 13 prosenttia suomalaisista. Haapalan huonosti peiteltynä tavoitteena on lytätä Alexander Stubb, joka syrjäytettiin Haapalan ja Juha Ristamäen johtaman mediakampanjan avulla Kokoomuksen johdosta vuonna 2016.

Kannattaa muistaa, että Viktor Orbanin yksinvalta Unkarissa on mahdollinen vain siksi, että populistit ovat saaneet haltuunsa Unkarin seuratuimmat mediat. Suomessa Sanoma Oyj:n ja muiden mediajättien omistajat eivät kannata autoritaarista järjestelmää tai Luoja paratkoon Halla-ahon presidenttiyttä, mutta täällä pidetään kiinni siitä, ettei omistaja saa missään tilanteessa puuttua toimitusten linjaan – mielestäni naurettavuuksiin asti. Kysymys voi olla Suomessakin liberaalin demokratian itsepuolustuksesta, se taistelu Unkarissa hävittiin.

Paljon on virrannut vettä Vantaassa sen jälkeen, kun Kokoomus ja Keskusta kieltäytyivät vuonna 2017 hallitusyhteistyöstä Halla-ahon kanssa tämän henkilöön liittyvien syiden takia. Nyt tosiaan maan luetuin lehti pitää ulkomaalaisten halventamisesta tuomittua Halla-ahoa sopivana henkilönä hoitamaan presidentin pallilta Suomen ulkosuhteita.

Halla-ahon muukalaisviha on vuodesta 2017 vain pahentunut, nyt vihattavien listalle ovat tulleet venäläiset mukaan. Mutta sehän myy tänä päivänä hyvin. Toinen iltapäivälehti ei valitettavasti ole tässä sen parempi, aiemmin viikolla se antoi Nina Järvenkylän saattaa epäilyksen alaiseksi koko venäläisvähemmistömme.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009149273.html

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009148729.html

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/965b02f7-9be0-436c-820b-51ce65ded85e

 

+3
jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu