Haavisto otti heti aluksi esille Navalnyin kohtelun tapaamisessaan Lavrovin kanssa

Ulkoministeri Pekka Haavisto ei arkaillut ottaa esille heti ensimmäisenä asianaan oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkytystä ja vangitsemista tapaamisen alkupuheenvuorossaan ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa tänään Pietarissa. Hän mainitsi myös Navalnyitä tukeneiden mielenosoittajien kohtelun. Sitä ennen hän ehti vain kiittää Lavrovia kutsusta ja muistuttaa Pietarissa vuonna 1992 järjestetystä suuresta ympäristönsuojeluseminaarista, joka tuskin olisi tänään mahdollinen, vaikka koronaa ei olisikaan.

Haavisto esiintyi rauhallisesti ja vapautuneesti, Lavrovin reaktioita ei ruudusta näkynyt. Keskustelut ovat kaiketi parhaillaan käynnissä.

Vastaväitteitä ja selityksiä Lavrovin suunnalta saattoi olla tulossa, mutta niitä en nähnyt, koska sekä Vesti-lehden että Rossija24;n Youtube-kanavan suorat lähetykset menivät kesken Haaviston aloituspuheenvuoron mystisesti poikki. Lisää lähetystä luvattiin hetken päästä klo 11.55 Suomen aikaa, mutta mitään ei ole kuulunut. Youtube-kanavan Live-Chatissa Guzalia Honkonen ehti jo epäillä, että ”meiltä salataan jotain.” Ties vaikka sillä olisi merkitystä, että chatissa solvattiin Putinia ja vaadittiin isoilla kirjaimilla Navalnyita vapaaksi.

Haaviston puhuessa Navalnyista Lena Usmanova kiirehti chatissa huomauttamaan, että Suomen toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja vaatii Suomen eroa EU:sta. Persutkin siis mainittu!

Лена Усманова
​Глава второй по численности депутатов в Финляндии требует выход Финки из ЕС .

Tuossa on linkki keskeytettyyn lähetykseen, jossa Live-Chat edelleen toimii. Kävin sinne jättämässä tervehdykseni.

jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu