”Helsingin henki” haihtui savuna ilmaan

Me vanhat muistamme hyvin Helsingin hengen vuonna 1975, olin 10-vuotias ja elin täysillä mukana kotikaupunkini Helsingin kansainvälistä tunnelmaa. Leonid Brezhnev ja Urho Kekkonen pussailivat lähes päivittäin lehdessä ja telkkarissa. Kalastajatorpan edustalla veneili myös Amerikan presidentti Gerald Ford, joka ei kuulemma osannut kävellä ja syödä purkkaa samaan aikaan. Pienikin tajusi, että Neuvostoliitto oli voimansa tunnossa ja valtansa huipulla. Kuten myös Neuvostoliiton pönkittämänä Kekkonen, joka ei ollut edes vaaleilla valittu presidentti tuohon aikaan.

Vasta myöhemmin opin, että puoli Eurooppaa ei arvostanut Helsingin päätöksiä Neuvostoliiton sodanjälkeisten valloitusten legitimoinnista. Ja että Kekkonen antoi pidättää ja kuulustella Suomessa Baltian pakolaisia, jotka tulivat Suomeen kiinnittämään huomiota maittensa miehitykseen ETY-kokouksen liepeillä.

Jotenkin vaivaannuttavalta tuntui siksi maaliskuussa 2021, kun presidentti Sauli Niinistö teki Helsingin hengestä ja ETYKin 50-vuotiskokouksesta Helsingissä 2025 Suomen ulkopolitiikan tärkeimmän avauksen ja pääteeman. Olin varma, että jos avaus saa tulta alleen ja Helsingin henki päästetään pullosta, perustuslakia muutetaan – kuten 1970-luvun alussa –  huutoäänestyksellä ja Niinistöstä tehdään jatkokaudellaan ETY-juhlakokouksen isäntä Kekkosen tapaan. Tai no, vielä on liian aikaista sanoa, ettei näin todella tapahtuisi, sen verran nopeita ovat maailmanpolitiikan käänteet olleet viime vuosina.

Helsingin henki-aloite tarkoittaa pelkistettynä sitä, että demokratioiden pitää käydä vuoropuhelua autoritaaristen maiden ja diktaattorien kuten Venäjän Vladimir Putinin ja Kiinan Xi Jinpingin kanssa ja sopia niiden kanssa asioista. Kuten Niinistö kirjoitti Foreign Policy-lehdessä heinäkuussa 2021:  ”This initiative does not aim at a gathering of like-minded countries alone. On the contrary, we need dialogue most with those we agree the least with.”

Niinistö oli saanut 13.4.2021 puhelimessa tuen Vladimir Putinilta Helsingin henki-aloitteelleen, mutta muualta kuin Venäjältä vastakaikua ei juuri tullut. Vielä lokakuun lopussa 2021 Putin suhtautui aloitteeseen ”hyvin myönteisesti,” kertoo uutistoimisto Tass die Weltissä julkaistuun Niinistön haastatteluun viitaten. Paavi Fransiskus mainitsi Helsingin hengen ohimennen Kazakstanin vierailullaan 13.9.2021 (EDIT: 2022), mutta muuten Google on asiasta melko hiljaa. Niinistö olikin 29.9.2021 pitämässään puheessa pettynyt siihen, ettei Eurooppa käynyt Venäjän kanssa Helsingin hengen edellyttämää vuoropuhelua. Suomen osalta tilanne oli Niinistön mukaan kunnossa:

”Aikojen kuluessa tämä suhde on kokenut vaihteluita, lievästi ilmaistuna. Mutta asia, joka on säilynyt jo vuosikymmenien ajan, on yhteinen sitoumuksemme pyrkiä ylläpitämään toimivia suhteita naapureiden välillä, presidentti Niinistö sanoi Ulkopoliittinen instituutin (Upi) järjestämässä 60-vuotisjuhlaseminaarissa keskiviikkona.

– Sen myötä toimivien – tai niin toimivien kuin kussakin tilanteessa on ollut mahdollista – Venäjä-suhteiden ylläpitämisestä on tullut oman turvallisuutemme tärkeä pilari.”

Mutta Euroopan tasolla Niinistö näki ”huolestuttavia kehityskulkuja:”

”Oma Venäjä-suhteemme perustuu aktiiviseen, suoraviivaiseen vuoropuheluun.

– Saman on oltava mahdollista myös Euroopan tasolla. Tässä yhteydessä haluan mainita, että erityisen pahoillani olen pannut merkille sen, Etyjin puitteissa tehty yhteistyö on käytännössä jäissä.”

Loppusyksyyn 2021 mennessä Niinistö oli myynyt Helsingin henkeä kahdenvälisissä tapaamisissaan ainakin Angela Merkelille, Emmanuel Macronille, Xi Jinpingille ja jo mainitulle Putinille. Hän puhui Helsingin hengestä myös YK:n yleiskokoukselle syyskuussa 2021. Todella Helsingin hengen läpitunkema oli Niinistön vierailu Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeierin luo 22-23.11.2021. ”Spirit of Helsinki highlighted during President Niinistö´s working visit to Germany” – otsikoi tasavallan presidentin nettisivu.

Tuohon presidentin Saksan vierailuun loppuivatkin puheet Helsingin hengestä tältä erää kuin seinään. Tänä päivänä joutuu epäilyksenalaiseksi jokainen, joka edes ajattelee minkääntasoista Helsingin henkeä tai vuoropuhelua Venäjän kanssa. Suomen käytännössä yli yön muuttuneen linjan ilmaisi Niinistö suurlähettiläspäivillä viime elokuussa näin:

”Vallitsevissa oloissa Suomen aiemmasta Venäjä-suhteesta ei ole paljon jäljellä. Luottamus on kadonnut eikä aineksia uuteen alkuun ole näköpiirissä. Nyt ei ole yhteyksien rakentamisen aika. Päinvastoin: kaikki riippuvuudet, joita voidaan käyttää meitä vastaan, on otettava tarkkaan syyniin. Minkään ei pidä olla löyhästi kiinni.”

Jos Helsingin hengen hehkutus oli minusta vaivaannuttavaa, niin sitä on minusta senkin hehkuttaminen, ettei nyt sitten mitään yhteyksiä venäläisiin saisi olla. Pietari on tässä ihan lähellä eikä voi lähteä siitä, että ukrainalaiset tai puolalaiset sen sodassa tuhoaisivat. Yhteyksiä pitäisi rakentaa vähintään sellaisiin venäläisiin tahoihin, joiden voidaan ennakoida nousevan valtaan Putinin jälkeen.

Kai Helsingin hengen kohtalo osoittaa sen, miten pieni on pienen rajamaan liikkumavara tämän päivän myrskyissä. Kun aina tarvitsee kumartaa jollekin puolelle, tulee toiseen suuntaan sitten pyllistäneeksi.

https://foreignpolicy.com/2021/07/08/its-time-to-revive-the-helsinki-spirit/

https://www.presidentti.fi/en/news/33095/

https://tass.ru/mezhdunarodnaya-panorama/13027673

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/57110f7e-d726-439d-81c8-1e0f16046e8e

https://www.verkkouutiset.fi/a/sauli-niinisto-venaja-suhteessa-huolestuttavia-kehityskulkuja/#c2555155

https://www.interfax.ru/russia/761071

https://regnum.ru/news/polit/3695561.html

https://www.euractiv.com/section/defence-and-security/opinion/a-helsinki-spirit-the-eu-should-pay-attention-to-finlands-initiative/

 

jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu