Puola sanoo tuplaavansa armeijansa koon- välit Brysseliin poikki

”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” – tällä antiikin mietelauseella perustelee varapääministeri ja populistisen PiS-puolueen puheenjohtaja Jaroslaw Kaczynski armeijan koon kaksinkertaistamiseen tähtäävää lakiesitystä Puolassa. Puola haluaa välttää syksyn 1939 tilanteen, jolloin se joutui torjumaan Hitlerin ja Stalinin panssareita ratsuväellä. Itä-Euroopan Visegrad – maat twiittaavat kuvaa sotilasparaatista ja kertovat, että Puolan armeijasta tulee EU:n suurin. Joukkoja on tarkoitus kasvattaa 150.000 miehestä 300.000 mieheen.

Irvileuat väittävät, ettei Puolan sotavoimien merkittävään kasvattamiseen tule löytymään rahaa tulevina vuosina. Mutta selvä viesti on ainakin lähetetty koko Euroopalle ja Yhdysvaltoihinkin.

Perinteisen viisauden mukaan Puolan armeija palvelee vain pelotteena idästä tulevaa uhkaa vastaan. Mutta aiemmin viikolla Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki puhui ”kolmannesta maailmansodasta” ei Vladimir Putinin Venäjää vaan Brysselin valtaa vastaan. Puolan hallituksen äänitorvi selitteli seuraana päivänä Morawieckin puheita, mutta kyllä siinä vahinkoa tehtiin populistien johtaman Puolan suhteille länteen.

Brysselin ja Varsovan välisessä oikeusvaltiokiistassa ei näy edistystä. Puola vannoo, ettei se ai0 maksaa sille määrättyjä sakkojaan. Belgian suurlähettiläs on palannut takaisin Brysseliin sen jälkeen, kun joutui Varsovassa populistien ripittämäksi. (EDIT: Korjataan sen verran, ettei uutisista selviä, missä Belgian Varsovan suurlähettiläs Luc Jacobs tällä hetkellä on) Pian nähdään, miten Brysselissä sijaitseva Naton päämaja tähän kaikkeen suhtautuu.

Euroopan parlamentti on haastanut komission EU:n tuomioistuimeen, koska komissio ei ole tehnyt tarpeeksi nopeasti voitavaansa Varsovan populistien kurittamisessa. Käy tässä oikeudenkäynnissä miten tahansa, se osoittaa, että parlamentti pitää komissiota poliittisesti vastuullisena toiminnastaan nimenomaan parlamentille. Se on hyvä merkki eurooppalaisen demokratian kehityksen kannalta.

https://twitter.com/visegrad24/status/1453736515083784200

https://www.deutschlandfunk.de/militaer-polen-will-seine-armee-deutlich-verstaerken-wenn.1939.de.html?drn:news_id=1315680

https://www.welt.de/politik/ausland/article234660412/250-000-Berufssoldaten-Polen-will-Zahl-seiner-Streitkraefte-mehr-als-verdoppeln.html

+5
jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu