Ruotsin persut hyökkäävät EU:ta vastaan
EU:sta on tulossa Ruotsille ”pakkopaita,” mesoaa Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Aftonbladetissa. Hän sanoo, että Ruotsin EU-jäsenyys pitää ”arvioida uudelleen” (utvärderas). Suomen persut saavat varmasti tästä vettä myllyynsä käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa. Vladimir Putin taputtaa Kremlissä karvaisia käsiään.
Ei ole kuin puoli vuotta siitä, kun Ruotsin maltillinen oikeisto sopi Åkessonin kanssa Tidö-sopimuksella hallitusyhteistyön pääkohdista. Mutta kun Åkessonin puolue, jolla näyttää olevan veto-oikeus hallituksen päätöksiin, on nimellisesti hallituksen ulkopuolella, hän voi vapaasti suoltaa julkisuuteen tällaista roskaa.
On Luojan lykky, ettei Suomessa ainakaan tässä vaiheessa harkita Ruotsin mallin mukaista vähemmistöhallitusta, jossa persut olisi jonkun vallanjakosopimuksen pohjalta hallituksen tukipuolue oppositiossa. Ruotsin porvarit menivät tähän ansaan, ja nyt saavat korjata erehdyksensä hedelmiä. Jos ja kun persut tekevät typeryyksiä Suomen tulevassa hallituksessa, heidän tulee ainakin olla siitä parlamentaarisessa vastuussa.
Ruotsin työ- ja integraatioministeri Johan Pehrson ehti jo kommentoida, että Ruotsin EU-jäsenyyden uudelleenarviointi on ”täysin poissuljettua.” Mutta tämä tuskin pysäyttää Åkessonia, joka on ehtinyt jo pari kertaa uhata hallituskriisillä. Valta hallituksen yli on selvästi kihahtanut Åkessonilla hattuun.
https://twitter.com/JohanPehrson/status/1653320513287081993
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/62a4e6ef-ff87-4d48-be01-c8391d3ca16d
Marin otti hatkat ettei tarvitse kantaa vastuuta politiikastaan, eikä se tunnu muitakaan demareita kiinnostavan, niin sitten täytyy vain tyytyä toivomaan ”luojan lykkyä”
Ilmoita asiaton viesti
Onko tuossa jotain uutta?
Eikös koko EU-tarina ole mennyt sitä rataa että vähän kerrallaan on jäsenvaltioiden, joiden siis piti olla suvereeneja valtioita, päätääntävaltaa on siirretty Mos… siis Brysseliin.
Mistä omista asioistaan jäsenvaltiot, Saksaa ja Ranskaa lukuunottamatta, voivat itse päättää?
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen persut saavat varmasti tästä vettä myllyynsä käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa.”
Tällä hetkellä mikään ei viittaa tuohon suuntaan, Purran puheista voi päätellä ihan päinvastaista ja siis niin, että he eivät ole tuomassa EU-eroa hallitusneuvotteluihin.
Sehän tarkoittaisi samaa kuin sinipunahallitus.
Ilmoita asiaton viesti
No, Åkesson julkaisi mielipidekirjoituksensa tänä aamuna. Suomi ei elä umpiossa – vielä tänäänkin pätee se, että moni hyvä ja huono asia tulee meille suoraan Ruotsista.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin maltillinen oikeisto tekikin itsestään ruotsidemokraattien panttivangin. Johtuu maan tiukasta bloggiajattelusta, ei siellä ole vaihtoehtona demarien ja kokoomuksen muodostama hallitus kuten täällä, mikä ainakin hillitsee persujen mahdollisuuksia kiristää.
Siis eri asia.
Ilmoita asiaton viesti
Sama asia on se, että porvarit joutuvat toimimaan Åkessonin mahdollistajina (möjliggörare). Kuten mainitun Pehrsonin ”Liberaalipuolue.” En tiedä, onko ajateltu kansainvälistä mainehaittaa, kun Ruotsidemokraatit on jätetty nimellisesti hallitusvastuun ulkopuolelle. Mutta kovin hyvin ei tämä taktiikka näytä purevan.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän mediassa EU:ta vastaan hyökännyt ja gradunsa plagioinut Laura Huhtasaari on kuulemma hallitusneuvottelujen tiede-ja kulttuuripolitiikan neuvotteluryhmän jäsen. On tästä tulossa melkoinen farssi.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitusneuvotteluissa vanhatestamentallisia edustaa Eija-Riitta Korhola. Saapa nähdä, edustaako Wille Rydman persuja?
Ilmoita asiaton viesti
Euroopan unionin komission kristillisdemokraattisen puheenjohtajan Ursula von der Leyenin (o.s. Albrecht) tohtorin väitöskirja lääketieteestä vuodelta 1991 on samoin plagiaatti.
Vuonna 2015-16 tehdyn selvityksen mukaan jopa 40 % sisällöstä on lainattua tekstiä. Väitöskirjaa ei kuitenkaan enää nyt neljännesvuosisata myöhemmin hylätty.
Onkin todella vaikeaa ellei peräti mahdotonta luottaa millään tasolla epärehelliseen ihmiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä farssi naurattaa ja komiikkaa politiikkaan juuri tarvitaan. Ensi Syksynä nauramme makeasti tiede ja kultuuripolitiikalle.
Ilmoita asiaton viesti
Purralle kihahti hattuun jo ennen kuin edes hallitusneuvottelut oli alkaneet, päätellen niistä RKP:a ja Keskustaa vähättelevistä lausunnoista eikä Purra ollut yksin liikkeellä vaan Luukkasen johdolla myös muita kuten Peltokangas.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko edelleen Lauran salarakas? Sinulla on selvästi hallussasi sisäpiirin tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
??
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi! Väärä kysymys. En kysele turhia enää.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärtääkseni kommentoija puhui Riikasta, Artosta ja Maurista.
Ilmoita asiaton viesti
Alexander Stubb: ”En massa tomma ord utan substans eller desvärre bevis.
Typiskt för politiker som inte har erfarenhet av att sitta runt EU bord där gemensamma besluten görs.
Svag populism från
@jimmieakesson”
https://twitter.com/alexstubb/status/1653369538031779843
.
Ilmoita asiaton viesti
Niin tyhmää kansa ei ole, että poistaisi kommenttejaan someketjuista.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sinut ”Mikko Raatikainen” tunnetaan, Uuden Suomen kummitus 😀
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää floridalaiselta golf-mummulta.
Ilmoita asiaton viesti
No näytäthän sinä, jos tuo kuvasi on. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ai näytän golfmummolta? Katsopa uusiksi. Kuva on aito.
Ilmoita asiaton viesti
Mini-golfia korkeintaan. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ei hallituskiimainen perussuomalaiset kiristä hallitusneuvotteluissa EU-erolla, koska se olisi liian yksiselitteinen asia. Maahanmuutto ja talous ovat enemmän abstrakteja ja helpommin kannattajille selitettäviä neuvotteluiden saavutuksina tuloksesta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsidemokraatit ovat sotajalalla EU- parlamentin hyväksymän uuden pakolais- ja maahanmuuttopaketin valmistelun aloittamisesta.Olen vähän ihmetellyt miksi persut vaikenevat koko asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tuossahan edetään Ruotsin EU-puheenjohtajamaana hyväksymän neuvottelutuloksen pohjalta. Ruotsidemokraatit onnistuvat olemaan samaan aikaan hallituksessa ja sen ulkopuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Jos EU on matkalla kohti liittovaltiota, asiasta on syytä keskustella niin Ruotsissa kuin Suomessakin – ja tehdä sen jälkeen johtopäätökset. Tavallisille ihmisille EU ei ole niin pyhä lehmä tai Ilmestyskirjan petokaan, etteikö sitä ja sen tulevaisuutta voisi tarkastella kiihkottomasti puoleen taikka toiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Niinkauan kun demarit ja kokoomus ovat erimielisiä ei Suomeen enemmistöhallitusta saada ilman persuja
Ilmoita asiaton viesti
Siis kritiikki, olemassa olevien rakeneteiden ja toimintatapojen kritisointi on Snellmanin mukaan ”Hyökkäämistä”?
Näinhän se kävi Neuvostoliitossakin, jos uskalsi kritisoida järjestelmää tai peräti puoluetta niin saaristoloma oli taattu.
Tähänkö Snellman haluaa EU:n?
Kaikki kritiikki kiellettävä heti.
Mikä asia tässä maailmassa on koskaan ollut ”ikuista”? Ei edes Rooma puhumattakaan ”ilmastosta”.
Ilmoita asiaton viesti