Suomettuuko Yhdysvallat? Kiina yrittää estää puhemies Pelosin vierailun Taiwaniin

Yhdysvaltain edustajain huoneen puhemies Nancy Pelosi suunnittelee vierailua Taiwaniin ensi kuussa. Demokraattisen Taiwanin valloittamisesta haaveileva Beijingin kommunistihallinto haluaa kuitenkin estää tämän ja uhkailee ”sotilaallisilla toimenpiteillä” ja ”voimatoimilla.” Mediassa on spekuloitu sillä, että kommunistien hävittäjäkoneet estäisivät Pelosin koneen laskeutumisen Taiwaniin. Rautarouva Pelosin, 82 v, vierailu vaarantaisi kuulemma kommunistisen Kiinan ”alueellisen koskemattomuuden.”

Vaikka Taiwan ei teoriassa itsenäinen valtio olekaan, se ylläpitää omia suhteita länsimaihin ja on Yhdysvaltain läheinen liittolainen. Pelosi on Yhdysvaltain valtahierarkiassa kolmanneksi korkein päättäjä ja vierailulla Taiwaniin olisi huomattava symboliarvo. Edellisen kerran edustajainhuoneen puhemies kävi Taiwanissa vuonna 1997, silloin se oli Newt Gingrich.

Kommunistien öykkäröinnillä on tänä päivänä vaikutusta amerikkalaisiin aivan eri tavalla kuin ennen. Arvaamattoman Kiinan reaktioita pelätään vähän samalla tavoin kuin suomettuneessa Suomessa pelättiin Neuvostoliiton reaktioita 1970- ja 80-luvuilla. Presidentti Joe Biden on kuulemma sanonut, ettei Pelosin vierailu olisi tässä jännittyneessä tilanteessa ”hyvä idea,” vedoten Yhdysvaltain sotilaspiirien mielipiteeseen.

Taiwanissa armeija valmistautuu sotaan ja tavan kansalaisetkin harjoittelevat näinä päivinä väestönsuojiin siirtymistä. Biden on luvannut puuttua peliin, jos Kiina todella hyökkää, mutta jos Pelosin vierailu perutaan Kiinan painostuksen takia, luottamus Yhdysvaltojen tukeen varmasti rapautuisi – muuallakin kuin Taiwanissa.

Kiinan uhkailuissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta maailmalla pelätään, että Kiina saattaisi toteuttaa uhkauksensa nyt kun Bidenin hallinto on keskittynyt tukemaan Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan. On tavallaan ymmärrettävää, ettei Yhdysvallat halua ”kahden rintaman sotaa” idän autoritaarisia haastajia, Kiinaa ja Venäjää vastaan.

Yhdysvaltain lehdissä käydään tänään vilkasta keskustelua Pelosin vierailua puolesta ja vastaan. Juuri nyt näyttää siltä, että Pelosi odottaa sopivaa ajankohtaa peruakseen vierailun jollakin tekosyyllä. Siitä Kiinan kommunistit saisivat tietenkin runsaasti vettä myllyynsä.

https://www.nbcnews.com/news/world/taiwan-holds-military-drills-nancy-pelosi-visit-rcna39789

+3
jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu