Vuoto WSJ:lle: lännellä valmius neuvotella Itä-Euroopan asioista suoraan Venäjän kanssa

Yle hetki sitten:

”Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan on käynyt kahdenvälisiä keskusteluja Venäjän presidentin Vladimir Putinin ylimpien neuvonantajien kanssa, kertoo The Wall Street Journal.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Sullivan on ollut yhteydessä Putinin ulkopoliittiseen avustajaan Juri Ushakoviin ja turvallisuusavustajaan Nikolai Patrusheviin.”

Keskusteluissa ei viranomaisten mukaan ole ollut ”Ukrainan sodan ratkaiseminen,” vaan ”ydinaseuhan ja laajemman konfliktin ehkäiseminen Ukrainassa.” Mitä eroa näillä on, ei kyllä minulle ainakaan aukene.

Pari päivää sitten WaPolle vuodettiin tietoja maailmalla leviävästä ”Ukraina-väsymyksestä,” nyt sitten kerrotaan, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat salaa neuvotelleet Ukrainan asioista ukrainalaisten päiden yli. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on määrännyt peräti asetuksella, ettei Vladimir Putinin hallinnon kanssa saa neuvotella.

Sullivan ja Zelenskyi tapasivat viime perjantaina Kiovassa. Voi tietysti olla, että Zelenskyi on jollain tavalla mukana juonessa.

Vuoto neuvotteluyhteydestä viittaa siihen, ettei Yhdysvallat odota Putinin hallinnon kaatuvan ainakaan ihan lähiaikoina. Ja kertoo se siitäkin, että vaikka Ukraina on saanut kesän jälkeen merkittäviä sotilaallisia voittoja rintamalla, mihinkään nopeaan sodan sotilaalliseen ratkaisuun ei näköjään uskota oikein missään.

Näyttää siltä, että molemmilla vuodoilla yritetään painostaa Zelenskyiä lähemmäs aselepoa tai muuta neuvotteluratkaisua. Sellainen voisi tietää vaikeuksia Suomelle, kun Venäjän joukkoja vapautuisi mahdollisille muille rintamille.

https://yle.fi/uutiset/3-12314941/64-3-119266

+2
jounisnellman
Sosialidemokraatit Espoo

Kokenut ja monessa liemessä keitetty maailmanmatkaaja jo 17-vuotiaana. Loistava tulevaisuus takanapäin. (No joo todella entinen) urheilija, bändin jätkä ja juristinakin uraa tehnyt. Liian monta rautaa tulessa, tänä päivänä osaan jo huilata lukutoukkana. En gång kamrat, alltid kamrat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu