Aluevaalit 2022

Tammikuussa meillä täällä Suomessa pidetään aluevaalit. Kotikuntani Kerava kuuluu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen ja sen valtuustoon tullaan valitsemaan 69 valtuutettua, No, miksi sinun sitten kannattaa äänestää näissä vaaleissa? Se johtuu siitä että jatkossa Keravan ja Vantaan sosiaali- ja terveystoimen, sekä palo- ja pelastustoimen asiat tullaan päättämään tuossa valtuustossa. Tästä syystä ei ole yhdentekevää kuka sinun etujasi on ajamassa.

Minä olen ehdolla näissä vaaleissa ja minulla on kolme teemaa: Turvallisuus, talous ja tulevaisuus. Mitä tulee turvallisuuteen niin esimerkiksi hyvä potilasturvallisuus sekä paloturvallisuus vaatii riittävän panostuksen henkilöstön määrään, käytettävään kalustoon ja henkilöstön kouluttamiseen.

Mitä taas tulee talouteen niin hyvin hoidettu hyvinvointialueen talous on paras mahdollinen tuki ja turva, jonka yhteiskunta voi tarjota lapsiperheille ja pienituloisille.

Mitä taasen tulee tulevaisuuteen niin vaikka päätökset tehdään tänään, niillä on kauaskantoisia vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Mielestäni hyvinvointialueen päättäjän kaikkein tärkein tehtävä on ajaa suomalaisen veronmaksajan etua – muista käydä äänestämässä.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu