Taiteen ja kulttuurin julkinen rahoitus nostettava – ala tarvitsee uutta rahoitusta

Minä tiedän, että jos maailmaa haluataan muuttaa niin, kyllä maailmaa voidaan ja kyllä sitä maailmaa myös muutetaan.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen uusin säätiötukimus haastaa keskusteluun kulttuurin rahoituksesta sekä rahoittajien ja rahoitusta saavien järjestöjen rooleista. Minä odotin että hallituksen välitilinpäätöksen ja ensi vuodien budjettinevottelujen tilanteessa vaikkakin kysymyksessä oli säätiötutkimus siitä keskusteltaessa yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi olisi noussut kysymys taiteen ja kulttuurin julkisen rahoituksen nostamisen tarpeesta.

Osallistuin etäyleisössä tänään kansalaisyhteiskunta-keskusteluun, jossa esiteltiin uuden säätiötutkimuksen tuloksia, kuultiin tutkijapuheenvuoroja ja käytiin paneelikeskustelu tutkimuksen merkityksestä.

Taiteilijan ja järjestötoimijan näkökulmasta tuntui, että moni kesksutelussa esille tullut asia kuulosti itsestään selvältä, akateemiselta ja ehkä tutkimustekniseltä. Olinkin tyytyväinen kun kuulin Åbo Akademin tohtoritutkijan Linnéa Henriksson pohdiskelevan vähän saman suuntaisesti. Henriksson totesi, että Cuporen säätiötutkimuksessa moni selvä ja tuttu asia kirjoitettiin ehkä ensimmäistä kertaa auki.

Rahoituksen näkökulmasta kädestä suuhun elävän taiteilijan tai esimerkiksi pienen, köyhän ja vähän tukea saavan taiteilijajärjestön näkökulmasta rahoittajan ja rahoituksen saajan roolin pohtiminen tuntuu epäolennaiselta tai samalta kuin miettisi leipäjonossa käyvän ja ruokaa annostelevan erilaista suhdetta toisiinsa tai jos hienosti asia ilmaistaan roolia ja identiteettiä – tilanteessa jossa on huutava pula tekemisen ja toimeentulon perusedellytyksistä.

Tarvitaan dialogia ja palautetta

Kaikesta huolimatta kiinnostavan idean kolmannen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan kentän kehittämiseen keskustelussa säätiöistä, rahoituksesta ja kolmennesta sektorista, heitti Jyväskylän yliopiston lehtori Petri Ruuskanen, jonka mukaan kansalaisyhteiskunnalle ja rahoitusta hakeville tahoille tekisi hyvää, että kaikista, myös hylätyistä ja huonoista hakemuksista saisi palautetta.

Jäin oikeasti jälkeenpäinkin miettimään miksi Suomen kulttuurirahaston asiamies Juhan Lassila tylytti ja tyrmäsi Ruuskasen ajatuksen. Kulttuurirahastolle tulee niin paljon hakemuksia ettei niihin voidan vastata yksilöllisesti. Miksei voida? Minä tiedän, että jos maailmaa haluataan muuttaa niin, kyllä voidaan ja kyllä sitä myös muutetaan. Jos hakemuksiin halutaan vastata niin kyllä niihin voidaan vastata. Jos halutaan olla ylimielinen ja istua norsunluutornissa niin silloin rakennetaan torniin lisäkerroksia. Aika näyttää. Lassila kertoi paneelissa olevansa samalla puoluella meidän taiteiljoiden, kulttuurin tekijöiden ja kansalaisyhteiskunns kanssa. Lisäksi Lassila oli myös valmis miettimään jotain laajempien kokonaisuuksien yhteistä palautteen antoa ja dialogisuunnittelua.

Lupaus julkisen taiteen rahoituksesta

Minä tietenkin odotin koko keskustelun ajan, milloin kuullaan jotain siitä mitä taide ja kulttuurikentälle on luvattu, että taiteen ja kulttuurin julkisen rahoituksen budjetti nostetaan ainakin yhteen prosenttiin valtion budjetista. Näinhän edustakuntapuolueet vaalilupauksina meille viime eduskuntavaaleissa lupasivat.

On selvää, etteivät säätiöitä ja kolmatta sektoria edustavat tahot voi julkisen ja valtion puolesta tätä missään webinaarissa luvata, mutta odotin, että tämä kulttuuri ja kansalaisyhteiskunnan selkeä toive, odotus ja vaatimus kuuluisi tässä keskustelussa.

Ja kyllähän se kuuluihin. Kulttuurirahaston asiamies Juhana Lassila arveli että julkiselle rahoitukselle on painetta kasvamisen sijaan laskea. Kaiken kaikkeaan Lassila arveli taiteen ja kulttuurin omarahoituksen merkityksen kasvavan koska kaikkien – julkisen sektorin, säätiöiden ja kolmannen sektorin itsensä – taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden on vaan löydettävä uutta rahoitusta taiteelle ja kulttuurille.

Osallistuvaa kulttuuria

Kolmannen sektorin rooli kulttuurien moninaisuuden ja osallistuvan kulttuurin näkökulmasta on keskeistä. Jyväskylän yliopiston lehtori Petri Ruuskanenkin viittaisi keskutelussa kehitykseen, jossa kolmas sektori nähdään enemmän ja enemmän erilaisten peruspalvelujen tuettajana. EU:ssa tämä on trendi. Sen sijaan, että kolmas sektori tarkoittaisi demokraattisen, vapaan ja moninaisen sekä kulttuurisesti monimuotoisen yhteiskunnan edistäjää tarkoitetaan kolmannella sektorilla jotain palvelua tai asiaa, joka on tuotettu julkiselle vaihtoehtoisena.

Selvää on tietysti se, ettei bisnes voi mitenkään korvata järjestöjen ja ihmisten osallistumista yhteiseen ja yhteiskuntaan eikä vapaaehtoistyötä. Osallistuminen ei voi muuttua palveluksi eikä bisnekseksi. Tästä johtuen olisi tärkeää vahvistaa sellaista kehitystä, jossa edistettäisiin kansalaisyhteiskuntaa ja sen monimuotoisuutta.

Tämä aika ja tämä keskustelu vaatii radiaalia ja ennakkoluulotonta suhtautumista järjestöjen ja kansalaisten – asukkaiden aloitteisiin ja oivaltamista, että taiteeseen ja kulttuuriin ei tänään juurikaan käytetä julkista rahaa. Tällä viittaan siihen että lisärahoituksen saaminen ei loppujen lopuksi olekaan kysymys rahasta. Puhumme niin pienistä ja vähäisitä summista että jos tämä olisi bisnes niin puhuisimme jo jostain muusta. Kysymys onkin asenteista. Ja hyvä niin koska ne asenteet, arvot ja ihanteet voimme ratkaista politiikalla ja kansalaiskeskustelulla – eikö?

Eduskuntapuolueiden on tässä kohtaa helppo toimia. Vasemmistoliiton, Demarien, Vihreiden ja Keskustan pitää vain nostaa se kulttuurin ja taiteen rahoitus siihen mihin lupaisivatkin – prosenttiin valtion budjetista.

+1
jpvaisanen
Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Aktivisti, käsitetaiteilija, SKP:n puheenjohtaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu