100 vuotta Tulsan polttouhreista

Kesäkuun 1. päivänä tulee kuluneeksi tasan 100 vuotta Yhdysvaltain historian suurimmasta valkoisen ylivallan voimannäytöstä: Tulsan joukkomurhasta ja murhapolttoaallosta.

Mustaksi Wall Streetiksi kutsuttu Tulsan kaupungin Greenwoodin kaupunginosa tuhottiin täysin. Samalla hävitettiin kymmenien sukujen elämäntyö ja aiheutettiin alueen mustille puolen vuosisadan tauko elinkeinoelämän rakentamiseen.

Oklahoman Tulsa kasvoi 1900-luvun alussa hyvin samalla tavalla kuin Suomen Tampere. Itselleni kuvat vuoden 1921 kesän jäljistä ovat aina tuoneet mieleen kuvat Tampereen kevään vuoden 1918 jäljistä. Tulsassa toipuminen oli kuitenkin paljon hitaampaa ja koko joukkomurhan tosiasia pimitettiin historiankirjoituksesta käsittämättömän pitkään.

Tänä keväänä Yhdysvaltain tiedotusvälineet ja tutkimuslaitokset ovat avanneet arkistoja kiitettävästi. New York Timesistakin pääsee tavallisesti lukemaan yksittäisiä artikkeleita rekisteröitymällä. Suosittelen erityisesti yksityiskohtaista interaktiivista kävelyä, jossa tuhotut liikeyritykset käydään läpi talo talolta.

Tulsan historia on monimutkainen. Aivan viime vuosina Oklahoman korkein oikeus on uudelleen tunnustanut kaupungin kuuluvan Amerikan alkuperäisasukkaiden oman oikeudenkäytön piiriin. Asiassa oli hankala välivaihe, kun sisällissodan aikaan creekit, cherokeet ja muut kannattivat etelävaltioita, lähinnä tietysti vastustaakseen liittovaltiota.

1900-luvun alussa mustilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alistua rotuerottelulakeihin, kun edes liittovaltiolle hävinneistä ”intiaaneista” ei ollut apua.

Greenwoodin alueen Black Wall Street rakentui juuri siksi, että muualle kaupungin keskustassa näillä yrittäjillä ja työntekijöillä ei ollut asiaa. Helppo oli koko alue sitten tuhotakin yhdessä vuorokaudessa, kun se oli niin tiivis.

Asioiden kulku touko-kesäkuun vaihteessa 1921 selviää monista tämän kevään artikkeleista. Linkkejä ensimmäisessä kommentissa.

+9
jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu