Boris, brittien Kennedy (tai Soini)

Kukaan ei varmaan kiinnittäisi uskonnolliseen taustaan kummempaa huomiota, jos Britannian pääministeriksi nousisi hinduperheeseen syntynyt Rishi Sunak tai jompikumpi juutalaisista Milibandin veljeksistä.

Hiukan puhetta kuitenkin syntyi, kun Boris Johnson meni naimisiin katolisen seurakuntansa kirkossa. Vihkipappi oli sama, joka kastoi pariskunnan pojan viime vuonna.

Anglikaanikirkon virallinen nimihän on Church of England, joten sen vahva yleisbrittiläinen asema on jo sinänsä loukkaus skotlantilaisia ja irlantilaisia kohtaan, mutta ei katolinen kirkko ole tuollaisista asioista valittanut.

Periaatteessahan C.o.E. on kuitenkin ollut olemassa 1500-luvulta lähtien nimenomaan katolisuuden vastustamiseksi. Asiaan sisältyy sellainen erikoisuus, että vuodelta 1829 peräisin olevan lain mukaan katolinen pääministeri ei voisi esitellä kuningattarelle valtiokirkon piispannimityksiä, vaikka hindupääministeri voisi.

Uskokaa tai älkää, Boris Johnson on Britannian ensimmäinen edes hiukan katolinen pääministeri. ”Edes hiukan” siksi, että vaikka hänet kastettiin katoliseksi, kouluaikoinaan hänet konfirmoitiin anglikaaniksi, eikä kenelläkään tunnu olevan tietoa siitä, milloin ja miten Westminsterin katolinen seurakunta otti hänet takaisin jäseneksi.

Puhumme siis kaverista, jolla on takanaan kaksi avioeroa, mutta joka virallisen katolisen tulkinnan mukaan meni ensimmäisen kerran eläessään naimisiin viime viikonloppuna.

No samapa tuo. Varmaan Boris kunnon kristityn tavoin uskoo, että Kristus ”nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Uskoohan hän myös tehneensä EU:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan tullitarkastuksia ei ole sen kummemmin Irlannin meressä kuin Irlannin saarellakaan, vaikka tulliraja on.

+4
jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu