Demokratian aurinko laskee tasaisesti
Olemme aika lähellä tilannetta, jossa Italia saa fascistipääministerin ja Unkarin hallituspuolue omaksuu virallisesti natsismin. Jos näin käy, Putin on tietenkin saavuttanut suuren osan päätavoitettaan, Euroopan unionin hajottamista.
Lauantaina Romanian Băile Tuşnadissa vuosittaisella politiikkafestivaalilla pääministeri Viktor Orbán innostui julistamaan: ”Me unkarilaiset emme ole sekarotuisia emmekä halua, että meistä tulee sekarotuisia”. Samassa paikassa hän muotoili kahdeksan vuotta sitten ”illiberaalin demokratian” linjauksensa, joka on ilmiselvästi sekä EU:n että Naton perussopimusten vastainen.
Suurta EU- ja Nato-maata on jo pitkään johtanut natsi. Lauantaina hän selvensi näkemyksiään toteamalla, että maat, joissa eurooppalaiset ja ei-eurooppalaiset kansat sekoittuvat, eivät enää ole kansakuntia. Häntä ei näytä häiritsevän, että juuri Unkariin ihmisiä on viimeisen parin tuhannen vuoden ajan saapunut poikkeuksellisen monista suunnista.
Viktor Orbánhan kävi Venäjällä alennuskaasukaupoilla viimeksi viime viikolla. Lauantain puheessaan hän vaati yksiselitteisesti Eurooppaa lopettamaan Ukrainan tukemisen Venäjän aloittamassa sodassa.
Vaikuttaa ilmeiseltä, että Orbánilla on kansan kannatus siinä kuin Putinillakin, tai aikanaan Hitlerillä ja Mussolinilla.
https://www.theguardian.com/world/2022/jul/24/viktor-orban-against-race-mixing-europe-hungary
Toivottavasti on liian aikaista sanoa, että demokraattinen Eurooppa osoittautui muutaman vuosikymmenen välivaiheeksi ja kokeiluksi.
Italiassa vapaamielisen ajattelun viimeinen tukipylväs Mario Draghi katsoi 74-vuotiaana, että saatte pitää tunkkinne. Seuraava pääministeri lienee fascisti Giorgia Meloni. Hänen nationalisminsa ja rasisminsa ei ehkä kuitenkaan ole kaikkein väkivaltaisinta sorttia:
Kouluaikoinani sanottiin, että George Wallace on parempi kuin Benito Mussolini; Benito Mussolini on parempi kuin Adolf Hitler; ja Adolf…
No. Voi olla, että Turkin lisäksi pari muuta suurta Nato-maata hylkää liberaalin demokratian. Harmi kyllä, nämä ovat myös EU-maita. Eivät ne kuitenkaan aio valloittaa demokraattisempia maita, kuten Hitler aikanaan.
Mutta ainakin yksi niistä, Unkari, on jo täysin valmis asettumaan naapureita kirjaimellisesti valloittamaan pyrkivän Vladimir Putinin palvelukseen.
https://www.theguardian.com/world/2022/jul/24/viktor-orban-against-race-mixing-europe-hungary
https://www.nytimes.com/2022/07/22/opinion/italy-draghi-meloni-government.html
Ilmoita asiaton viesti
Jos otetaan taas koko Orbánin lausuma ajatus, ja Unkarille läheinen Ottomaani-historia, josta itselle tulee välittömästi mieleen kuva kahdesta osmannien -Turkin aikaisesta orjasta, kahlittuna päistään samaan laudan palaan.
Euroopassa asuvat kansat liikkuvat ja tekevät työtä, mutta he eivät ole sekarotuisia. Olemme halukkaita sekoittumaan toisiimme, mutta emme ole halukkaita tulemaan sekarotuisiksi”, Orbán sanoi.
Hänen mukaansa islamilainen sivilisaatio, joka on vähitellen siirtymässä kohti Eurooppaa, on nykyään ymmärtänyt, että Unkari ei tule olemaan sen laajentumisen lähtölaukauspaikka Euroopassa, koska
Unkari on perinteisesti taistellut islamilaista Ottomaanien valtakuntaa vastaan.
https://hungarytoday.hu/viktor-orban-sets-out-his-vision-on-hungarys-future-in-a-decade-of-conflict/
Ilmoita asiaton viesti
Vain totaalinen natsirasisti voi sanoa, että Euroopassa liikkuvat kansat eivät ole sekarotuisia eivätkä halukkaita tulemaan sekarotuisiksi. Tässä tärähtäneisyydessä ei ole pienintäkään selityksen sijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus muinoin JPV:nkin nuoruudessa koulussa opetettiin myös ihmisrodut: valkoihoinen, intiaani, N-sana jne. Myös niiden kunkin sekoitukset – vaikkapa mestitsit – opetettiin. Nykyään ei enää.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi ei. Joskus Kreikassa opetettiin myös, että alkuaineita on neljä: maa, vesi, tuli ja ilma.
Johtaja Orbán on dramaattisesti, suunnitelmallisesti, tieteen, järjen ja kansanvallan vastustaja ja omien täsmällisten lausuntojensa mukaan rotuerottelun kannattaja.
Ilmoita asiaton viesti
Miten The Guardian raportoi Lähi-Idästä, käy yksiin sen kanssa, miten se raportoi Unkarista.
Viimeksi toimittaja Shireen Abu Aqlehin murhasta:
Yksi Guardianin otsikko: Israel kieltäytyy Ahireen Abu Aqlehin murhan tutkinnasta.
– Ei voisi olla kauempana totuudesta.
Palestiinalishallinto ei suostunut luovuttamaan luotia ulkopuolisen tahon tekemään murha- tutkimukseen, mutta on valmis vetämään Israelin ICC:hen. Saman ovat valmiit tutkimatta tekemään niin YK, CNN BBC AL Jazeera ja The Guardiankin.
Hautajaisissa Hamas-vetoinen väkijoukko kaappaa Abu Aqlehin ruumiin:
Hautajaispäivänä Shireenin perheenjäsen soitti Israaelilais-poliisille ja valitti, että palestiinalaisjoukko oli siepannut hänen ruumiinsa St. Louis French Hospitalista Jerusalemista ilman perheen lupaa.
Nämä ääriainekset veivät kuolleen toimittajan ruumiin, eivät kunnioittaneet perheen tahtoa ja järjestivät tekaistun hautajaiskulkueen, koska tiesivät, että Israelin poliisi yrittäisi estää tämän luvattoman hyväksikäytön. Heillä olisi sitten loistavia videoita ja valokuvia oletetuista ”raaoista Israelin joukoista”, joita he voisivat julkaista sosiaalisessa mediassa mustatakseen Israelin imagoa entisestään.
Valitettavasti he onnistuivat siinä. Tiedotusvälineet eivät koskaan kertoneet totuutta videoista. Israelia syytettiin, ja palestiinalaiset juhlivat jälleen yhtä propagandavoittoa – Shireen Abu Aklehin ja hänen perheensä halveksunnan kustannuksella. Nämä palestiinalaiset eivät koskaan välittäneet Shireen Abu Aklehista, eivätkä välitä nytkään. He eivät vuodata kyyneleitäkään yhdessä Shireenin surevan perheen kanssa. He ovat kiinnostuneempia verenvuodatuksesta, koska he vihaavat Israelia enemmän kuin rakastavat omaa kansaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt sovitaan, että jätät amerikkalaistoimittajan tappajista keskustelemisen tähän yhteen kommenttiin.
Suosittelen kaikille: lukekaa ihmeessä tuo Päivin ylempänä antama hungarytoday.hu -linkki. Suoraan hevosen suusta kuultuna tämä eurooppalaisen natsipäämiehen rasismi on vielä paljon puistattavampaa kuin Guardianin tulkintana.
Ilmoita asiaton viesti
Jätän kommenttisi omaan arvoonsa.
Ilmoita asiaton viesti
Natsi Orban ja Laura Huhtasaari poseeraavat kameralle:
https://twitter.com/Based_FIN/status/1466860138954907648
Ilmoita asiaton viesti
Miksi noin kitkerä ilme, Viktor? Hymyä huuleen!
Ilmoita asiaton viesti
…eivät kuitenkaan suutele; niin pitkään ja kiihkeästi, kuin Michelle-puoliso, tosi hetero sankarmiestään Jair Bolsonaroa tv-kameroiden edessä, Brasilian
presidentin vaalien vaalitilaisuudessa…?”
– On kuitenkin pahasti takamatkalla gallupeissa.
( Orba on jotenkin jäykkä aijä- ellei peräti gyrb…, verrattuna Brasilian ”Trumppiin”-Bolsoon…?)
Ilmoita asiaton viesti
Noita kuvia löytyy vähän kaikista. Esim. Marin ja tuplamurhaaja Raninen. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d41bcf04-f9b2-4eb9-bf6f-67c4d7d64f2b
Itse jätän nuo omaan arvoonsa. Niillä on aina arvoa omiin poliittisiin tavoitteisiin, ei muuhun.
Ilmoita asiaton viesti
Marin tuskin matkusti Euroopan halki Ranista tapaamaan, tuskin edes tiesi, kuka kuvaan tunkija oli. Joku tolkku pitäisi kommentoinnissakin olla.
Mitä itse aiheeseen tulee, näitä Unkarissa poseeraajia riittää muitakin:
https://twitter.com/paivirasanen/status/1446873531199987716
https://mobile.twitter.com/PaiviRasanen/status/1537425428771753984
Ensimmäinen ”rukousaamiaisen” poseerauskaveri on Unkarin rasistisen perhepolitiikan päätekijöitä – ”perheministeri”-nimitys kertoo tässä keskustelussa kuvatun perusteella paljon, ja Räsäsen kohdalla perhe tarkoittaa vastaavasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kiivasta vastustamista ”perhearvojen” nimissä. Toisen poseerauskaverin annin maailmanlaajuisen oikeistopopulistisen öyhötyksen lietsojana lukijat taitavatkin jo tuntea.
Kohtauspaikkana Unkarin hallituksen järjestämä tilaisuus kertoo tietysti aika koruttomasti tapahtuman luonteesta: Kaiken maailman uskonnolliset ja oikeistokonservatiivipopulistit yhtykää, tää on viimeinen demokratian vastainen taisto!
Ilmoita asiaton viesti
Kuten kirjoitin: ”Itse jätän nuo omaan arvoonsa. Niillä on aina arvoa omiin poliittisiin tavoitteisiin, ei muuhun.”
Marinin vierailu tuonne ei millään lailla kuulunut päämisterin tehtäviin. Kyseessä oli yksittäinen kirjanjulkaisu. Kyse oli poliittisesta esiintymisestä ja sitä tuo kuvakin oli.
Se, että siinä iloisesti hymyili tuplamurhaajan kanssa, saattoi olla Marinin tietämättömyyttä, mutta se, että menee kuviin kaikkien halukkaiden kanssa on poliittisen pääoman kasvattamista. Siinä ottaa riskin.
Ilmoita asiaton viesti
Joku taisi jossakin valittaa, että keskustellaan kovin etäällä alustuksen aiheesta.
Ilmoita asiaton viesti
Totta, mutta tuossa viestissäni on aiheena poliittinen käytös ja Suomeen peilaten, se on keskustelua demokratiasta.
Ilmoita asiaton viesti
”… ihmisiä on viimeisen parin tuhannen vuoden ajan saapunut…”
– Aiemmin tapahtuneeseen Orban ei kykene vaikuttamaan. Mutta nyt hänen missionaan on UUU*). Muuten: onko juuri Viktor Orban se henkilö, joka kuullessaan jalkapallo-ottelusta Itävalta – Unkari kysyi: kuka on vastustaja? (Orbanin kotimaassa historiallisen kaksoismonarkian osat toki mainitaan toisessa järjestyksessä.)
*) Uusi Uljas Unkari
Ilmoita asiaton viesti
”Ai ketä vastaan me pelataan”, kysyi ihan tositarinassa europarlamentaarikko Otto von Habsburg, aito liberaali muuten.
Ilmoita asiaton viesti
Sananvapaudessa ja demokratiassa sosialisteilla ei ole kovin vahva track record missään päin maailmaa, mutta yhdessä asiassa Vuorela ampuu tässä vielä pahemmin ohi.
Mario Draghi on kaikkea muuta kuin ”vapaamielisen ajattelun tukipylväs”. Hän on puhdasoppinen näennäisfederalisti, jonka tavoitteena on EU liittovaltiokehityksen edistäminen r a j o i t t a m a l l a pienten maiden puhe – ja päätösvaltaa unionissa.
Näennäisfederalisti siksi, että tilaisuuden tullen hän vetää aina kotiin päin, toisin kuin hölmöt suomalaiset poliitikot, jotka aidosti uskovat yhteiseen Eurooppaan ja siksi ovat valmiita kasvattamaan yhteisvastuuta. Antamaan mm. Suomen metsät EUn yhteishiilinieluiksi ja lainaamaan rahaa, jotta Draghi ja muut vastaavat voivat lahjoa suomalaisen tulevaisuuden veronmaksajan varoilla kansaansa äänien toivossa.
Suomelle ja koko EUn terveelle kehitykselle eli paluuksi kauppayhteisöksi, on vain hyväksi, että kaikki draghit pudotetaan vallasta.
Ja tämä ei nyt ole kannanotto Orbanin tai Melonin puolesta, vaan Vuorelan yksipuolista purkausta tasapainottava faktan kertaus.
https://www.google.com/amp/s/www.politico.eu/article/draghi-pragmatic-federalism-eu-treaty-change/amp/
Ilmoita asiaton viesti
Vieläkin jaksaa joitakuita harmittaa, että Draghi esti euroa kaatumasta.
Ilmoita asiaton viesti
Mätä omena olisi pitänyt poistaa omenatynnyristä, se olisi estänyt koko erän menemisen pilalle. So. Kreikka olisi pitänyt poistaa euro-järjestelmästä ja sitä mukaa jokainen joka ei pidä sovitusta kiinni.
Draghi viivytti väistämätöntä ja mitä myohemmin euro-järjestelmä tervehdytetään sitä suuremmat vauriot.
Draghi on se leipuri joka on leiponut pahan kakun,
Ilmoita asiaton viesti
En maininnut alustuksessa sosialisteja, kun Draghi ei sellainen ole, mutta Tuomisella se sana on aina mielessä.
Itse puhun sosialisteista siinä ranskan- ja englanninkielisessä merkityksessä, joka termillä 1800-luvulta lähtien sivistysmaissa on ollut. Ymmärrettävistä maantieteellisistä syistä Suomessa niin kommunistit kuin äärioikeistokin yrittävät liittää sanan bolshevismiin. Ja olihan Hitler ”kansallissosialisti” niinkuin Zhirinovskikin ”liberaalidemokraatti”. Sanat ovat sanoja.
Natonhan perustivat Britannian ja Ranskan sosialistihallitukset yhdessä Yhdysvaltain demokraattien kanssa. Ja vaikea taitaisi olla muualtakaan maailmasta löytää parempaa sananvapauden ja demokratian track recordia kuin vaikkapa sosialistien johtamissa Ruotsissa ja Itävallassa.
Ilmoita asiaton viesti
Toki Orbania on helppo moittia. Minusta hän pitää hienosti isänmaansa puolta.
Ei olisi Saksa vienyt Suomea kaasuasiassa kuin litran mittaa jos Orbanin kaltainen poliitikko olisi ollut neuvottelijanamme.
Nyt me olimme solidaarisia. Saksa ei ollut. Suomalainen veronmaksaja maksaa noin 2000 euroa. Hans ja Gertrud noin 300 euroa.
– Saksa ei julistanut force majoure – tilaa vaikka sota onkin päällä. Saipahan sillä niskalenkit.
Ilmoita asiaton viesti
Orban on paitsi Unkariin niin myös kotiseutunsa etuja ajava mies tyyliin Mauri Pekkarinen. Kyllä on Hänenkin kotiseudullaan tiet ja infasruktuuri mallikelpoisessa kunnossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnetusti Hitler ja Mussolini ovat infranrakentamisen suurmiehiä. Komeat baanat ja vakaat aikataulut.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkkaan ottaen, keitä olivat bolshevikit Venäjällä?
Etteivät vain olleet sosiaalidemokraatteja?
Ilmoita asiaton viesti
Samalla tavalla kuin kristityt ja muslimit ovat juutalaisia, mitokondriot bakteereita ja sinun mahdollinen jälkikasvusi fiksua.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo paskanjauhaminen muuta mitään.
Kun et ressukka asiaan voi mitään sanoa niin kyt henkilöön, jälleen.
Lenin kuului sosiaalidemokraattien bolsevikkiporukkaan.
Miksi pitää yrittää peitellä taustaansa?
Ilmoita asiaton viesti
Kaikella on taustansa. Niin Darwin kuin Stalinkin olivat teologian opiskelijoita. Meidän kaikkien esiäitimme oli sinibakteerin näköinen. Lenin hajotti puolueen, perusti uuden ja ryhtyi vainoamaan vanhan jäseniä. Miksi pitää yrittää teeskennellä (vielä) tyhmempää kuin on?
Ilmoita asiaton viesti
Maaliskuusssa Venäjän Sosiaalidemokraattinen puolue muutti nimensä Venäjän Kommuniustiseksi puoluueksi.
Siis demarerista tuli kommunisteja ”yön yli”.
Olisiko mitenkään mahdollista että vallan saatuaan sama tapahtuisi vaikkapa meilläkin?
Sosiaalidemokraatithan käynnistivät punakapinankin aikanaan.
Näin ne puolueiden nimet muuttuvat mutta ideologia pysyy samana vaikka ulospäin väitetään muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Lukutaitoiset tietävät, että puolue oli hajonnut. Leninin ryhmä käytti tuohon päivään asti nimeä, jossa vanhan puolueen nimen perässä luki (b). Kun bolshevikit perustivat Kommunistisen puolueen, Sosialidemokraattinen työväenpuolue jäi menshevikeille. Tämä on yhtä itsestään selvää yleissivistystä kuin 2+2=4.
Kommunistit kielsivät Sosialidemokraattisen työväenpuolueen toiminnan Kronstadtin kapinan jälkeen vuonna 1921.
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/vaino-tanner-140-vuotta-keskuudessamme-12-3-2021/
Ilmoita asiaton viesti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_kommunistinen_puolue
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, sosiaalidemokraatit perustivat kommunistisen puolueen.
Eihän se asiaa muuta.
Selvää yleissivistystähän se on,m suomettuneessa Suomessa. Edelleenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Rantasen kanssa ”keskusteltaessa” on kätevää hankkia leimasin, jossa lukee:
”Kommunistit kielsivät Sosialidemokraattisen työväenpuolueen toiminnan Kronstadtin kapinan jälkeen vuonna 1921.”
Kyllä se lopulta perille menee.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän se näin mennyt, ollenkaan.
Sosiaalidemokraattisen puolueen enemmistö (bolsevikit) muuttivat nimensä Kommunistiseksi puolueeksi 1917 ja kun vallankumouksen jälkeen 1921 vähemmistöön jääneet sosiaalidemokraatit kapinoivat Kronstadtissa, puolue kiellettiin.
Hyvään sosiaalidemokraattiseen tapaan. Jos joku on eri mieltä, hänet täytyy ”kieltää”.
Ei tämä muuta sitä tosiasiaa että kommunistit olivat ( ja ovat ) vain erinimellä toimivia sosiaalidemokraatteja.
En viitsi olla sanomatta että kyllä Jari-Pekka on fiksu mies. Varsinkin kun kyseessä on ”henkilöön meno”.
Ilmoita asiaton viesti
Bolshevikit-nimi tuli yhdestä kokouksesta, joissa heillä oli väliaikainen enemmistö. Koko puolueen enemmistöksi Leninin tiivis ryhmä ei koskaan pyrkinytkään. Puolue hajosi totaalisesti kahtia jo vuonna 1912.
Vuoteen 1918 asti leninistit käyttivät tuota (b)-tunnusta, jotta heitä ei sekoitettaisi varsinaisiin kautskylaisiin sosiaalidemokraatteihin, menshevikkeihin.
Kun eivät koskaan missään vaaleissa pärjänneet, kommunistit kielsivät Sosialidemokraattisen työväenpuolueen toiminnan Kronstadtin kapinan jälkeen vuonna 1921.
Ilmoita asiaton viesti
En viitannut tässä sosialistilla Draghiin, vaan kirjoittajaan, joka ymmärtääkseni on ollut sosialisti koko ikänsä. Pikemmin kuin Ranska tai Ruotsi, teillä oli ihanteena Neuvostoliitto. Sittemmin olette ymmärrettävistä syistä pyrkineet ottamaan etäisyyttä tähän ihanteeseenne.
Itse asiaan, eli Draghiin demokratian lyhtynä, sinulla ei sitten taas ollutkaan mitään sanottavaa. Jos valuvikaisen euron pelastaminen toisten kustannuksella on mielestäsi sankariteko, kertoo se erinomaisesti ajattelustasi; aina kädet toisten taskuilla. Vuorela, tervettä, Euroopan laajuista valuuttaa ei tarvitse pelastaa.
Demarien ja muiden eurososialistien perintö tuleville sukupolville on järisyttävä.
Ilmoita asiaton viesti
Äärioikeallakin pidettäneen vähän toiselta planeetalta tulleena ajatusta, että meillä (Attleella, Erlanderilla, Fagerholmilla, Kreiskylla…) olisi ollut ”ihanteena Neuvostoliitto”.
Sanojen ”euro” ja ”toisten” suhde on ”ajattelussasi” vähän erikoinen. Uskotko vakavissasi, että Draghi oli EKP:ssa jotenkin Italian eikä Euroopan asialla? Yritän tässä ymmärtää palstamme omituisimpiakin kollegoita.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaan kysymyksellä:
Uskotko sinä vakavissasi, että Draghin perimmäinen intressi ei löydy hänen kotimaastaan? Tai että hän – pahimman luokan opportunisti – ei olisi jäänyt roikkumaan pääministerin pallille, jos se olisi mitenkään ollut mahdollista? Lue nyt hyvä mies se artikkeli, jonka linkitin sinulle.
Juuri sinun kaltaiset tuppurainen-vuorelat ovat täysin kyvyttömiä näkemään yhtään syvemmälle asioiden ytimeen. Sinulle ja ajattelullesi olisi tehnyt erinomaisen hyvää, jos olisit päässyt katselemaan tätä maailmaa vähän isommasta, erilaisesta perspektiivistä. Tuppukylissä, kuten Tampereella, kasvaa tuppuraisia ja vuoreloita, joita viedään EUssa kuin kuoriämpäreitä.
Siksi sinun on vaikeaa ymmärtää sellaisia ”omituisia kollegoita”, jotka ovat nähneet vähän enemmän maailmaa ja oppineet matkan varrella, että kaikkeen mitä toinen sanoo, ei kannata luottaa ihan sellaisenaan. Aasiassa se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Mitä tuohon selitykseesi sosialismisi luonteesta tulee, totesin jo edellä, että kova on ollut tarve ottaa etäisyyttä takavuosien paratiisiin. Ei se parane noilla selityksillä. DDR oli sinullekin esimerkki upeasta kehityksestä, jota sosialismi saa aikaan. Toki osana NLn tarjoamaa ihanaa suojaa.
Ilmoita asiaton viesti
Peräkylän poika hermostuu.
Parlamentin enemmistö ja presidentti kirjaimellisesti rukoilivat Draghia jatkamaan, mutta 74-vuotias sai ymmärrettävästi riitelystä tarpeekseen.
Vilkaise visakysymystä alempana. Avartaa maailmankuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sinun peräkylän pojan tarvitse hermostua. Se on kohdallasi turhaa, kun mahdollisuus nähdä maailmaa muuten kuin turistina, on auttamatta jo ohi.
Tuo teatraalisuutesi on muuten suorastaan hupaisaa ”viimeinen tulipylväs”… ”parlamentin enemmistö ja presidentti suorastaan rukoilivat..”
Vuorela, vähän realismia peliin. Draghi kokeili kaksi kertaa; ei saanut hallitusta pysymään kasassa. Mies vaihtoon – hyvä niin.
Eiköhän tämä ollut taas tällä erää tässä.
Ilmoita asiaton viesti
Aasiassa lienee tullut pahastikin takkiin, kun nyt tuli kiire.
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliitto pakotti 50-luvun lopulla Fagerholmin hallituksen eroamaan ”yöpakkasten” aikaan. Eivät vissiin pitäneet Fagerholmia tarpeeksi ”sosialistisena”😁
Fagerholmista olisi tullut Suomelle parempi presidentti kuin Kekkosesta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin!
Ilmoita asiaton viesti
En noissa eurooppalaisissa pankeissa ole ollut, mutta mitä niissä olleet suomalaiset ovat saaneet aikaan? Sen enempää Suomen kuin minkään muun eduksi?
Euro pelastettiin laittomasti (alkaen jo Kreikasta) ja samaa laittomuuksien aaltoa on sittemmin jatkettu. Kuten Jocke kirjoitti, ei tervettä valuuttaa tarvitse pelastaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jenkit ovat sekakansaa. Kansaa yhdistää raha,… ja mitä tähän kuuluukaan. Ainakin Venäjä tai kommunismi laajemmin (viholliskuvat, vieraskulttuurit).
Mikähän on sekalaisen kansan ero sellaiseen nähden, jossa kansa effektiivisesti jotain tiettyä, pitemmältä ajalta.
Talous on asetettu monesti demokratialle vastakkaiseksi. Jos merkitsee paljon,… tätä kautta yhdistävä tekijä voi tarkoittaa epädemokraattista painotusta.
Siten esim EU, olisi sidottu melko konkreettisiin koukutukseen. Sitä se on talouskin.
Näissä kannattaa ehkä olla tarkempi, koska seuraukset voi olla pahoja.
Ilmoita asiaton viesti
Jenkit ovat ja eivät ole sekakansaa.
USA:a asuu monien kansallisuuksien ihmisiä mutta heille kaikille on yhteistä se että he eivät ole ”amerikkalaisia”. Kaikilla heillä on juurensa jossain muualla. (Poisluettuna alkuperäiskansat, intiaaneiksi kutsutut )
Tuo että kaikilla on juuret jossain muualla on samalla yhdistävät tekijä. He tai heidän esivanhempansa ovat menneet sinne rakentamaan uutta elämää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo että kaikilla on juuret jossain muualla on samalla yhdistävät tekijä.
Hyvä huomio.
Toisaalta, tuo tekee jenkeistä ehkä vieläkin erikoisempaa väkeä. Vaikea tosin ajatella tarkasti tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan kuulleeni tarinan jostain keskiajalta, jolloin Unkari oli ainakin jonkin aikaa suurvalta. Tuolloinen kuningas totesi, että se on suurvalta-aseman turvaa juuri se, että maassa on monenlaisia etnisiä ryhmiä.
Niin ovat ajat muuttuneet ja näkökulma yksisilmäistynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä hyvää, mitä huonoa. Missä analyysi?
Ilmoita asiaton viesti
Keskiaikaisen monarkin ja 2000-luvun diktaattorin arvottava vertailu voi olla kaiken kaikkiaan aika hedelmätöntä, varsinkin, kun en tuon varhaisemman despootin muista edesottamuksista pahemmin tiedä. Näkökulmassa vain on kovasti eroa.
Ilmoita asiaton viesti
Unkarin alamäkeä on ikävä seurata. Siitä on tulossa älyvapaa vyöhyke. Ja miten paljon se joskus on maailmalle antanut, Bartok, Liszt, Kodaly, Nadas, Kertesz…
Ilmoita asiaton viesti
Alamäki on katsojan silmässä. Ei maahanmuuttajia katsota hyvällä missään entisessä itä-blokin maassa tai neuvostotasavallassa.
Ja se ihan riippumatta siitä mikä kanta on Venäjään. Esim. baltit suhtautuvat hyvin nuivasti sekä Venäjään että ”ilmastopakolaisiin”.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on, jos silmät ovat auki. Unkari menee alas ja lujaa mitä tulee sananvapauteen ja demokratiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Puolan kohdalla demokratia-puutos-syytös tarkoittiEU:n vaatimaa valtion lisääntyvää valvontaa kouluissa, oletettavin eu-painotuksin opetuksessa mm.sukupuolesta jne.
Unkarin kohdalla demokratiasyytös taas tarkoitti seuraavaa:
mm.Soros-järjestö Freedom Housen ”Nations in Transit”– tutkimuksessa todetaan että Unkarin alamäki oli jyrkin, sillä se oli yksi kolmesta demokraattisen eturivin maasta v. 2005 – mutta Orbanin kaudella 2020 siitä tuli ensimmäinen maa, joka laski 2 luokkaa alaspäin ja poistui kokonaan demokratioiden ryhmästä.
Mitä Unkarissa tuolloin vuonna 2005 sitten oli, joka oli Freedom Housen mielestä demokratian kannalta niin arvokasta? Silloin maassa oli sosialisti-hallitus jonka keskeinen ministeri paljastui KGB:n entiseksi upseeriksi.
Ilmoita asiaton viesti
Soroksen syytä kaikki 🤣 jostain syystä KGB-mies Putin on kovin tyytyväinen sananvapauden ja demokratian sekä koulutuksen rappioon Puolassa ja Unkarissa. Tekevät sen ilman että pitää väkivalloin pakottaa niin kuin Putin nyt yrittää Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratia-syytös on sukua diktaattorisyytökselle, ja mitäs se sitten tarkoittaa? No kun ottaa tietysti pannuun tuo Unkarin kansan Orbanille vaaleissa antama 85 %:nen tuki vaaleissa. Sellaista ei eurooppalaisilta puolueilta juuri löydy.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman muuta ainakin minua ottaa pannuun, että natsirasistilla on laaja kannatus. Unkarin vaalit ovat tietenkin äänestäjien asia, mutta en kyllä ymmärrä, miksi meidän muiden EU-maiden pitäisi tukea miljardeilla perussopimusten ja pakotelinjan vastustajia.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, ja sillä varttinatsilla on koko media näpeissään. Ei nuo kannatusluvut kerro kuin siitä että Viktor-mulkero on koko ajan esillä mediassa ja muilla ehdokkailla ei ole suunvuoroa lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
No, katohan tätä listaa, sanomalehtiä löytyy joka lähtöön, 13 vasemmistomediaa päivälehdissä, 15 oikeistolaista. Onko vähän. Montako arvokonservatiivista mediaa meillä on?
.https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_newspapers_in_Hungary
Ilmoita asiaton viesti
Olennaista on se että kaikki merkittävät viestimet ovat yhden puolueen hallussa. Unkari meni ojasta allikkoon, kommunismista fasismiin. Arvokonservatiivista mediaa on Suomessa sen verran kuin sille on kysyntää. Niin se vapaassa maassa menee.
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla eri mieltä yksittäisistä kysymyksistä, olen minäkin muutamista, joista en ole onnistunut onkimaan tietoja, mutta täydellinen musta-maalaaminen – kertoo kai jostain ihan muusta.
Virheitä/ja eurooppalaistumisen kasvukipuja varmasti on valtiolla, joka on puna-mankelista tullut. Kuten Alksanteri-Instituutin Katalin Miklóssy toteaa, kansallisvaltioajatus jäi kesken ja haettiin liian nopeasti EU:hun. Siksi nationalismi näyttää olevan liian suureellisesti esillä. Mutta Itä-Euroopan maissa EU-kriittiset puolueet ovat yleensäkin kasvussa.
meillä otetaan itsestään selvänä, että niiden olisi muututtava Länsi-Euroopan arvojen mukaisiksi. Se voisi ihan yhtä hyvin olla toisin päin.
Monikulttuurisuuskin on iso ja monisyinen kysymys Unkarille, ei alkuunkaan sama kuin Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
Voimme ymmärtää monia näistä ongelmista, mutta EU:lla ei pidä olla velvollisuutta jakaa tolkuttomia elvytys- ja muita tukia kenellekään, joka ei pidä itsestään selvänä Euroopan arvojen noudattamista.
Ja johtaja Orbán itse on dramaattisesti, suunnitelmallisesti, tieteen, järjen ja kansanvallan vastustaja ja omien täsmällisten lausuntojensa mukaan rotuerottelun kannattaja.
Ilmoita asiaton viesti
Ynmärrän, 🙂 osan siis! No eikös se ole hyvä sekin. Voidaan jatkaa taas. Jos lukijatkin jo väsyy.
Ilmoita asiaton viesti
Kuule nyt puhut p…aa. tämä mies on ollut KGB.n vankina.
Ilmoita asiaton viesti
”Orbánin neuvonantajana 20 vuotta toiminut Zsuzsa Hegedüs vertasi erokirjeessään Orbánin puhetta Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsin retoriikkaan ja piti hänen kommenttejaan mahdottomina hyväksyä jopa kaikkein verenhimoisimpien rasistien standardien mukaan.”
https://yle.fi/uutiset/3-12553465
Ilmoita asiaton viesti
Luin juuri puoli tuntia sitten niistä ja meinasin kirjoittaa sulle, mutta jätin, myös Unkarin kansallinen päärabbi paheksui.
Ilmoita asiaton viesti
Mietin tuota, ja huomasin kyllä sen, vaikken puolusta hänen sanojaan, jotka ovat lainaus joltain ranskalaiselta poliitikolta tms:lta, että tuo reaktio meissä taitaa riippua siitä, minkälaiseen ennen kuultuun kuvaan hänestä nämä sanat uppoavat. Päärabbin kohdalla se tulee tietysti vakavaksi. Luitko Orbanin vastausta tälle Hegedüsille jolla on kyllä liberaali katsannoltaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tyhmästi valitut sanat, liekkö oikein ajatellutkaan niiden todellista sisältöä, mutta taas jos vedetään nyt oikea diktaattori siihen rinnalle, niin kaukana Orban on kuitenkin natsista. Olen kauhuissani lukenut mitä ihmisoikeusloukkauksia Turkissa tapahtuu. Ja tuollainen saa olla Naton jäsen, eikä YK puutu millään tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä vastauksessaan, joka alkaa sanoilla ”Rakas,” Orbanin selityksessä on viite siihen, mihin hänen arvostelunsa kuitenkin rajautuu jokaisen ihmisen luovuttamattomaan ihmisarvoon luotuna:
”Rakas Zsuzsa, Et voi tosissasi ajatella syyttää minua rasismista kahdenkymmenen vuoden yhteistyön jälkeen. Tiedät parhaiten, että Unkarissa hallituksellani on nollatoleranssipolitiikka antisemitismiä ja rasismia kohtaan. Olemme tunteneet toisemme iät ja ajat. Tiedätte, että uskon Jumalan luoneen jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Siksi rasismi on poissuljettu ab ovo kaltaisilleni ihmisille. Pahoittelen muuten päätöstänne. Tunnustan sen.”
Lähde: dailynewshungary.com https://dailynewshungary.com/orbans-oldest-ally-resigns-over-the-pms-openly-racist-speech/
Ilmoita asiaton viesti
Voidaan tietysti pitää ihan hyvänä, ettei Orbán sentään suurvalta-asemaa havittele.
Ilmoita asiaton viesti
Never say never….
https://balkaninsight.com/2020/05/07/orbans-greater-hungary-map-creates-waves-in-neighbourhood/
Ilmoita asiaton viesti
Otetaan tähän vaikka perinteinen visakysymys eurooppalaisen ajattelutavan harjoittelemiseksi:
Mikä nykyisen EU-maan pääkaupunki on aiemmin toiminut lähes kaksi ja puoli vuosisataa toisen nykyisen EU-maan pääkaupunkina?
Ilmoita asiaton viesti
Tukholma?
Ilmoita asiaton viesti
Kiintoisa vastaus. Asiaan liittyy ongelma, jonka toivoinkin tulevan esiin. Jotkut ilmiselvästi omaksi yksikökseen laskettavat ”maat” saattavat kuulua myös laajempaan imperiumiin.
Tukholmahan on kiistatta ollut jonkin aikaa sellaisen imperiumin pääkaupunki, johon kuului esimerkiksi Puola.
Mutta en tarkoita nyt imperiumin pääkaupunkia. Puhun kaupungista, joka kuului siihen aikaan imperiumiin, jolla ei oikeastaan ollut yhtä pääkaupunkia.
Ilmoita asiaton viesti
Kaupungilla on ollut useita nimiä, mutta se on ollut selvästi kahden eri maan pääkaupunki. Siitä, kun ensimmäinen pääkaupunkikausi loppui, kului 210 vuotta siihen, kun toinen kausi alkoi.
Ilmoita asiaton viesti
Vilnalla on ollut useita nimiä, mutta mikä oli Puola-Liettuan pääkaupunki?
Ilmoita asiaton viesti
Ensin Krakova, sitten Varsova. Kaunas oli Liettuan pääkaupunki myöhemmin. Puola-Liettuan aikakausi voi kuitenkin johtaa jäljille.
Ilmoita asiaton viesti
No, hyvänen aika: Ruotsin pääkaupunki Tukholma. Kävin siellä viimeksi toukokuussa viikkoa ennen Nato-kannantottoja näissä sisarusvaltioissa..
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Katso vastaus Roposelle.
Ilmoita asiaton viesti
Muistutan, että sanoin ”toiminut lähes kaksi ja puoli vuosisataa”. Jos Tukholman voi sanoa toimineen esimerkiksi Suomen pääkaupunkina (vaikka Turkukin oli olemassa), se oli sitä viisi ja puoli vuosisataa.
Ilmoita asiaton viesti
Berliini on ollut useamman maan pääkaupunki, ja keisarillinen Saksa oli kai jonkinlainen imperiumi?
Ilmoita asiaton viesti
En nyt sanoisi, että Berliini on ollut muiden nykyisten EU-maiden kuin Saksan pääkaupunki lähes kaksi ja puoli vuosisataa.
Viimeinen vihje: se ensimmäisen pääkaupunkikauden aikainen maa oli silloin kuningaskunta, mutta nykyään sekin on tasavalta, kuten tämä toinenkin EU-maa. Ei tästä enää monta vaihtoehtoa jää.
Ilmoita asiaton viesti
Löysin vastauksen, mutta käytin nettiä apuna, joten lieneekö tuo fuskua?
Ilmoita asiaton viesti
Kaupunki oli ennen osa pohjois-X:ää, mutta kun X:stä 1. maailmansodan jälkeen muodostettiin ns. tynkä-X, jäi tuo kaupunki uuden valtioluomuksen YZ alueelle. Sittemmin Y ja Z kokivat avioeron, jolloin kaupungista tuli itsenäisen Z:n pääkaupunki.
Ilmoita asiaton viesti
Oikea vastaus. Annetaan vielä toistenkin yrittää, jos jotakuta kiinnostaa. Netissähän tässä ollaan, ei tämä pubivisa ole.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, mulla vain on tapana joskus vastata Track and Field Newsin Historical-keskustelupalstan olympiavoittajavisakysymyksiin, jossa herrasmiessääntöihin kuuluu, että kaikenlainen lähteiden käyttö on kielettyä. Ajattelin, että olisiko tässä sama meininki.
Ilmoita asiaton viesti
Tulin iltalenkiltä. Aivan ensimmäiseksi ajattelin tätä viimeksi hajonnutta keski-eurooppalaista maata eli Slovakiaa ja Bratislavaa; eikös se ollut mm Unkarin pääkaupunki, en nyt suihkunraikkaana muista vuosilukuja lonkalta.
Nyt avautui myös tuo vinkki eurooppalaisesta ajattelutavasta..
Ilmoita asiaton viesti
Olihan se Bratislava Unkarin (kuningaskunnan) pääkaupunki noin vuodesta 1536 noin vuoteen 1783, joitakin kuukausia sinne tai tänne.
Ilmoita asiaton viesti
Kun tämä visailuksi meni, ja kun Lamminpää tuolla ylempänä luetteli unkarilaisia säveltäjiä, ehkä voin esittää yhden pienen lisävisakysymyksen, joka sekin liittyy rajojen siirtyilyyn:
Minkä nykyisten valtioiden alueella ovat syntyneet Unkarin kolme ehkä tunnetuinta taidemusiikin säveltäjää Franz (Ferenc) Liszt, Béla Bartók ja György Ligeti?
Ilmoita asiaton viesti
Bartok ainakin syntyi nykyisen Slovakian alueella, sen tiesin jo vanhastaan. Liszt lienee saman nykymaan alueella syntynyt, Ligeti Romanian Transsilvaniassa. Ligetin pojan Lukasin mahdollisesta yhteydestä Suomeen olen kuullut perusteellisen akateemisen pohdinnan, mutta kellonaika, saunan lämpötila ja mahdollinen mielenliikutus saattavat tuottaa tähän spekulaatioon joitakin epäluotettavuustekijöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Lukasin olen tavannut Tampereella Raoul Björkenheimin seurassa. Lisztin seitsemää pianoa olen ihaillut hänen kämpässään Budapestissä. Bartok on keskieurooppalaisista säveltäjistä suosikkini.
Bartok kyllä kaiketi syntyi nykyisessä Romaniassa kuten isä-Ligetikin. Lisztin syntymäpaikasta on ollut keskustelua. Täytyy tarkistaa nykykäsitys.
Ilmoita asiaton viesti