Isokallion veroluvut oikein päin käännettynä

Siteeraan Kalle Isokalliota: ”valtion vuosittain keräämä tulovero on kuusi miljardia”. Hyvä, jos näin käy tänä vuonna.

Vuoden 2018 lopullisten lukujen mukaan valtion saama tulovero ansiotuloista oli 5 542 miljoonaa. Maksajia oli 1 416 154. Kunnallisveron maksajia oli 3 884 166 ja kerätty tuotto 18 991 miljoonaa. Aikuisväestö maksaa kunnallisveroa keskimäärin viisi tonnia vuodessa, valtion tuloveroa runsaat puolitoista tonnia.

Isokallio on (olevinaan) huolissaan siitä, että monikin vaatisi julkisen talouden korjaamista juuri hyvätuloisten valtionverotusta kiristämällä. Itseäni huolestuttaa eniten se, että progressiivisen verotuksen osuus julkisista tuloista on pienentynyt käytännössä mitättömäksi.

Pahinta veropopulismia on hölistä pienituloisten valtionveron alentamisesta. Pienituloiset eivät maksa valtion tulonveroa, mutta maksavat kyllä kunnallis- ja muita tasaveroja.

Valtio keräsi muuten veroja pääomatuloista useammalta kuin ansiotuloista. Pääomatuloveron maksajia oli 1 511 166, tuotot olivat 3 109 miljoonaa. Kaksi tonnia per maksaja. Tuossa olisi varaa korottamiseen ja progression kiristämiseen vaikka millä mitalla.

Minun muistini aikana esimerkiksi Yhdysvalloissa on ylimpien tuloluokkien marginaalituloveroprosentti alennettu 91:stä 37:ään. Suomessa käytännön pudotus on ollut vain vähän pienempi. Tämä kehitys pitäisi pysäyttää, ehkä sitten olisi varaa hillitä hiukan kulutusverotustakin.

EDIT kello 19.07. Lisään kokonaisverotusta yleisemmin kuvaavan kommentin tähän avaukseenkin:

Vuonna 2019 Suomessa maksettiin tuloveroja valtiolle ja kunnalle yhteensä 35 471 miljoonaa euroa, pakollisia sosiaaliturvamaksuja siihen nähden hurjat 28 024 miljoonaa euroa, tavaroista ja palveluista kerättyjä tasaveroja 33 915 miljoonaa euroa (joista pelkkää arvonlisäveroa 21 876 miljoonaa) – ja omaisuusverojakin suurennuslasilla erottuvat 3 476 miljoonaa euroa.

Verotuksen progressio on käytännössä lakkautettu.

jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu