Kuka on arvostelukyvyttömin?

Näihin aikoihin vuodesta on Suomessa ja monissa muissa Euroopan unionin maissa tapana järjestää urheilugaaloja, joissa palkitaan vuoden parhaita.

Mitäpä jos järjestettäisiin myös politiikkagaala? Kuka olisi vuoden arvostelukyvyttömin? Minulla olisi ehdotus. Perustelen ehdotustani sillä, että hänellä itsellään oli eräs ehdotus, jonka hän lähetti Norjan Nobel-komitean puheenjohtajalle Berit Reiss-Andersenille 9. lokakuuta 2020.

Laura Huhtasaari tietenkin. Hän ehdotti Nobelin rauhanpalkintoa Donald Trumpille. Tottahan on, että Trump ei ole vielä aloittanut uusia sotia. Huomiota kuitenkin kiinnittää Huhtasaaren perustelujen viimeinen kappale:

”Presidentti Trump on pitänyt yllä kansallista koheesiota ja turvannut lain ja järjestyksen vastustamalla voimakkaasti haitallisia sosiaalisia liikkeitä, jotka murentavat yhteiskuntaa usuttamalla eri väestönosia toisiaan vastaan, ja harjoittavat vandalismia julkista ja yksityistä omaisuutta kohtaan sekä väkivaltaa poliisiviranomaisia ja tavallisia kansalaisia kohtaan.”

Voidaan tietysti kysyä, kuinka vakavasti tällaiseen poliitikkoon pitää suhtautua. Muistutan kuitenkin siitä, että hän edustaa Suomea Euroopassa ryhmässä, joka kutsuu itseään nimellä ”The Finns”.

jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu