Kuuden päivän välein: koronatilanne Suomessa ja vertailumaissa 12. toukokuuta

Koronatartuntojen leviämiseen eri maissa liittyy paljon sellaista, jota ei voi mitenkään selittää poliittisilla linjoilla tai päätöksillä.

Esimerkiksi Uusi-Seelanti. Asukasluku on vain aavistuksen pienempi kuin Tanskan, Suomen, Skotlannin tai Norjan. Testattu siellä on poikkeuksellisen paljon, mutta sosiaaliset rajoitukset eivät ole olleet juuri Pohjois-Euroopan maita kummemmat. Uusi-Seelanti on kuitenkin selvinnyt 1 500 virallisesti tilastoidulla tartunnalla ja 21 kuolemalla.

Hallituksen viestinnälläkin on saattanut olla merkitystä. Uusi-Seelanti ei ole keskittynyt lukumääriin vaan on puhuttu siitä, miten kunkin pitäisi pyrkiä toimimaan lähinnä oman perheen ja lähipiirin parissa.

Perjantaina 15. toukokuuta Uusi-Seelanti joka tapauksessa avaa kaupat, kampaamot, kahvilat, liikuntasalit, elokuvateatterit ja leikkikentät. Saa nähdä kuinka käy.

Skotlannissa tilastoitiin ensimmäinen koronavirustapaus vasta 2. maaliskuuta, viisi viikkoa Suomen jälkeen. Joukkokokoukset kiellettiin 16. maaliskuuta ja Britannian tiukat yleisrajoitukset astuivat Skotlannissakin voimaan 23. maaliskuuta.

Eiliseen mennessä Skotlannissa oli tilastoitu 13 763 positiivista tapausta ja 1 912 koronakuolemaa. Samankokoisessa Suomessa positiivisia tapauksia oli 6 003 ja kuolemia 275.

Palataanpa koronatilanteen seuraamiseen lähimaissa, jotka ovat kulttuuriltaan yleisesti aika samankaltaisia ja erityisesti sellaisia, joihin palataan talvilomilta Italiasta, Itävallasta ja Espanjasta. Teen tällä kertaa ja tästä lähtien kuuden päivän välein niin, että vertailen eilisiä loppulukuja, kun en jaksa odottaa saksalaisten tilastonviilauksia keskiyöhön asti.

Otetaanpa aluksi kumulatiiviset kuolemantapaukset miljoonaa kohden kaikissa seitsemässä vertailumaassa kuuden päivän välein: 6. huhtikuuta, 12. huhtikuuta, 18. huhtikuuta, 24. huhtikuuta, 30. huhtikuuta, 6. toukokuuta ja 12. toukokuuta:

Saksa 19, 35, 53, 67, 78, 86, 92
Britannia 79, 156, 228, 287, 394, 443, 482
Ruotsi 47, 89, 150, 213, 256, 291, 328
Tanska 32, 47, 60, 70, 78, 87, 91
Suomi 5, 10, 16, 32, 38, 45, 50
Norja 14, 23, 30, 37, 38, 40, 42
Viro 14, 19, 29, 35, 39, 41, 46

Tässä eiliset tiedot vertailumaiden koronatapuksista ja koronakuolemista:

Saksa
tapauksia/miljoona: 2 067; kuolleita/miljoona: 92

Britannia
tapauksia/miljoona: 3 336; kuolleita/miljoona: 482

Ruotsi
tapauksia/miljoona: 2 700; kuolleita/miljoona: 328

Tanska
tapauksia/miljoona: 1 828; kuolleita/miljoona: 91

Suomi
tapauksia/miljoona: 1 083; kuolleita/miljoona: 50

Norja
tapauksia/miljoona: 1 505; kuolleita/miljoona: 42

Viro
tapauksia/miljoona: 1 316; kuolleita/miljoona: 46

jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu